Inhoan mieheni kakaroita!

Ällöttää jo etukäteen, kun tietää, että ne tulee meille. Ruuan kanssa tein jo alkuunsa selvän pelin - jos laittamani ei kelpaa niin saa mennä muualle syömään.

vaikka lapsia et jaksa. No olipa hyvä päätös. Et taida itsekään kovin fiksu olla.

Jos on lapseton, niin on vaikea hahmottaa samalla lailla lasten kasvua ja kaikkia asioita mitä siihen liittyy.



Sinua voisi helpottaa, jos yrität tutustua lapsiin ja heidän elämäänsä. Koetat olla näille lapsille vanhempi, äitipuoli, joka auttaa ja osallistuu elämään. Voit oppia siinä samalla lapsista jotain.

ja ryhtynyt kirjoittelemaan avlle.

Jos voisin siirtää aikakelloa taaksepäin ja alkaa alusta ja uudelleen tähän uusperhe-joka toinen vkl -kuvioon, tekisin monta asiaa toisin:



- Lapset eivät ole minun vastuullani. heidän ruokahuolto, vaatetus, habitus, viikonlopun ohjelma ja tekemiset eivät ole minun vastuullani.

- He tulevat tapaamaan isäänsä, ei minua

- he tulevat (ja näin meillä siis oli !!) isän luo, eivät MEILLE tai MEIDÄN LUO

- yhtään menoa en peruisi tai muuttaisi tai järjestäisi toisin vain siksi, että "miehen koko perhe on vihdoinkin koolla, isän kotona, lasten toisessa, siinä paremmassa kodissa"

- Järjestäisin noille viikonlopuille omaa tekemistä joko niin että menen yksin ja mies hoitaa "entiset" ja "yhteiset" lapset tai sitten otan yhteisen mukaani.

- Koko viikonlopun arki kaikkineen olisi täysin miehen vastuulla, aivan täysin!!



- En edes yrittäisi minkäänlaista kaverisuhdetta enkä kuvittelisi, että voisin olla näiden lasten elämässä yksi (tärkeä) aikuinen

joten pysyttelisin mahdollisimman kaukana



anopin kommentteihin voisi siis vastata, että biologiset vanhammat huolehtivat lapsistaan, koska minulla ei ole oikeuksia, en katso että vastuutakaan olisi minun tehtäviä, eikä minkään asian opettaminen ole minun tehtävä niinikään



****

Miehen lapsista nuorempi opetettiin pyyhkimään peffa 5 vuotiaana. 6 vuotiaana äitinsä katsoi sen aiheelliseksi.

kyseinen lapsi opetteli itse lukemaan noin 5 vuotiaana, koska isosisko oppi lukemaan 4 vuotiaana. sitä pidettiin älykkyyden mittarina - ja samaan aikaan lapset olivat ruokapöydässä pieni sikapossuja röyhtäilyineen kaikkineen, veitsen ja haarukan käyttö oli ylivoimaisen vaikeaa aivan kuten siistit ruokapöytätävat.

Aika harva lapsi käyttäytyy täydellisesti, kuten ei moni aikuinenkaan. Lisäksi jotain voi olla vialla jos lapsi yrittää vaan miellyttää aikuisia.



Se on normaalia että joku ronklaa ruoan kanssa tai joku toinen kaipaa auttajaa asioihin, joita osaisikin. Sekin on ihan normaalia että lapset laukovat yhtä sun toista suustaan ja kiukuttelevat. Lasten kanssa näitä tilanteita kotona on yleensä päivittäin sitä varmemmin mitä enemmän lapsia on.



Se voisi auttaa jos ajattelee että lapsi ei tee sitä tahallaan sinua kiusataksesi, vaan syy on lapsen omissa tuntemuksissa. Lapsi voi potea isänsä ikävää tai purkaa vielä vanhempiensa eroa ja pelätä hylkäämistä. Lapsi voi myös koetella uutta kuvioissa olevaa aikuista. Lasta voi myös häiritä rutiinien katkeaminen ja siirtyminen kodista toiseen. Tai sitten lapsella voi olla väsymys, nälkä tai muuten vaan huono päivä. Voi olla ettei lapsi yleensä itsekään tiedä mikä vaivaa tai joku tapa voi olla opittua.



Vaivaako sinua lähinnä se että sinä joudut kestämään lapsia? Jos aiot jatkaa liittoa, niin ei varmaan auta muu kuin yrittää vastustamisen sijasta sopeutua ja ottaa vastuu tilanteista. Eli mietipä rooliasi uudestaan ja sitä mitä sinä voit tehdä toisin?

Jos on lapseton, niin on vaikea hahmottaa samalla lailla lasten kasvua ja kaikkia asioita mitä siihen liittyy. Sinua voisi helpottaa, jos yrität tutustua lapsiin ja heidän elämäänsä. Koetat olla näille lapsille vanhempi, äitipuoli, joka auttaa ja osallistuu elämään. Voit oppia siinä samalla lapsista jotain.

Minulla oli ja on edelleen lapsia. vanhempia kuin miehen edell. liiton lapset. Ja sitten vähän myöhemmin myös tuon miehen kanssa yhteiset lapset. Kokemusta siis lapsista, heidän kasvusta, kehityksestä ja ikätasoisesta toiminnassa sekä siitä, että jokainen lapsi on erilainen ja oppii asioita eri tavalla jne oli kyllä, on edelleen.

Mutta meidän kodissa pitäisi olla meidän säännöt. Ei se voi olla niin, että joka toinen vkl tulee kaksi ihmistä, ja luo kokonaan uudet asetelmat meidän kotiimme ja meidän perheemme sisään.

Ja miten voi olla, että 2 viikossa kaikki meidän tavat unohtuvAT!? Eivät ne niin erilaisia tai kummallisia olleet!

Minä(kin) yritin kovasti tutustua miehen lapsiin. alkuvaikeuksien aikana ajattelin, että tilanne helpottuu kun aikaa kuluu; niin yleensä uusperheissä käy.

Olisin halunnut tutustua omalla tavallani omaan tahtiini lapsiin...

Mutta tiedättekö, että kun me emme eläneet missään umpiossa, jossa olen minä ja miehen edell. liiton lapset.

heillä oli ja on edelleenkin äiti. Jonka luona he asuivat. Ja äitihän osasi. En rikkonut heidän liittoaan, mies asui jo toisaalla kun tapasin hänet. Minä en kuitenkaan mahtunut siihen kuvioon, mitä se nainen kaiketi oli suunnitellut.

Jälkeenpäin lapset ovat kertoneet, että äiti lähetti heidät tapaamiselle, nuo pienet kouluiän kynnyksellä olevat lapsensa, kehoituksella olla minulle ilkeitä ja kiusaata meidän yhteistä pientä vauvaa.

ja kiltit tytöt tottelivat äitiä!! Tilanteet olivat ristiriitaisia. Kun isi oli paikalla, kun mummo ja muuta sukua oli paikalla, tytöt oli tosi herttaisia ja kivoja. Kun porukka poistui ja esim. minä vain olin, he muuttuivat aivan erilaiseksi. Eivät he mitään sanoneet, mutta asenne, se miten pilkallisesti tuhahdettiin tai ei reagoitu kun puhuin. Esim, ensin seistään eteisessä herttaisena ja suloisena, katse avoimena. Mummo lähtee pois. tyttöjen suupielet kääntyvät halveiksivaan ilmeeseen ja he lompisvat kengät jalassa sisälle vaikkA MONTA kertaa sanon, että kengät pois.

Meidän vauvan kiusaaminen loppui sitten, kun lapsi oli nmoin 3 v ja osasi puhua tarpeeksi hyvin ja pystyi kertomaan, että xx tai bb kiusasi tai teki jotain.. siihen asti joka toinen vkl lapsi kitisi, itki, oli kummallisia tilanteita, joista tytöt sanoivat, etteivät he tiedä miksi se itkee, he vain olivat tässä ja sitten se alkoi itkeä.... tms.

Sen huomasin, kun leluja veivät käsistä, eli noin 1 v tai pienempi leikkii, kaksi kouluiän kynnyksellä olevaa menee "kaveriksi leikkimään" ja vievät kaikki lelut käsistä.

Näin kävi kerran eräässä kyläpaikassakin. Kyläpaikassa olevan samanikäisen pikkuserkun kanssa leikkivät todella kauniisti ja herttaisesti, mutta eivät ottaneet meidän lasta (siis sisarustaan) mukaan, eikä hän saanut yhtään lelua, kun isot sisaret vetivät kaikki itselleen. Miehen täti sitten haki yhden lelun, ojensi sen meidän lasta kohti esitellen lelua. Miehen toinen tyttö syöksyi , siis syöksyi, sieltä kauempaa ja nappasi lelun itselleen.

Mies ei huomannut mitään, ei reagoinut.

Näitä esimerkkejä olisi satoja, monta vuotta tätä oli. Minä ymmärsin, keskustelin, opastin, hermostuin, karjuin, annoin sanktioita. Mies vaan "mennä höllötti pää himmeenä" siinä näkemättä tai tajuamatta mitään, selitellen kaikki hänen lastensa tekemiset.

Missä ydinperheessä kaksi vanhinta saa systemaattisesti kiusata pienempää sisarustaan?

Ja sitten jälkeenpäin selvisi, että toden totta, en minä mitään kuvitellut, ihan oikeasti he olivat ilkeitä, heitä oli äidin taholta siihen kannustettu. Ok, lapset itsekin olivat hullun äitinsä uhreja. Mutta tarkoitan tällä vain sitä, ettei se kaikki vuorokaikutus aina ole sen äitipuolen varassa ja äitipuolesta kiinni.

ja ennenkaikkea; he kun tulivat isäänsä tapaamaan, mikä se minä olin heistä huolehtimaan!? vastuu olisi pitänyt olla täysin ja yksin heidän isällään! ei minulla - minä kun en edes kuulunut näiden lasten "ihmissuhdemaailmaan". Olisin itse siihen halunnut, mutta lapset eivät huolineet, vaikka se alku todellakin oli minun taholta monta vuotta kaikkea hyvää yritystä.

Toki kieltää saa ja pitää silloin kun aihetta on, vaikkei olisi oma lapsi.

Nyt tilanne on ollut jo monta vuotta sellainen, että miehen tytöt ovat teini-ikäisiä, ja meillä on erittäin tulehtuneet välit.

Olen niitä vanhemman lapsen kanssa yrittänyt luoda uudelleen ja korjata ja rakentaa, monta kertaa nollasta aloittaen. En onnistu.

En voi yksin rakentaa mitään suhdetta; lapsi ei ole kiinnostunut. Esim. minä en kuulu hänen perheeseensä, vaikka olen ottanut hänestä ihan arjen vastuuta ja hän asui meillä. Isänsä oli poissa, aina töissä. Äitinsä ei suostunut tapamaan. Minä olin se aikuinen, joka arjessa olin. Hän silti piirtää perheeseensä kuuluvaksi äidin, jota ei ole nähnyt kohta 4 vuoteen, mutta ei minua.

Siihen "perheympyrään" hän piirteli muitakin sukulaisia, isänsä ja biologisen siskonsakin tietenkin. Mutta ei minua, eikä meidän yhteisiä, vaikka hän siis tuolloin oli asunut meillä monta vuotta.

.

ja tuon tiedon jälkeen, Siis vasta tuon JÄLKEEN, minä tein sitten lopullisen pesäeron miehen tyttöön. En ota hänestä mitään vastuuta; miksi ottaisin, kun minä en kuulu hänen elämäänsä ollenkaan.

Selostus on sekava enkä viitsi alkaa yksityiskohtia selittelemään, mutta ei se minusta tai minun tahdosta ole ollut kiinni. Jos lapsi ei huoli, ei ota vastaan, ei halua tutustua eikä noteerta olemassaolevaksi isän puolisoa, niin ei siinä mitään suhdetta pysty rakentamaan, vaikka miten yrittäisi itse, kun se aina torpetoidaan alas. Ja tämä jo siin ävaiheessa, kun yritetään tutustua ja lapset ovat toinen ekaluokkalainen ja toinen nuorempi.

Ja ihan lopuksi kuuluu kysymys: mikä on sen biologisen isän merkitys, osuus ja vastuu ? Entäs mikä on lasten biologisen äidin merkitys, osuus ja vastuu? Näitäkin voisi miettiä, ennenkuin aletaan ampumaan äitipuolet saunan takana.

"ÄITIPUOLEN SYNNIT OVAT SAMAT KUIN KOKONAISENKIN. NE VAIN LASKETAAN ERI MENETELMIN.



EI JAKAEN, VAAN KERTOEN"



-Kristiina Ketola-Orava-

ENsinnäkään näitä lapsia ei ole totutettu muuhun ruokaan kuin jauhelihasoosiin ja vituralla on naama, kun koitan tarjota normaalia ruokaa.

Ovat myös typerän nokkavia ja avuttomia - miten nelivuotias ei osaa pyyhkiä persettänsä?

osannut opettaa lapsilleen monipuolista ruokavaliota tai joka ei ole opettanut omaa lastaan pyyhkimään takapuoltaan? En tajuu.

Tutustu lapsiin rauhassa.

Näin kertoi minulle ltotäti. Eskarilaisista osaa jo puolet.

pyyhkiä itse. Lapset myöskin yleensä pitävät siitä ruuasta mitä ovat tottuneet syömään, ei ole heidän vikansa, jos on tarjottu vain jauhelihaa.

eikä uuien ruokalajien opettaminen ole äitipuolen tehtävä, vaan biologisten vanhempien. Eikä äitipuolen tehtävä ole laittaa ruokaa tapaamisviikonloppuina, tehkööt isä sen.



Niin meilläkin, kun minä tympäännyin narinaan. Ja mitä syötiin? Joka toinen vkl tarjonta oli aika onnetonta: makaronia ja jauhelihaa tai jauhelihaa ja riisiä keskenään sotkettuna. ja ruisleipää aamu- ilta ja välipalaksi.

on saanut juuri sellaiset lapsipuolet kun ansaitsee!

Mä en hirveesti pidä vieraista lapsista, jo ajatuskin miehestä jolla olisi edellisestä suhteesta lapsia, tökkii pahasti.

Ja tosi on että vieraiden lasten paskakin haisee ihan ällön pahalle. Yks päivä olin neuvolassa ja siinä vieressä oli vauva jolla selkeesti paskat vaipassa, hyi kun etoi!

jos inhoaa miehen lapsia!

miksi täällä valitat, miksi et sille miehelle valita?

jos inhoaa miehen lapsia!

että mies menee naimisiin naisen kanssa, joka inhoaa hänen lapsiaan ja jota hänen lapsensa inhoaa.

että ne kakarat kävisivät vain joka toinen viikonloppu!! Se olisi kertakaikkisen leppoisaa ja ihanaa. Mutta ei, ne ASUVAT meillä. Repikää siitä huumoria...

Nelivuotiaana vain hyvin pieni osa lapsista osaa pyyhkiä oman takapuolensa.Näin kertoi minulle ltotäti.

Omista kolmesta lapsistani yksikään ei osannut pyyhkiä nelivuotiaana. En edes kiirehtinyt sen opettamista, koska vanhimmalla lapsella oli ollut useita virtsatietulehduksia, ja oikea pyyhintätekniikka ja alapään hygienia oli tosi tärkeä niiden ehkäisemiseksi. Ennen eskaria kyllä kaikille taito opetettiin.

Ruuista taas lapset oman kokemukseni mukaan osaavat syödä lähinnä niitä ruokia, joita heille on usein tarjottu. Ainakin meillä oli suuri ongelma jo silloin, jos kyläpaikassa/ravintolassa oli periaatteessa tuttua ruokaa, mutta se oli maustettu vähän eri tavalla kuin kotona.