Yhteinen kieli, jos parilla eri äidinkielet?

Meillä se on yhteinen, koska olen itse kaksikielinen (toinen äidinkieleni on siis sama kuin miehen äidinkieli).

Kun tuli tuota ajateltua, en osaisi ainakaan näin äkkiseltään kuvitella eläväni parisuhteessa, jossa suomeksi:-D

mutta lapsilleen sitä omaa äidinkieltään. Ei siinä mitään kummaa ole.

Kaikilla tuntemillani pareilla on jommankumman äidinkieli myös se yhteinenD

Eli onkohan englannin käyttö sitten lähinnä alkuvaiheen juttu? Kysyn, koska tiedän (toistaiseksi lapsettoman) parin, jossa tehdään näin.

Sitten opettelin miehen äidinkielen. Sitten hän opetteli suomea. Vertailun vuoksi, suoritin mieheni äidinkielen kielitutkinnon 3 kk opiskelun jälkeen. Mies on asunut Suomessa 5 vuotta eikä vieläkään ole saanut tutkintoa läpi. Kumpikin puhuu lapsille äidinkieltään.



Tunnekieli onkin vaikea juttu, on monia vivahteita, mitä pitäisi tajuta. Ja käytännön juttuja myös.



Esimerkkinä kerron, että mieheni kutsui minua monesti akaksi. Meni kauan, kun uskoi, ettei se ole kovin ylevä ilmaus naisesta. Siihenkin tarvittiin tilanne, jossa oli puhunut akasta työpaikalla ja työkaverit olivat katsoneet pitkään. Samoin mies kiroilee surutta suomeksi, hänelle ei ole sanoihin tunnesidettä. Olen ajatellut sen niin, että itse voisin hokea fuck-sanaa, eikä tunnu "pahalta". Mutta natiivien keskuudessa minua pidettäisiin huonokäytöksisenä.

joka ei ole kummankaan äidinkieli. Lapset ovat kaksikielisiä.



Niin. Kyllä vaivaa joskus ettei voi puhua kaikesta. Väärinymmärryksiäkin tulee ja hauskat jutut ja tapahtumat eivät niin hauskoja enää käännettynä ole.

jota ei voi englanniksi oppia? Just tulin tanne kun sain New York Timesin sanaristikon ratkaistua. Ei ole niita helpoimpia kaannoksineen, vaannoksineen ja kompineen.

jota ei voi englanniksi oppia? Just tulin tanne kun sain New York Timesin sanaristikon ratkaistua. Ei ole niita helpoimpia kaannoksineen, vaannoksineen ja kompineen.

No onhan se hankalaa, jos englanti ei ole kummankaan äidinkieli. Toinen ei voi tukea ja auttaa kielen vivahteissa. Eri juttu tietysti, jos kumpikin osaa englanti täydellisen hyvin. Kuitenkin moni, joka luulee osaavansa englantia hyvin, on silti hyvin kaukana natiivitasosta.

Ei kosketa minua, mutta olen miettinyt, että voiko sellainen oikeasti toimia, että yhteisenä kielenä on molemmille vieras kieli (englanti)? Tämä toimii hyvin työelämässä yms. tuttavien kanssa, mutta jotenkin tuntuisi hupsulta sitten että rakkaan ihmisen kanssa puhuisi kieltä, joka ei ole kummankaan oma. Eli onko parempi päättää, että jomman kumman äidinkieli otetaan yhteiseksi kieleksi ja toinen opettelee sitten sitä? Tällöinhän natiivipuhujan kanssa toinen pystyisi oppimaan sitä myös "tunnetasolla" paremmin kuin koskaan voisi englantia oppia.

mitka tunteet ovat sellaisia etta niita ei voisi englanniksi ilmaista. Ettehan te edes sano toisillenne suomeksi 'mina rakastan sinua'. Onko ne sitten vihan tunteita?

Miehen kanssa voi puhua ihan mitä vaan, mutta lapsilleen sitä omaa äidinkieltään. Ei siinä mitään kummaa ole.

lapset kuulee sitä vanhempien keskustelua, onko tarkoitus puhua lapselle myöhemmin myös sitä vanhempien yhteistä kieltä vai onko ehdotonta, että kumpikin puhuu vain omaa äidinkieltään?

Sitten pikkuhiljaa äiti oppi paremmin asuinmaamme kielen, joka on isäni äidinkieli. Ja siitä tuli sitten kotimme kieli. Myös äitini puhui tätä kieltä meille lapsille eikä äidinkieltään suomea. Tätä olen usein ihmetellyt.

Sittemmin muutimme äidin kanssa Suomeen ja puhumme vain suomea.

Ei kosketa minua, mutta olen miettinyt, että voiko sellainen oikeasti toimia, että yhteisenä kielenä on molemmille vieras kieli (englanti)? Tämä toimii hyvin työelämässä yms. tuttavien kanssa, mutta jotenkin tuntuisi hupsulta sitten että rakkaan ihmisen kanssa puhuisi kieltä, joka ei ole kummankaan oma. Eli onko parempi päättää, että jomman kumman äidinkieli otetaan yhteiseksi kieleksi ja toinen opettelee sitten sitä? Tällöinhän natiivipuhujan kanssa toinen pystyisi oppimaan sitä myös "tunnetasolla" paremmin kuin koskaan voisi englantia oppia.

mitka tunteet ovat sellaisia etta niita ei voisi englanniksi ilmaista. Ettehan te edes sano toisillenne suomeksi 'mina rakastan sinua'. Onko ne sitten vihan tunteita?

Puheessa on aina vivahteita, merkityksiä, murteita ym. Kielikorvani on todella tarkka ja silti jatkuvasti tulee tilanteita, joissa vivahde-ero tuntuu. Lisäksi tulee idiomaattisia ilmaisuja, jotka saattaa tulla yllätyksenä. Loukkaannuin, kun mieheni kutsui minua B-ihmiseksi. Suomessa puhutaan b-luokan kansalaisista. Mieheni äidinkielessä a-ihmiset ovat aamuvirkkuja ja b-ihmiset iltavirkkuja.

Minulle itseni ilmaiseminen vierailla kielillä on vaivatonta. Mutta tiedostan olevani pienessä vähemmistössä. Hatunnosto tuolle New York Timesin ristikon ratkaisseelle. Kuulut vielä pienempään vähemmistöön kuin minä.

Ei kosketa minua, mutta olen miettinyt, että voiko sellainen oikeasti toimia, että yhteisenä kielenä on molemmille vieras kieli (englanti)? Tämä toimii hyvin työelämässä yms. tuttavien kanssa, mutta jotenkin tuntuisi hupsulta sitten että rakkaan ihmisen kanssa puhuisi kieltä, joka ei ole kummankaan oma. Eli onko parempi päättää, että jomman kumman äidinkieli otetaan yhteiseksi kieleksi ja toinen opettelee sitten sitä? Tällöinhän natiivipuhujan kanssa toinen pystyisi oppimaan sitä myös "tunnetasolla" paremmin kuin koskaan voisi englantia oppia.

mitka tunteet ovat sellaisia etta niita ei voisi englanniksi ilmaista. Ettehan te edes sano toisillenne suomeksi 'mina rakastan sinua'. Onko ne sitten vihan tunteita?

Puheessa on aina vivahteita, merkityksiä, murteita ym. Kielikorvani on todella tarkka ja silti jatkuvasti tulee tilanteita, joissa vivahde-ero tuntuu. Lisäksi tulee idiomaattisia ilmaisuja, jotka saattaa tulla yllätyksenä. Loukkaannuin, kun mieheni kutsui minua B-ihmiseksi. Suomessa puhutaan b-luokan kansalaisista. Mieheni äidinkielessä a-ihmiset ovat aamuvirkkuja ja b-ihmiset iltavirkkuja. Minulle itseni ilmaiseminen vierailla kielillä on vaivatonta. Mutta tiedostan olevani pienessä vähemmistössä. Hatunnosto tuolle New York Timesin ristikon ratkaisseelle. Kuulut vielä pienempään vähemmistöön kuin minä.

Kun elaa 24/7 englanninkielisessa ymparistossa, opiskelee ja opettaa kielella niin vakisinkin oppii.

Jos on elanyt maassa muutaman vuoden kotiaitina ja puhuu lapsilleen suomea sanavarasto ei kehity eika paase kulttuuriin sisalle.

Tunnen muutaman suomalaismamman jotka hadin tuskin selviavat ruokakaupassa vuosien USAssa olon jalkeen.

NYT xword fan.

vaikka asuisi maassa kymmeniä vuosia, vieras kieli ei koskaan kehity äidinkielen tasolle. Osa kielitietelijöistä pitää 2 ikävuotta rajana minkä jälkeen opittu kieli ei kehity äidinkielen veroiseksi.

jota ei voi englanniksi oppia? Just tulin tanne kun sain New York Timesin sanaristikon ratkaistua. Ei ole niita helpoimpia kaannoksineen, vaannoksineen ja kompineen.

vaikka asuisi maassa kymmeniä vuosia, vieras kieli ei koskaan kehity äidinkielen tasolle. Osa kielitietelijöistä pitää 2 ikävuotta rajana minkä jälkeen opittu kieli ei kehity äidinkielen veroiseksi.

jota ei voi englanniksi oppia? Just tulin tanne kun sain New York Timesin sanaristikon ratkaistua. Ei ole niita helpoimpia kaannoksineen, vaannoksineen ja kompineen.

Osaan englantia paljon paremmin kuin teidan 'makkari', 'olkkari' suomeanne.

Vastaa itse naihin ristikko kysymyksiin:

Teemana Drivers' Translations.

Speed limit 65 M.P.H...?

No thru traffic...?

En ole koskaan saanut vastausta tahan tunnekieli kysymykseen vaikka olen monta kertaa kysynyt.

Jos itsellesi on vaikeata oppia vieras kieli miksi pitaa jankata etta se on vaikeata kaikille muillekin?

T.NYT xword fan

Kielen voi oppia nopeasti ja lausua sitä kuin joku äidinkielinen. Siltikään kielen tunneilmaisu (tämä on hyvin monimuotoinen juttu) ei koskaan kehity äidinkielen tasolle. Tätä ei välttämättä itse huomaakaan jos kieli sujuu hyvin. Jos oma äidinkielikin on unohtunut/taantunut niin vielä vaikeampi on hahmottaa tätä puuttuvaa tunneilmaisua. Jim Cummins on paljon tutkinut äidinkielen merkitystä, netistä löytyy paljon hänen juttujaan äidinkielen tärkeydestä yms.

vaikka asuisi maassa kymmeniä vuosia, vieras kieli ei koskaan kehity äidinkielen tasolle. Osa kielitietelijöistä pitää 2 ikävuotta rajana minkä jälkeen opittu kieli ei kehity äidinkielen veroiseksi.

jota ei voi englanniksi oppia? Just tulin tanne kun sain New York Timesin sanaristikon ratkaistua. Ei ole niita helpoimpia kaannoksineen, vaannoksineen ja kompineen.

Osaan englantia paljon paremmin kuin teidan 'makkari', 'olkkari' suomeanne. Vastaa itse naihin ristikko kysymyksiin: Teemana Drivers' Translations. Speed limit 65 M.P.H...? No thru traffic...? En ole koskaan saanut vastausta tahan tunnekieli kysymykseen vaikka olen monta kertaa kysynyt. Jos itsellesi on vaikeata oppia vieras kieli miksi pitaa jankata etta se on vaikeata kaikille muillekin? T.NYT xword fan

ja oppineet kielen niin hyvin etta kirjoittavat kirjoja, Roman Schatz?

Speed limit 65M.P.H. = Keep it under eighty.

No thru traffic = Good shortcut.

Tunnekielta sinulle: You piss me off in a major way.

Kielen voi oppia nopeasti ja lausua sitä kuin joku äidinkielinen. Siltikään kielen tunneilmaisu (tämä on hyvin monimuotoinen juttu) ei koskaan kehity äidinkielen tasolle. Tätä ei välttämättä itse huomaakaan jos kieli sujuu hyvin. Jos oma äidinkielikin on unohtunut/taantunut niin vielä vaikeampi on hahmottaa tätä puuttuvaa tunneilmaisua. Jim Cummins on paljon tutkinut äidinkielen merkitystä, netistä löytyy paljon hänen juttujaan äidinkielen tärkeydestä yms.

You really threw a gauntlet, I'll go and cower in the corner, too late to study Cummins.

I'll rather watch a little TV, read a book and go to bed and dream, all in ENGLISH.

Still waiting for examples of 'tunneilmaisu'. Rat's ass you can come up with one.

viitsinyt opettaa lapsilleen suomea?

ihan siksi, että asutaan Suomessa. On kätevää, että mies on oppinut siinä samalla suomen kielen niin hyvin, että voi olla pian Suomen kansalainen.



Lapsille molemmat puhuvat omaa äidinkieltään.



Tietysti ymmärtämisvaikeuksia on, juuri näiden vivahteiden takia. Vaikka toinen osaisikin kielen sanan, niin ei tiedä kaikkea painolastia, mitä se sana pitää sisällään. Onneksi ihminen on oppiva. Sanoisin, että niitä vaikeuksia on myös parisuhteessa, jossa molemmat puhuvat samaa kieltä äidinkielenään. Mutta vaikeudetkin voi voittaa, eikä niiden - kielestäkään johtuvia - tarvitse antaa voittaa.

Molemmat osaa jonkun verran toistensa kieltä, mutta ei osata enää siirtyä englannista pois, kun sillä ollaan alun perin aloitettu koska itseään ei saa ilmaistua toisilla kielillä niin hyvin. Kaikki meidän omat jutut, sanat yms pariskunnan oma kielimaailma on englanniksi. Mun englanti on myös ulkomailla asumisen ja yliopistossa englanniksi opiskelun jälkeen niin hyvää, että monet jenkit eivät usko että olen muualta kotoisin.



Tästä tunteiden ilmaisusta vielä sen verran, että itselle ei ole vielä tullut sellaista tilannetta, johon kieli ei englanniksi taipuisi. Olemme toki molemmat myös sillä tavalla vahvoja ja räiskyviä persoonia, että saisimme varmaan asiat selviksi ilman mitään sanoja - ja onhan se totta että vain muutama prosentti ilmaisusta on sanallista kaikessa toisen ymmärtämisessä.



Lisäisin vielä lopuksi sen asian, että mun ulkomaalaisen miehen kanssa olemme menneet keskusteluissamme tunteissamme yms parisuhdeasioissa paljon syvemmälle tasolle kuin yhdenkään suomalaisen eksäni kanssa. Johtuen ihan vain siitä, että kukaan näistä suomalaisista miehistä ei pystynyt avautumaan samalla tavalla, kuin monille muiden maiden miehille on aivan normaalia. Eli aina se kommunikaatio ei ole kielestä kiinni, vaan siitä, kuinka paljon toinen pystyy itsestään antamaan :)