Mitä meinaat tehdä kun lapset on aikuisia?
Haaveillaan.
Mun oma lapsi on noin 10-12 vuoden kuluttua sellainen että menee opiskelemaan ja aloittaa oman elämän.
Rakastin matkustelua nuorena, nyt se on ollut vähän tiltissä. Teen työtä mitä voi tehdä etänä. Ajattelin, että sitten vaan menen maasta toiseen, tutkin kaikki asiat, ruuat, tavat, kaikki mikä mua kiinnostaa.
Mites muut?
Kommentit (20)
En tee enää mitään. Joudun muuttamaan yksiöön. Köyhä olen. En tekisi ruokaa enää ollenkaan, mutta luultavasti köyhyys pakottaa.
Mulla on jo. Samaan aikaan loppui asuntolaina, joten vähensin työnteon puoleen ja alettiin reissaamaan kunnolla, nyt 2 kk tien päällä täynnä. (Puoliso tk-eläkkeellä.)
Varmaan jatkan normaalia elämääni, ainakin yritän. En yhtään odota sitä että lapset muuttaa pois. Mutta pakkohan sen on niin mennä.
Meillä pari, toinen jo lentänyt pesästä ihan omin neuvoin, toinen vielä lähtökuopissa vaan saa rauhassa olla.
Silloin kun itse olin nuorempi tuli paljon matkusteltua, vaan ei oikein nappaa enää, kun paikat jo nähty, ja osa noista ei todellakaan helppoja.
Nyt vaan sitä talon "katselua".
Jaa-a, tartteis kai jotain alkaa tekemään, itsenäisesti kuin, en vain tiedä mitä.
Kuopus asuu vielä kotona, mutta muuttanee kai pois tämän vuoden, tai viimeistään ensi vuoden, aikana, esikoinen muutti tasan 2v sitten.
Tuntuu, että siinä se elämä oli ja meni, itsellä ikää 40+v.
Eli tienhaarassa olen ja hieman eksyksissä, on se elämä lasten/nuorten kanssa kuitenkin niin intensiivistä, väkisinkin.
En mitään erityistä. Matkustaminen ei kiinnosta.
Treenaan useammin kuin nyt. Tavoitteena fitnesskunto, ei siis minnekään kisalavoille keikistelemään, vaan haluan olla hyvässä kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a, tartteis kai jotain alkaa tekemään, itsenäisesti kuin, en vain tiedä mitä.
Kuopus asuu vielä kotona, mutta muuttanee kai pois tämän vuoden, tai viimeistään ensi vuoden, aikana, esikoinen muutti tasan 2v sitten.
Tuntuu, että siinä se elämä oli ja meni, itsellä ikää 40+v.
Eli tienhaarassa olen ja hieman eksyksissä, on se elämä lasten/nuorten kanssa kuitenkin niin intensiivistä, väkisinkin.
No ei kai se elämä ollut ja mennyt, jos sait viettää elämäsi parasta aikaa lastesi kanssa?
Aion muuttua sopivasti itsekkäämmäksi. Mun teinit on 15 ja 18. Edelleen tulee asiat mietittyä heidän kauttaan. Ruoat, aikataulut, omat tulemiset ja menemiset. Edelleen se on, että ensin lapsille ja itselle sitten, jos jotain jää. Jos siihen sitten etsisi sen tasapainon. Varmasti tekee hyvää omalle hyvinvoinnille.
Lapsi on aikuinen. En ole tehnyt mitään erityistä.
Ihan samaa mitä nytkin lasten ollessa 9, 12 ja 15. Harrastan, matkustan, käyn erilaisissa tapahtumissa ja tapaan ystäviä. Rahaa toki sitten enemmän käytettävissä eli matka tulevat olevat enemmän luksusmatkoja.
Vaihdan pienempään autoon, mahdollisesti myös pienempään asuntoon. Voi olla, että vähennän myös työaikaa. Sitten menen käsityö iltakurssille ja varmaan reissaan jonkun verran.
Treenaan joka ilta, muutan ulkomaille vähintään työvaihtoon (meidän alalla mahdollista ja toivottua). Sijoitan enemmän itselle ja muksuille.
Meiltä 2/3 on muuttanut jo pois ja nuorin on lukiossa, eli hän on varmaan kotosalla vielä pari vuotta ainakin.
Aikuiset lapset tykkäävät tulla kotiin, vaikka omillaan asuvatkin ja välillä tuntuu, että mikään ei ole muuttunut ja hyvä niin. Meidän Perhe viihtyy tosi hyvin yhdessä, on aina viihtynyt, ja en oikein usko, että asia muttuu sittenkään, kun nuorin muuttaa pois. Miehen kanssa mennään jo nyt kahdenkeskisiä reissuja ja kesällä oltiin myös koko porukan reissulla. Jatkamme asumista tässä omakotitalossamme, jatkan samassa työssä, koska pidän siitä paljon ja velkoja ei ole ollut tähän mennessäkään vuosiin, joten rahaa on ihan mukavasti.
En meinaa tehdä lapsia, elämä on tässä ja nyt. Enkä edes koskaan mieti, että mitä jos kaduttaa vanhempana, että ei ole lapsia, koska en niitä koskaan ns. varmuuden vuoksi voisi tehdä. Tää meni nyt ohi aiheen, pahoittelut.
Jatkan samaa elämää vaan ilman lapsia.
Aika samaa mitä nytkin, kukaan meistä ei laita omaa elämäänsä hold tilaan lasten takia, mutta siis varmaan miehen kanssa enemmän seksiä eripuolilla taloa koska vaan, ilman pelkoa siitä että joku yllättää.
Jos mukuloita tekee, niistä pitää myös huolehtia. Toivottavast ne tajuaa tämän eikä anna sun iän tekosyyllä keplotella ulos velvollisuuksistasi.