Lue keskustelun säännöt.
Voitteko te puhua äidillenne asioistanne?
09.08.2023 |
Minun äidilleni ei ole koskaan voinut puhua yhtään mitään. Uhriutuu muutamassa sekunnissa ja nostaa valtavan draaman minkä jälkeen juoksee juoruamassa kaiken liioitellen potenssiin miljoona.
Välillä tulee haikea olo, kun kuulen, että jotkut saavat tukea vanhemmiltaan. Minulla ei ole tällaisesta mitään kokemusta. Päinvastoin.
Kommentit (41)
En todellakaan. Äitini hajoaisi palasiksi. Ei ole draamakuningatar, vaan pikemminkin hauras hätääntyvä hoivaaja. Sitten minun pitää lohdutella häntä ja vakuutella, että kaikki on kohta taas hyvin. Se on kamalan raskasta, enkä jaksa sitä, jos on muutenkin huolia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei todellakaan onnistu. Siispä en puhu hänelle asioistani.
Äitini kuoli hiljattain, ja nyt toivon että olisin puhunut hänelle enemmän kaikesta. Mutta eihän sitä ikinä tajua ennen kuin on liian myöhäistä.
En viitsi. Hän vain etsii virheitä minusta.
En, en ole ollut äitini kanssa missään tekemisissä lähes vuoteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En voi. Vastaus on höpöhöpö tai sitten alkaa puhua omia tai tuttujensa asioita. Olin just leikkauksessa ja kun olisin halunnut puhua siitä, niin alkoi selostaa kuinka naapurinsa oli kans just sairaalassa. Ja se siitä.
Tämä. Se ei tiedä mun elämästä mitään kun aina paasaa omista asioista. Toisaalta helppoa kun kokemusta on yliuteliaista ihmisistä. Mutta että oma äiti ei kysele eikä tiedä on hieman outoa 😆
Voin, etenkin nyt kun käyn tapaamassa häntä hautausmaalla,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi. Vastaus on höpöhöpö tai sitten alkaa puhua omia tai tuttujensa asioita. Olin just leikkauksessa ja kun olisin halunnut puhua siitä, niin alkoi selostaa kuinka naapurinsa oli kans just sairaalassa. Ja se siitä.
Tämä. Se ei tiedä mun elämästä mitään kun aina paasaa omista asioista. Toisaalta helppoa kun kokemusta on yliuteliaista ihmisistä. Mutta että oma äiti ei kysele eikä tiedä on hieman outoa 😆
Mä yritin joku aika sitten puhua jotain työasiaa, niin äitini alkoi heti selittää jostain ostamistaan kesäkukista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi. Vastaus on höpöhöpö tai sitten alkaa puhua omia tai tuttujensa asioita. Olin just leikkauksessa ja kun olisin halunnut puhua siitä, niin alkoi selostaa kuinka naapurinsa oli kans just sairaalassa. Ja se siitä.
Tämä. Se ei tiedä mun elämästä mitään kun aina paasaa omista asioista. Toisaalta helppoa kun kokemusta on yliuteliaista ihmisistä. Mutta että oma äiti ei kysele eikä tiedä on hieman outoa 😆
Mä yritin joku aika sitten puhua jotain työasiaa, niin äitini alkoi heti selittää jostain ostamistaan kesäkukista.
Hahaa. Joo. Olen lopettanut aikaa sitten. Kuuntelen vain sen purkauksia, sanon välillä jaa tai niinkö, se riittää sille 😁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voi. Vastaus on höpöhöpö tai sitten alkaa puhua omia tai tuttujensa asioita. Olin just leikkauksessa ja kun olisin halunnut puhua siitä, niin alkoi selostaa kuinka naapurinsa oli kans just sairaalassa. Ja se siitä.
Tämä. Se ei tiedä mun elämästä mitään kun aina paasaa omista asioista. Toisaalta helppoa kun kokemusta on yliuteliaista ihmisistä. Mutta että oma äiti ei kysele eikä tiedä on hieman outoa 😆
Mä yritin joku aika sitten puhua jotain työasiaa, niin äitini alkoi heti selittää jostain ostamistaan kesäkukista.
Minäkin kun sairastin koronaa, olin sopivasti joutilas vastailemaan hänen puheluihin ja jaarittelemaan hänen sairauksistaan monta kertaa päivässä.
Äitinä pitää välttää lapsila kysymästä mitään ja sanomatta mielipiteitään heidän asioistaan.
Vasta oli keskustelu kun joku itki ettei äiti kuuntele juttuja hänen töistään, ei tiedä edes esimiesten nimiä ja työkavereitten nimiä.
Ymmärrän jos on teini mutta jos lapsi on 40 ja tekee työtäki josta äiti ei edes juuri ymmärrä.
Kuten kirjoittaja oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei hän ole koskaan halunnut kuunnella.
Vähättelee, piikittelee.
Minulla oli vaikea hetki elämässäni ja hyvin pintapuolisesti sen hänelle totesin. Suuttui suorastaan, tiuski ja tuhahteli.
Olen viime vuodet antanut olla.
Minimissä tapaamiset ja viestittely.
En enää soita hänelle. Hän ei ole juuri koskaan soittanut minulle.
Harvinaisen tutulta kuulostaa. Olisihan se ollut mahtavaa, jos olisimme molemmat aikuisina voineet keskustella normaalisti. Jos olen joskus asioistani hänelle avautunut, niin selkään puukotusta on ollut tiedossa loputtomiin hänelle kertomistani asioista. Kuuntelenkin vain noilla "mmm", "jaa" ym. fraaseilla kommentoiden hänen asioitaan. Toivon, että omilla lapsillani ja minulla olisi parempi suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta kai voin puhua. Ei hän kyllä vastaa mitään. Kun on kuollut.
Voin ja toivon myös että lapseni pystyy puhumaan mulle kaikki asiansa. Nyt äiti on sairastunut ja kuolee pian, niin en ole enää puhunut kuin mukavia juttuja hänelle. Sit kun hän on poissa, niin mulla ei ole enää ketään kelle puhuisin.
Minua painaa nuorimman lapsen sairastuminen. En yleensä koskaan kaipaa itselleni äitiä, koska se on turhaa, mutta nyt olisi kiva, että olisi joku, jolle puhua ja joka lohduttaisi ja kannustaisi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Totta kai voin puhua. Ei hän kyllä vastaa mitään. Kun on kuollut.
Eikö nää oo kuluneita vitsejä jo? Aina nää samat pätijät. Mut heehhee nauroin aivan stanasti. Ok?
Omiin lapsiini minulla on ihan erilainen suhde. Ihme kyllä olen sentään onnistunut olemaan ottamatta äidistäni mallia.
ap
Opin jo lapsena, että kannattaa jutella asiat faijan ja kavereiden kanssa.
En voi. Vastaus on höpöhöpö tai sitten alkaa puhua omia tai tuttujensa asioita. Olin just leikkauksessa ja kun olisin halunnut puhua siitä, niin alkoi selostaa kuinka naapurinsa oli kans just sairaalassa. Ja se siitä.