Lue keskustelun säännöt.
Elämäni on tiukassa umpisolmussa.
15.10.2010 |
Asumme Pershiidessä enkä jaksa enää. Mies on rakentanut talon alusta alkaen itse, eikä jättäisi taloa muuten kuin jalat edellä kannettuna. Minä taas kaipaan kaupungin vilskettä, ihmisiä, melua, autoja ja valoja.
Muita samassa tilanteessa olleita paikalla?
Kuinka olette ratkaisseet tilanteen tai saaneet voimia jaksaa eteenpäin?
Kommentit (13)
hankin työpaikan kaupungista ja jään aina työpäivän jälkeen shoppailee jne.Miehen on hyväksyttävä asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"vapaa-ajan asuntona" ja ostakaan toinen kämppä kaupungista.
Olitko alussa itsekin innostunut talosta vai oliko muutto miehen oma projekti?
Jos itsekin haaveilit siitä, olisi tietenkin aikuisen ihmisen oloista kantaa oma osuus vastuusta talon ylläpitotöistä.
Silti: voisit tehdä kuten kakkonen ehdottaa: pidennä työpäiviäsi ja nauti kaupunkivilinästä. Palaa sitten kotisi rauhaan.
joskus on tyydyttävä siihen mitä on
Niin ei tarvii aina kökkiä landella
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on vähintään aviokriisi tai mies kuollu tai lapsi sairaalassa tai työpaikka menny. Me taas haaveillaan pois näiden puhumattomien kaupunkilaisten keskuudesta, johonkin pieneen kylään maalle.
sillä rahalla pienemmässä asunnossa kaupungissa. (Ehdotus ei kuitenkaan mene läpi).
Rakensimme talo esikoisen syntymän aikoihin, jolloin koko elämä keskittyi muutenkin vauvaan ja maaseudun rauha tuntui olevan juuri oikea valinta.
Toki kannan vastuuni talosta ja hoidan suuren osan kotitöistä, mutta lasten takia en oikein viitsisi jäädä vielä työpäivän päälle shoppailemaan kaupungille...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on vähintään aviokriisi tai mies kuollu tai lapsi sairaalassa tai työpaikka menny. Me taas haaveillaan pois näiden puhumattomien kaupunkilaisten keskuudesta, johonkin pieneen kylään maalle.
on vähintään aviokriisi tai mies kuollu tai lapsi sairaalassa tai työpaikka menny. Me taas haaveillaan pois näiden puhumattomien kaupunkilaisten keskuudesta, johonkin pieneen kylään maalle.
vaikea uskoa etta elama on "umpisolmussa" vain asuinpaikan takia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi tervetuloo viikoksi kunnan rähjäseen vuokrakämppään, "mukavaan" naapurustoon. Eiköhän taas ala elo näyttään toiselta!! Meidän perhe asuu just yllämainituis olois, mutta en kyllä alottas keskustelua valittaakseni asumisoloistani! Näillä pärjätään vallan mainiosti. Tiedän ettei mies, eikä muksutkaan täällä kauheesti viihdy, mutta kaikki tyytyy oloonsa iloisesti. Koti on siellä missä on itselle rakkaat asiat. Taloudellisen show´n keskellä olemme julmetun onnellisia toisistamme, lapsistamme..
Erotaanhan sitä kaikenlaisista muistakin syistä...(vrt. seksin puute, raha, syrjähypyt, erilleen kasvaminen, lapsettomuus, harrastukset ym.).
on vähintään aviokriisi tai mies kuollu tai lapsi sairaalassa tai työpaikka menny. Me taas haaveillaan pois näiden puhumattomien kaupunkilaisten keskuudesta, johonkin pieneen kylään maalle.
vaikea uskoa etta elama on "umpisolmussa" vain asuinpaikan takia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta asuinpaikka on aika helvetin tärkeä asia elämänlaadun kannalta. Toki tärkeimpiä on se terveys, perhe, työ ja ihmissuhteet, mutta kyllä heti sen jälkeen asumispaikka. Mulle on tärkeintä se, ettei ole riippuvainen autosta eli kaikki palvelut löytyy kävely/fillarimatkan päästä, lapsilla on naapurustossa kavereita niin lähellä, että pääsevät tapaamaan heitä yksin, kivat pihat ja lapsilla reviiriä leikkiä ja turvallista liikkua. Lisäksi pitää päästä max. puolessa tunnissa Hgin keskustaan. Ja sitten pitää yllä samanhenkinen naapurusto (ei dokaavia ja röökiä vetäviä mammoja jne. ) Näistä asioista en tingi.
Minusta ap:n tilanne on helvetillinen. En kyllä yhtään ymmärrä, miten sen voisi ratkaista, jos mies on ihan eri linjoilla.
Samaa mieltä ja samat ehdot mullakin omalle viihtymiselleni. Ymmärrän oikein hyvin. Me asuimme pienessä kaupungissa lasten ollessa pieniä, muutimme takaisin pk-seudulle lasten ollessa leikki-iässä, en olisi jaksanut enää.