Riippuvuussuhde omaan äitiin

Olen keski-ikää lähestyvä eronnut, yhden lapsen äiti. Suhteeni omaan äitiin on raastava ja erikoinen. Muutaman vuoden terapia auttoi hiukan katkaisemaan napanuoraa, kun se loppuin olen taas yhtä pahassa jamassa kuin aiemmin. Kannan huolta äidistäni, hänellä menee huonosti monellaiin elämän saralla (parisuhde, terveys, rahatilanne, yksinäisyysm alkoholinkäyttö jne) ja minä kannan kaikesta murhetta. Jos soitan hänelle, saan lähinnä toimia huolten vastaanottajana. Yritän omilla voimavaroillani kuunnella ja ymmärtää, hiukan tukeakin rahallisesti. Mutta en jaksa enää. En tiedä mitä tehdä. Itsellänikin nasennuskausia joista yritän rämpiä pois. Olen löytänyt harrastuksia, minulla on työpaikka eikä taloudellinen tilanne huono. Jos laitan rahaa itseni hemmotteluun, koen siitäkin syyllisyyttä äitini takia. Jos saan lääkärin hoitoa työpaikalla kuin "manulle illalisen" koen taas huono omaatuntoa, kun äitin, sairasteleva eläkeläinen jonottaa terveyskeskuksessa. Koen siis kaiken kaikkiaan ettei minulla ole oikeutta omaan elämään, onneen ja vieläpä melko helppoon elämään. En tiedä mitä tehdä. Minullakin jälkeläinen joka tarvitsee elinvoimaisen äidin ja iloisen ilmeen. Rahaa ei niin paljon ole että voisin noin vain auttaa siltä osin äitiäni. Ei myöskään psykologin koulutusta huolten kuunteluun. Olen uupunut..