Onko teidät/lapsenne tulkittu yksinäisiksi, vaikka oikeasti olisitte olleet yksin vapaaehtoisesti?

Kyllä varmaan on. Nykyään kun pitää olla koko ajan jossain ryhmässä ja yksinoloa katsotaan kieroon.

Ei koska kenelläkään ei ole oikeasti aikaa välittää niin paljon, että miettisi tuollaista.

Kyllähän nykyään ajatellaan tosi herkästi, että lapsi on heti syrjäytynyt jos ei harrasta mitään ohjattua tai ryhmäharrastusta. Jos esim. harrastaa liikuntaa oman perheen kanssa, lukee kirjoja tai ihan vaan leikkii ym kavereiden kanssa, niin niitä ei joidenkin mielestä lasketa harrastuksiksi.

Olen syntynyt -78 ja olen ollut luonteeltani aina yksin viihtyvä. Peruskouluaikana eri opettajat lähettivät minut kolmeen eri kertaan psykologille siksi koska en kaveerannut luokkatovereitten kanssa.

Mikä älämölö siitä syntyisi jos aikuinen ihminen lähetettäisiin psykologille siksi ettei hän kaveeraa työkavereitten kanssa.

Miksi lapsen on/olisi pakko kaveerata ihmisten (luokkatovereitten) kanssa jos/kun näitä ihmisiä ei yhdistä mikään muu kuin se että ovat saman ikäisiä ja samalla luokalla?

Ystävienkin kanssa pitää jotkut kemiat kolahtaa ja jotain samankaltaisuutta pitää olla luonteissa, samankaltaisia kiinnostuksen aiheita. Eikä sellaista välttämättä löydy. Ei kaikki pysty väkisin luomaan sen parempia ystävyys suhteita jos ei mitään mielenkiintoa tunneta puolin ja toisin toisiinsa. 

Minä sen tiedän kun viihdyn ennemmin yksin kuin alkaisin väkinäisiin ystävyys suhteisiin.