Miten tehdä elämästä vähemmän suorituskeskeistä?
Aihe on tiivistettynä otsikossa jos ei jaksa lukea.
Olen huomannut että mua ei kiinnosta yksinkertaisesti mikään. Olen havahtunut siihen että kaikki maistuu puulta ja tuntuu harmaata, aivan kuin eläisin jossakin sumussa, varsinkin nyt yhdeksännen luokan aloittamisen jälkeen. Varsinkaan mikään kouluaine ei kiinnosta sitten yhtään, eikä kiinnostanut kasilla tai seiskallakaan. Olen aina ollut hyvä koulussa ja kevättodistuskin oli suurimmaksi osaksi kymppejä, en ikinä lintsaa koulusta ja tunneilla olen aktiivinen. Ulospäin lienen ahkera unelmaoppilas. Silti koulu on pelkkää suorittamista, en ole oikeasti kiinnostunut mistään, odotan aina vain lomaa ja viikonloppuja. Haluaisin että olisin kiinnostunut oppimaan, haluaisin tuntea sen palon ja intohimon johonkin, edes johonkin aihepiiriin niin kipeästi. Mutta en tunne. Kaiken kukkuraksi kirjat, joita ennen rakastin, tuntuvat nyt vain ihan kivoilta. Lukeminen on vain ihan kivaa.(!!!) Latasin Goodreads sovelluksen ja se oli suuri virhe. Asetin vuoden lukutavoitteeksi 40 kirjaa (mikä on aika säälittävä määrä aiempiin kirjavuoriin verrattuna). Itse haaste ei ole ongelma, olen nyt lukenut 30 kirjaa, mutta tuntuu vain että nyt tein lukemisestakin suorituskeskeistä ja olen huomannut etten pysty koukuttumaan kirjoihin samalla tavoin kuin ennen ja saatan jopa odottaa kirjan loppua mikä on ihan kamalaa. Olen huomannut saman jopa sarjoja katsellessa. Inhoan tätä niin paljon, että koko mun hemmetin elämä on yhtä suorittamista, enkä tiedä yhtään mitä tekisin asialle. Ja ei, en aio puhua oikeassa elämässä tästä kenellekään, koska olen liian ylpeä. Pidän siitä miten vanhemmat, sukulaiset ja kouluyhteisö näkee mut, enkä halua että se muuttuu todellisuuteen, eli siihen että olen sisältä kuollut, epäluovuuden ja epämotivoitumisen kyyninen huipentuma joka elää päivät sumuverhon sisällä suorittaen, suorittaen, suorittaen.
Kommentit (5)
No mitäs jos lakkaat asettamasta itsellesi tuollaisia määrällisiä tavoitteita. Hoidat läksyt, luet kokeisiin, mutta unohda se täydellisyyden tavoittelu. Tee enemmän sitä, mikä sua huvittaa miĺloinkin. Kuulostaa vähän siltä, että suorittamisesi tai täydellisyyden tavoittelu on edennyt siihen pisteeseen, että suoritat myös tunne-elämääsi eli haluaisit myös tunnepuolella täydellistä nautintoa. Elämä on kuitenkin kaikilla joskus vähän harmaata ja asiat ei aina herätä mitenkään kummoisia tunnekokemuksia. Ei auta kuin hyväksyä että elämä nyt vaan on joskus epätäydellistä ja tylsää. Kannattaa kuitenkin harjoitella elämään hetkessä, ottaa rennommin, koska aikuisena sitä suoritettavaa vasta riittääkin ja ehdit palaa loppuun jo ennen työelämää, jos jatkat liiallista täydellisyyden tavoittelua.
Nuku enemmän.
Yksinkertaista mutta voi auttaa. Yhdeksän tuntia vuorokaudessa, ja nimenomaan öisin, mene aikaisin nukkumaan. Ei yksin auta, mutta osana parempaa elämäntapaa.
Älä elä elämääsi muille ihmisille. Mieti, mitkä on sulle tärkeitä asioita ja mitkä tekee sut onnelliseksi. Sen jälkeen alat elämään niin, että laitat sellaiset asiat etusijalle. Nythän sä tiedät, että sä pystyt olemaan koulussa 10:n oppilas, mutta tekeekö se sut onnellisemmaksi? Jos ei tee, niin ole rohkeasti vaikka ysin tai kasin oppilas ja ala käyttää suorittamisesta vapautuvaa aikaa johonkin mikä tekee sut onnelliseksi.. On täysin normaalia odottaa lomia ja viikonloppuja. On myös täysin sallittua ja normaalia käyttää aikaa myös johonkin sellaiseen, mikä ei edistä suorittamista.
Hei kiitos teille vinkeistä. Ehkä tosiaan kannattaisi ottaa vähän rennommin, kun en mihinkään huippulukioon kuitenkaan hae jolloin kasit ja ysit riittää. Yritän asennoitua nyt sillä tavalla että hoidan hommat, mutta en tavoittele täydellisyyttä ja jätän sellaisen "apua mitä jos saan vaan x:n" stressin pois. Toivottavasti silloin mielessä jää tilaa muulle, kuten vaikka kiinnostuksen kipinälle oppimiseen.
ap
Mitä muuta teet kuin luet? Harrastatko urheilua, ulkoilua, kaikkea muuta kuin koulusuorittamista? Kehitykseen kuuluu erilaisia vaiheita ja tämä voi olla jonkinlaisen muutoksentarpeen merkki. Oletko tyytyväinen asumiseesi, kaveri- ja keskustelupiiriisi. Tuskastuminen koulusuorittamiseenkin on ihan normaalia, silloin kannattaa välillä puuhastella jotain itselle mieluista, mahdollisimman erilaista kuin lukeminen. Tärkeintä on itse välillä laskea vaatimustasoa, ei kaiken tarvitse olla huippusuoritusta!