Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen työtön, ehkäpä siis haluat kivittää minut ( et kuitenkaan tiedä jopa ylielämällisiä vaikuttimiani!)

Vierailija
07.08.2023 |

Kyllä, olen uupunut työtön!

Kolmessa viimeisimmässä entisessä elämässäni olin alistettu orja, ensin kaleeriorjana arabeille, sitten roomalaisten timanttikaivosorjana Senegalissa jossa orjapiiskurit olivat laillani mustia ja viimeksi Yhdysvaltain puuvillapelloilla.

Yhdysvallat ainoa paikka josta tiedän vuosiluvut, aiemmissa elämissä ei käytetty samanlaista ajanlaskua eikä vuoden käsitettä ollut. En laita vuosilukuja tai isäntieni nimiä tunnistuksen välttämiseksi ja asianomaisten sielujen suojelemiseksi.

Puuvillapelloilla minulla oli hyvä elämä. Afrikan sanomattomasta villeydestä pääsin sivistyneen liikemiesperheen hoiviin yhdysvaltoihin- se olikin ensimmäinen kokemukseni valkoisista ihmisistä.
Yhdysvaltain elämässä menin naimisiinkin ja sain lapsia, sen aikaista vaimoani en ole tässä elämässä vielä tavannut vaikka epäilen että hänen sielunsa oli eräässä tuntemassani koirassa!

Aika varhain jo havaitsin että tällä kertaa voi kerrankin lepäillä muiden tuotoilla koko elämän ja nyt oli tunne että ihan pakkokin oli kerätä voimia. Ehkä moni nyt työllään minut elättäneistä aiemmin käyttänyt louhimiani timentteja tai puuvillaa isäntieni pelloilta.

Vuoroin vieraissa käydään ja karma kuitenkin sanelee nämä asiat- ehkä seuraavassa elämässä jälleen luvassa työtä ja raadantaa ja kyllä kokemuksista sanon että elämistä pitää osata nauttiakkin välillä ihan vaan rentoutuen!

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 |
07.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Runosuoni sykkii niin lahjakkaasti että voisit esimerkiksi pyrkiä keltaisen lehdistön toimitteliaksi. Saa myös kirjoitella ihan keksittyjä juttuja.

Vierailija
2/4 |
07.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näin kovaa tekosyytä en töistä lusmuilulle ole nähnytkään. Onnea, vedit pohjat!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/4 |
07.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olin entisessä elämässä rekikoira Grönlannissa ja kyllä syntyessä vi***tutti kun taas näkyi hankia ikkunasta!

Vierailija
4/4 |
08.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä selitys!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kuusi kahdeksan