Lue keskustelun säännöt.
En jaksa välittää miehestä
28.09.2010 |
Koko avioliittomme ajan mieheni on pistänyt tietokoneen yhteisen ajan edelle. Hän pelaa nettipelejä, jotka minua eivät kiinnosta, eikä koskaan halua tehdä minun kanssani mitään. (Ai miksikö menin hänen kanssaan naimisiin? Koska kuvittelin, että tämä lapsellisuus jossain vaiheessa loppuisi, mutta 13:tta vuotta mennään ja lapsetkin jo kouluiässä...)
Ongelmasta on keskusteltu lukuisia kertoja. Olen tuonut esille, että kaipaan häntä vierelleni, haluan hänen jakavan arjen vastuuta, ja haluan viettää aikaa hänen kanssaan - ja että tämänlainen priorisointi saa minulle tunteen että hän ei vain välitä minusta yhtä paljon kuin nettipeleistään. Mies lupaa aina muutosta, ymmärtää itsekin viettävänsä liikaa aikaa koneella, ja keskustelujen jälkeen seuraa aina lyhyt parannus. N. viikon verran menee tosi hyvin, olemme onnellisia ja yhdessä, mutta sitten tilanne alkaa lipsua takaisin, ja kuukauden kuluttua ollaan taas alkutilanteessa.
Nykyään en enää jaksa mankua ja vinkua herran seuraa, vaan muutama vuosi sitten päätin yksinkertaisesti lakata välittämästä ja alkaa elää omaa elämääni.
Ja nyt minä en sitten välitä. Mikään viisari ei värähdäkään miehen läsnäolosta, en halua olla hänen kanssaan vaikka hän joskus harvoin osoittaisikin kiinnostusta seuraani kohtaan (lähinnä seksiä halutessaan), mies kyllästyttää minua, usein tuskastuttaakin. En halua hänen seuraansa. Joskus puoli vuotta sitten kävimme viimeksi yhdessä leffassa, ja se oli katastrofi. Meillä ei ollut mitään puhuttavaa, ja me vain söimme hiljaisuuden vallitessa, katsoimme leffan, juttelimme niitä näitä leffasta ja palasimme kotiin lasten pariin, minä ainakin tosi pettyneenä. Tämän jälkeen tajusin, että on täysin turhaa enää lähteä tämän miehen kanssa yhtään mihinkään tai tehdä mitään.
Nyt sitten mietin, pitäisikö mies poistaa kokonaan elämästäni. Siis hän on muuten ihan tunnollinen ihminen, hoitaa laskut ja tekee töitä, ei lyö etc. eli mitään vakavaa ei ole vialla. Lapsille hän lienee ihan hyvä isä, mitä nyt huutaa aika paljon, mutta myös leikkii. En oikein haluaisi yksinhuoltajan arkeakaan kokea. Toisaalta ei tässäkään järjestelyssä oikein ole mieltä, kun asuinkumppanin naamankin näkeminen ketuttaa.
Kerro minulle, oi Suuri AV-Henki, mitä tehdä...
Kommentit (8)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja nyt eronneena ihana olo.
AP tässä. Mikä parani eron myötä? Minusta tuntuu aika redundantiltakin tuo ero - olen nyt yksinäinen, tuskin se tilanne paranisi jos olisin fyysisestikin yksin. Joten ihan siksi kysyn, että en ymmärrä.
Enkä haluaisi lasten joutua elämään kahden kodin väliä ja/tai menettämään toista vanhempaansa, ellei ole aivan pakko.
Kai se vika sitten on minussa, että olen vaan niin epäkiinnostava ettei täälläkään ketään kiinnosta. Onneksi en ole eronnut, sitten olisin loppuikäni yksin.
t. ap
Jos ero olisi ratkaisu niin se olisi kannattanut tehdä ennen lasten hankintaa. Olithan jo oppinut tuntemaan tyypin.
Vaikka tämä on tympeää sanoa, niin muksut muuttavat tilanteen. En minä ainakaan lähtisi ennenkuin ne ovat täysi-ikäisiä. Epäitsekkyys taitaa olla harvinainen hyve. Meillä on kuitenkin vastuita lähimpiämme kohtaan.
Joo, en halua erota. Lähtökohtaisesti näin.
Nyt vaan hirvittää jo valmiiksi se tilanne, kun olemme vanhoja emmekä enää tavallaan pääse toisistamme eroon kun jompikumpi tarvitsee kotihoitoa. Siis hoidettavaa ei voi jättää ja hoitajaakaan ei voi jättää. Siinähän sitten hoivaat ihmistä, jonka läsnäolokin tuskastuttaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aika yleistä on,ja kutsutaa erillee kasvamiseksi.paha mennä toiselle sanomaan mitä pitäisi tehdä..
Mielestäni mitään "kunnon syitä" erolle ei ole. Teit lapsen tuon miehen kanssa, ja se, että hänen naamansa tai juttunsa nyt hieman kyllästyttävät sinua, ei ole minusta syy erota. Väkivalta, pettäminen, juopottelu... Siinä olisi syitä. Haluatko rikkoa lastesi perheen?
Enkä kirjoita tätä mitenkään provosoiden. Olen itse eronnut väkivaltaisesta ja juopottelevasta miehestä, ja jos ongelmamme olisivat olleet noin "pieniä" (anteeksi, en tarkoita vähätellä, mutta tässä tilanteessa tuntuu vain vähän siltä), niin kyllä mä olisin lasten takia siinä halunnut kestää. Viettänyt omaa aikuista elämääni siinä sivussa, harrastellut, tapaillut ystävinä jne., siis mikä mua kiinnostaa ja ihmisten kanssa jotka ovat kiinnostuneita (en tarkoita romattisessa mielessä) minusta. Mutta kuitenkin sen perusturvan lapsille tarjoten.
Yritä jaksaa, keksi jotain keinoja millä helpotat arkea ja viihtymistäsi, menkää parisuhdeterapiaan, mitä vaan. Mutta mieti sitä eroa ihan vakavasti, älä heitä kaikkea hukkaan kyllästymisen vuoksi.
miksi ihmeessä et lähde kävelemään?!? Aika tyhmää jäädä tollaiseen elämäntilanteeseen. Voisit kohdata elämäsi rakkauden tai ainakin päästä johonkin tasapainoon itsesi kanssa.