Rintaliivien vanity sizing!
Mielestäni joskus noin 5– 10 vuotta sitten kävi niin, että Change ja muutama muu rintaliiviikauppa tai myymälä myivät naisille ajatuksen, että heillä on isommat tissit ja isompi kuppikoko ja pienempi rintakehä/vyötärö kuin tosiasiassa onkaan. Tällä yksinkertaisesti saatiin lisää myyntiä. Ei vain niiden yksien liivien kohdalla, vaan moni nainen riemastuneena tästä itsetuntoa hivelevästä tiedosta uusi koko liivivarastonsa.
Tätä ryyditti myös monet tutkimukset ja rintaliivitkauppiaiden haastattelut siitä, kuinka kaikki suomalaiset naiset käyttävät liian pientä kuppikokoa ja liian suurta ympärystä.
Osin se oli totta. Useimmat kaupat myivät joskus yhdeksänkymmentäluvulla tai 2000 luvulla lähinnä ABCD kokoja, D-kuppikin oli ihan oikeasti harvinainen jossain HM:llä. Isommilla ko’illa oli myös kallis maine, ja että niitä saa vain erikoiskaupoista. Ja sitten vielä päälle nämä kaikki pornojutut, että vain isotissiset ****** käyttävät yli D-kupin tissiliivejä. Moni ei yksinkertaisesti halunnut olla jotain F/G kuppikokoa, vaikka se ei kauhean iso koko oikeasti olekaan. Sama tyhmä ysäriltä tuttu vaatekokoangsti, jossa joku L-koko on hirveän iso tai 42 läski, vaikka tiedämme, että näinhän asia ei ole.
Väittäisin, että näillä Change etunenässä rintaliivikaupoilla kävi niin, että homma lähti lapasesta. He osuivat ihan oikeaan ongelmaan, ja ihan aidosti aidosti hyvään markkinarakoon, koska moni meistä ei ihan oikeasti sovi näihin ABCD-kokoihin. Ja on ihan oikeasti totta, että moni meistä ehkä oikeasti 85F-kokoisista käytti jotain 90D liivejä ja olo oli aina jotenkin hankala. Muistan itsekin kun ne rintaliivit meinasivat ei nyt ihan rintojen yli mennä, mutta olivat kuitenkin irti rintakehästä ja selvästi olivat liian pienet.
No sitten menin Changen kauppaan joskus 2016, niin kuin moni muukin. Siellähän sitten selvisi, että minä olenkin kokoa 75I (en ollut enkä ole). Pidin tätä itsekin aika käsittämättömänä mutta on totta, että ne liivit kyllä olivat ehkä sopivammat kuin 90D-liivit. Change on tunnettu vanity sizingista, mutta en vielä silloin tiennyt sitä. Tämän inspiroimana sitten uusin koko rintaliivi varastoni ja aloin täyttää sitä näillä 75H,I jopa J-kupin liiveillä. Vaikka saatoin ehkä olla silloin hieman hoikempi on aivan naurettava ajatus, että ymmärrykseni olisi seitsemänkymmentäviisi. En vain ole sen kokoinen, ja oikeampi ympärys minulle on 80 tai 85. Varaston uusimista ruokki myös se, että laadukkaita kalliita rintaliivejä oli usein alesta saatavilla juuri näissä 75H/I-koissa. Perusajatus pienemmästä ympäryksestä ja isommasta kupista oli oikea, mutta vetivät jostain syystä sen liian tappiin.
Kommentit (90)
Ja jutun punainen lanka on? Täysin abstraktia tajunnanvirtaa. Vai onko jokin liivimerkki/-kauppa sponsorisi?
Jutun pointti on otsikon mukaan rintaliivien vanity sizing ja kokovaihtelujen hyödyntäminen myynnissä. Eli tekosyitä, että ihmiset ostaisivat enemmän liivejä ja ryyditys pelottelulla, etät tulee kauheit aongelmia, jos ei ole juuri oikeaa kokoa. Minusta tämä vanity sizing on myyntikeino, ja asiaa ei moni tajua. Harvemmalla on kokemustakaan liivien ostamisesta yhtä paljon kuin itselläni.
Mä ostan täsmälleen sitä kokoa mikä tuntuu sopivammalta. Itse asiassa on hankala löytää sopivaa. Varsinkin kun on vähän pömppömahaa niin liivin ympärys ei voi olla kovin pieni. Parhaimmaksi olen huomannut sporttiliivit. Ne on aika hankala laittaa päälle, mutta sopivat. Viimeksi löysin Tokmannilta Pola-merkkiset liivit, jotka olivat alennuksessa. Ne ovat tosi hyvät, vaikka ovatkin kaarituettomat. Talvella oon joskus kokonaan ilman liivejä. Kukaan ei huomaa hölskyviä tissejäni toppatakin alta kun vaan käyn kaupassa.
Itse olen hyvin pienikokoinen ja käytän yleensä 65 ympäryksen liivejä. Changen maineesta kuultuani menin tietysti sinne, koska luulin että heillä olisi hyvä valikoima 65 ja jopa 60 ympäryksen liivejä.
Kuinkas kävikään, ei ollut. changen asiantuntija kertoi kokoni olevan 70C, vieläpä olkaimettomille liiveille. Juhlissa tajusin liivejä koko ajan nostellessa että eihän niitä myyjiä oikeasti kiinnosta liivien istuvuus pätkän vertaa, ainoastaan myynti
Ei mulle kyllä ainakaan kovin monet koot käy. Oma koko on 85E, eikä 80-ympärysmitta mahdu missään liiveissä. 90 voi joskus harvoin olla sopiva jos rintsikat ovat kovin jämäkkää, ei niin venyvää matskua. Eikä kuppikokokaan tuosta E:stä mihinkään vaihtele, paitsi tietysti isommalla ympärismitalla pienenee siihen D:hen.
Soittelen rintsikat kaupassa ihan itse ilman myyjän apua ja osaan kyllä tunnistaa milloin ne on sopivan kokoiset ja hyvin istuvat. Ei se auta ottaa isompaa ympärysmitta jos se jo valmiiksi uutena tuntuu liian löysältä. Mulle sopiva ainakin on sellainen ettei liivejä ihan tuosta vain saa pyöritettyä toisin päin jos hakaset sulkisi ensin edessä. No saisihan ne mutta hankalaa enkä muutenkaan ole koskaan toiminut noin.
No ei ole F ja G isoja. Ympärysksestä se eniten riippuu, mutta joku 85F ei ole mikään megalollo, vaan semmoset isot tissit. Outoa, että jossain kappahlissa 85D-kokokin on XLNT osastolla. Suomalaisten naisten yleisn käyttämä kuppikoko taitaa olla 80D tällä hetkellä. Ja siinä on varmasti mukana ihmisiä, joiden pitäisi käyttää isompaa kuppia. Liian pientä kuppia pitää edelleen moni.
Mä ymmärrän tavallaan ton pointin. Nykyään kaupat on alkaneet isontaa kokoka merkaten ne kuitenkin pienemmäksi, mikä on musta ihan huijausta. Kymmenen vuotta sitten ja 10 kiloa laihempana olin kokoa S. Ne paidat ei mene enää päälle todellakaan millään, olen nykyään kokoa M. Kävin taannoin kaupoilla, ja otin M-koon paidan, joka oli ihan teltta. Kokeilin S-kokoa, sekin oli hieman iso. XS oli sopiva :D joojoo, XS- koko meni ehkä joskus 15-vuotiaana viimeksi päälle. Ei tää sinänsä ihan tuore juttu ole, mulla on viisi vuotta sitten ostettu S-koon villapaita joka on löysä (ei kuulu olla sellaista mallia) ja XS-koon tyköistuva juhlapaita, joka ei kiristä mistään.
Itse sain kyllä tuolta sitä kokoa mitä yleensäkin käytän, myyjän avustamana, itse asiassa kuppi olisi saanut olla kokoa isompikin. Jatkossa ostan kuitenkin muualta, kun tarvii olla jo jotkut apuvälineet näihin eikä hepenet.
Joo, menin lankaan ja ostin kahdet liivit sieltä joskus. Elämäni viimeiset kaarituelliset. Siirryin ns. pehmoliiveihin, joissa ei oo kaaritukia ja koot menee s/m/l/xl.
Ymmärrän aloittajan pointin. Itseäni ärsyttää vanity sizingissä etenkin ajatus, että nainen alennetaan niin avuttomaksi olennoksi, ettei hän osaa omin avuin edes rintsikoita valita.
Kuvitelkaa nyt ihan oikeasti, että miehille alettaisiin markkinoida ajatusta: olet hömelö koko ikäsi käyttänyt väärän kokoisia kalsareita. Tule meille, niin kerromme sinulle oikean kokosi ja pistämme sinut ostamaan tästä eteenpäin kaupastamme oikeankokoisia kalsareita.
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän tavallaan ton pointin. Nykyään kaupat on alkaneet isontaa kokoka merkaten ne kuitenkin pienemmäksi, mikä on musta ihan huijausta. Kymmenen vuotta sitten ja 10 kiloa laihempana olin kokoa S. Ne paidat ei mene enää päälle todellakaan millään, olen nykyään kokoa M. Kävin taannoin kaupoilla, ja otin M-koon paidan, joka oli ihan teltta. Kokeilin S-kokoa, sekin oli hieman iso. XS oli sopiva :D joojoo, XS- koko meni ehkä joskus 15-vuotiaana viimeksi päälle. Ei tää sinänsä ihan tuore juttu ole, mulla on viisi vuotta sitten ostettu S-koon villapaita joka on löysä (ei kuulu olla sellaista mallia) ja XS-koon tyköistuva juhlapaita, joka ei kiristä mistään.
Niin siis ja tämä liittyy sillä tavalla asiaan, että kun paidoissa annetaan pienemmät koot, niin rintaliiveissä isommat. Halutaan antaa ihmisille (oikeastaan naisille) imartelevampi kuva itsestään, kun he sitten kuvittelevat olevansa pienempiä kooltaan mutta isompia tisseiltään.
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän tavallaan ton pointin. Nykyään kaupat on alkaneet isontaa kokoka merkaten ne kuitenkin pienemmäksi, mikä on musta ihan huijausta. Kymmenen vuotta sitten ja 10 kiloa laihempana olin kokoa S. Ne paidat ei mene enää päälle todellakaan millään, olen nykyään kokoa M. Kävin taannoin kaupoilla, ja otin M-koon paidan, joka oli ihan teltta. Kokeilin S-kokoa, sekin oli hieman iso. XS oli sopiva :D joojoo, XS- koko meni ehkä joskus 15-vuotiaana viimeksi päälle. Ei tää sinänsä ihan tuore juttu ole, mulla on viisi vuotta sitten ostettu S-koon villapaita joka on löysä (ei kuulu olla sellaista mallia) ja XS-koon tyköistuva juhlapaita, joka ei kiristä mistään.
Kaksi asiaa.
1) kymmenen vuotta vanhat paitasi ovat taatusti kutistuneet jos ovat trikoota
2) muoti nyt on hyvin erilaista kuin kymmenen vuotta sitten

Mistä sä ostat vaatteesi, nimittäin en ole huomannut tollasta? Mä olen viimeset 15 vuotta painanut suurinpiirtein saman koko ajan ja kokoni on on m.
Olen todellinen tissimies, äärimmäisyyksiin asti, mutta tuota avausta en jaksanut lukea. En sitten millään. Toivottavasti sinulla on nyt oikean kokoiset, mukavat, istuvat liivit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän tavallaan ton pointin. Nykyään kaupat on alkaneet isontaa kokoka merkaten ne kuitenkin pienemmäksi, mikä on musta ihan huijausta. Kymmenen vuotta sitten ja 10 kiloa laihempana olin kokoa S. Ne paidat ei mene enää päälle todellakaan millään, olen nykyään kokoa M. Kävin taannoin kaupoilla, ja otin M-koon paidan, joka oli ihan teltta. Kokeilin S-kokoa, sekin oli hieman iso. XS oli sopiva :D joojoo, XS- koko meni ehkä joskus 15-vuotiaana viimeksi päälle. Ei tää sinänsä ihan tuore juttu ole, mulla on viisi vuotta sitten ostettu S-koon villapaita joka on löysä (ei kuulu olla sellaista mallia) ja XS-koon tyköistuva juhlapaita, joka ei kiristä mistään.
Kaksi asiaa.
1) kymmenen vuotta vanhat paitasi ovat taatusti kutistuneet jos ovat trikoota
2) muoti nyt on hyvin erilaista kuin kymmenen vuotta sitten
No ei todellakaan ole kutistuneet, jos olen lihonut 10kg siitä, kun viimeksi niitä olen käyttänyt. Ja normaalien t-paitojen ei kuulu olla valmiiksi löysiä, kuten nykymuodin mukaan esim. villapaidat yms. on tarkoitettu olevan isoja ja muhkeita.
Vierailija kirjoitti:
Suomenna termi vanity sizing.
Imarteleva/ turhamainen mitoitus. Change on muuttanut mitoituksen kirjaimia niin että C kuppi onkin heillä D, D on E jne. "Sinulla on oikeasti isommat rinnat".
Itsekin huomasin aikanaan tuon Changen huijauksen. Olen aina ollut 75D. Change myi 75F ja kotona katsoi niin ne kupit oli ihan saman kokoiset kuin se omat vanhat rinut oli. Myyjä oli ärsyttävä
Jatkan:
Nyt minua kauhistuttaa, miten vääristyneen kuvan he minulle myivät. Silloin sanottiin, että liivien ja ihon välien kuuluu mahtua vain juuri ja juuri 2 sormea, ja että liiviä ei pidä edes voida kääntää itsensä ympärillä siten, että ne voi laittaa edestä kiinni ja sitten kääntää taakse. Myös piti olla ihan OK, että läskia pursuaa sivuista, koska se oli vain sopivien liivien merkki.
Minusta tuntuu myös, että he kannustivat sellaiseen istuvuuteen, jossa kaarituki on liian alhaalla ja kuppi täyttyy osittain rinnan alla olevalla rasvalla. Se on tietysti mahdollista vain meidän hieman läskimpien kohdalla mutta kumminkin (tätä istuvuusongelmaa ei tajua kauhean helposti, jos ei osaa katsoa).
Tätä liian pienen ympäryksen ja liian ison kupin valitsemista ovat mielestäni harjoittaneet myös pienemmät, verkossa toimivat rintaliivikaupat, joiden asiakaspalvelua usein kiitellään. Itse sanoisin kyynisesti, että he hyödynsivät markkinarakoa, johon olivat päässeet. Toisekseen sanoisin, että he yksinkertaisesti halusivat myydä pois varastoa harvinaisemmista pienen ympäryksen ja ison kupin koista, joita heillä oli enemmän. Eli kun asiakas kysyi, että kumman koon valitsisi, niin melkein järjestäen vastaus oli että se pienempi ympärys ja isompi kuppikoko (jota heillä oli enemmän varastossa heidän julkisten tietojensa mukaan). En väitä että minulle olisi myyty jotain ihan törkeän huonosti istuvia liivejä, tai en tiedä, mutta jälkeenpäin ajatellen tässä on kyllä ihan selvästi ollut sellainen trendi, että myydään asiakkaalle se koko, jota heillä sattui olemaan ja jos asiakas vaikutti siltä että, haluaa sen pienen ympäryksen ostaa. Vaikka se on ihan yhtä väärin neuvottu kuin 80G-kokoiselle 90D-liivien myyminen jossain yhdeksänkymmentäluvun Seppälässä.
Olen käyttänyt monen kokoisia rintaliivejä ja minusta on tullut ehkä eräänlainen harrastaja. Loppujen lopuksi olen sitä mieltä että ihminen voi käyttää aika monen kokoisia liivejä. Voi itse päättää tykkääkö enemmän tiukasta istuvuudesta, joka pitää kunnon ryhdin yllä ja puristaa hieman ja on epämukava, mutta samalla myös ikään kuin muotoilee kehoa. Vai tykkääkö enemmän sellaisesta istuvuudesta, joka on "löysä" eikä tue ainakaan rintaliivikauppiaiden mielestä tarpeeksi (ja voivat myydän pienemmän ympäryksen ja siomman kupin!!), mutta joka tuntuu useimmille meistä riittävän. Pointtini on että on oikeastaan aika lailla oma valinta, onko ympärys 75, 80 vai 85 ja mikä kuppikooksi siitä siten muodostuu. Totta kai nyt joku raja, eli mittataulukon mukaan vaikka 80H-kokoa käyttävälle jotkut 105C liivit ovat jo oikeasti aivan väärän malliset.
Onko muut miettineet tällaista? Itse aloin korona aikana kyseenalaistaa näitä yli-istuvia, muka sopivia liian pienen ympäryksen liivejä, jotka asiantuntja minulle oli myynyt. Korona aikana aloin käyttää kaarituettomia toppeja ja huomasin että "isoista rinnoista" (oikeasti n. 85F/G) huolimatta voin hyvin käyttää myös sellaisia. Sen jälkeen ei enää paljon kiinnostanut laittaa 75-ympäryksen kaaritukiliivejä päälle.