Miten pääsen pohjalta jotenkin elämään kiinni?
Ahdistaa, masentaa. Välillä mietin etten elä enää kauaa, en näe tulevaisuutta. Olen yksinäinen. Mulla ei ole ystäviä. Joitakin tuttuja, muttei olla arjessa yhteydessä. En muista milloin mulle olis soittanut joku muu kuin lehtimyyjä. Toisaalta jos joku soittaisi saisin paniikkioireita. En soittele itsekään. Kärsin yksinäisyydestä kovin ja tunnen että olen tipahtanut ihmisten ja yhteiskunnan normaalista olosta pois. Sosiaaliset tilanteet ahdistaa ja on vaikeaa enää edes poistua kotoa. Olen työtön, köyhä ja kunto ja terveys karisseet. Ylipainoinen. En jaksa mitään. Kun teen yhden pienen asian tai askareen, olen sen jälkeen aivan poikki. Mulla on perhe, se on ainoa syy miksi olen vielä tässä. Koen jatkuvasti syyllisyyttä siitä etten jaksa olla hyvä puoliso tai äiti. En niin hyvä kuin haluaisin. Puolisoni on hyvä ja pitää asioista huolta. Tunnen olevani taakka. Välillä mietin miten saisin elämästä vielä kiinni, aloitan ensi viikolla joka päivä käymään kävelyllä. Tai jotain muuta. Koitan päästä johonkin pieneen ja helppoon osa-aikatyöhön. Mutta ei musta ole siihen. En pysty. En oikein näe enää mitään tulevaisuutta. En tiedä miksi kirjoitin tämän. Kirjoitin vain ulos itsestäni. Ei mulla muuta.
Kommentit (19)
Minkä ikäisiä lapsilla sulla ap? Koska olet viimeksi ollut työelämässä?
Kyllä susta varmasti on johonkin osa-aikatyöhön. Hae vaikka johonkin sellaiseen missä on viikossa 10-15h töitä, pääset vähän arkeen ja elämänsyrjään kiinni.
Ei millään pahalla, mutta jos on puoliso ja lapset, on väkisinkin kiinni elämässä.
Monilla ei ole mitään tai ketään.
Askel kerrallaan eteenpäin, mene juttelee ja hae töitä tai opiskele uutta. Huomaat että pystyt kun tahdot. Vuoden päästä tilanne voi olla paljon parempi. Voimia päiviin!
Miksi ajattelet ettet pysty? Onko sinulla koulutusta? Olet kuitenkin peruskoulusta selviytynyt, sinulla on mies ja lapsi. Miksi et selviytyisi muustakin? Mitä, jos miehesi ja lapsesi ilmoittaisivat myös etteivät pysty?
Sinullahan on nyt perhe, läheisin suhde, mitä kellään voi olla. Et siis ole niin yksinäinen. Toisilla ei ole omaa perhettäkään, eikä yhtään kaveria/ystävää.
Toisilla on ylipainon lisäksi jotain muitakin sairauksia. Sinulla on vain ylipaino.
Ei pidä tehdä karpäsestä härkästä. Toisilla saattaa mennä vieläkin huonommin kuin sinulla. Kunhan huomaat, että olet siunattu hyvällä elämällä ja huomaat sen, että voit ja pystyt parantamaan omaa elämääsi, niin siitä se parempi elämä lähtee. Koita jotain mielekkäitä harrastuksia, joiden kautta saisi ystäviä.
- terveisin perheetön, parisuhteeton, työtön, ylipainoinen, moniongelmainen mies
Aina jollain voi olla huonomminkin, mutta ei se vähennä sinun kokemaasi. Liikunta voisi tehdä hyvää, saisitko paremmin lähdettyä kävelylle, jos puolisosi lähtisi mukaan?
Tsemppii päiviin. Mittaa ferritiini.
No niin, uusi päivä, uusi mahdollisuus. Pue päälle ja lähde pienelle kävelylle.
Yksin on pakko olla tässä elämässä. Syy on ettei ole tarpeeksi komea tai kaunis että joku samantasoinen hyväksyisi sinut sellaisena kuin olet.
Töihin pääsee nykyään naaman perusteella ainoastaan. Joko kestää yksinäisyyden tai sitten junan eteen seisomaan.
Itse olen toukokuusta saakka nyt koittanut saada aikaa nepsytutkimuksiin. Minulla oli jo pienenä levottomuutta ja aistiyliherkkyyksiä, jotka näkyivät koulussa ja hoitamattomana sitten aikuisiällä tuli vielä sosiaalisten tilanteiden pelko. Korona aika tietenkin pahensi tätä ennestään, kun elettiin eristäytyneinä. Odotan tässä juuri takaisinsoittoa, jotta minäkin saisin asiani järjestettyä. Tsemppiä vielä Ap. Uskon että kaikki sujuu, kun vain pienin pienin askelin ottaa arjesta kiinni. Tänäänkin tavoitteenani on saada lääkärinaika ja hoitaa pyykit. Huomenna tavoitteeni voivat vielä olla tuotakin edistyksekkäämmät. Ainakin toivon vielä pääseväni tuetusti opiskelemaan ja siitä työelämään.
Älä vertaile itseäsi muihin ja mieti mitä sinulta puuttuu vaan ole kiitollinen siitä mitä sinulla on. Siitä se lähtee.
Käy suihkussa ja pue puhtaat vaatteet. Harjaa hiukset ja astu ovesta ulos.
Mitä jos kävisit vaikka kirjastossa lainaamassa yhden kirjan tms. Siinä ei tarvitse olla kenenkään kanssa tekemisissä mutta on kuitenkin ihmisten ilmoilla. Kävelet sinne ja lainaat jotakin mukavaa luettavaa.
Tai käy metsässä keräämässä muutama mustikka tai sieni ihan vain omalla tahdilla ja aikataululla.
Mutkikkaalta kuulostaa. Kauanko nuo tunteet ovat jatkuneet? Oletko hoidon piirissä?
Kuulostaa kurjalta, oletko hakenut ahdistukseen apua esim. terveyskeskuksesta?
Sinulla on kuitenkin perhe, eli olet tehnyt jotain oikein elämässäsi, nauti siitä.
Mieti mitä konkreettisesti haluaisit muuttaa elämässäsi ja sitten aloita jostain pienestä asiasta, äläkä luo siitä itsellesi mitään paineita, esim. käy ensi viikolla vaikka vain kerran kävelyllä. Jos sekin tuntuu mahdottomalta niin kokeile jos puoliso lähtisi mukaan vaikka iltakävelylle.