Mielipiteitä Onnibussilla matkustamisesta?
En ole ennen mennyt. Kulkeeko ajallaan, onko paljon myöhässä? Paljonko kuljettajalta ostettuna lippu on kalliimpi, kun verkkokaupasta ostettuna? Ja onko bussi aina täynnä ja epäsiistiä (oon tuollaista joskus kuullut)? Hinta ainakin on edullinen, mutta onko se sitten jostain asioista pois?
Kommentit (16)
Aina myöhässä, bussit tasoa romu. Talvella kylmä, kesällä kuuma. Vältä loppuun asti.
Kannattaa ehdottomasti maksaa pieni lisämaksu paremmista paikoista, ne peruspenkit on jäätävän ahtaat!
Ja yläkerran eturiviltä on hyvät näkymät!
Aikataulut on sen verran tiukat, että kannattaa varautua siihen, että bussi myöhästyy ainakin muutaman minuutin.
Isot ihmiset ei oikein mahdu penkkeihin. Vessan kunto riippuu siitä mihin se on päivän aikana mennyt. Osa lipuista saattaa olla paikattomia ja sitten istuvat missä lie kunnes lopulta selviää mitkä paikat ei ole varattuja.
Kävin Tampereelta Helsingissä päiväseltään viime lauantaina. Varasin molemmille matkoille leveän jalkatilan paikat toisesta kerroksesta. Menomatkalla oli kuitenkin vain yksikerrosbussi, eikä myöskään minulle luvattua paikkaa. Voi olla, että oli jouduttu vaihtamaan bussia. Paluumatkalla oli sitten se kaksikerrosbussi ja varattu paikkakin. Penkki tuntui äärettömän epämukavalta. Hinta ei ollut kuitenkaan paha, vain 14,80 euroa edestakaisin ja bussi oli aikataulussaan.
Muutaman kerran olen käyttänyt. Bussi ollut aikataulussa ja ihan siisti, mutta penkit on huonot. Mulla alkaa aina lonkat särkemään kun istun niissä. Lipun ostan aina Onnibussin omasta sovelluksesta, se on tosi näppärä.
Kävin kerran 3e hintaan Lapissa, sain molempiin suuntiin ne 1e hintaiset liput plus varausmaksu. Ei valittamista.
Vierailija kirjoitti:
Aina myöhässä, bussit tasoa romu. Talvella kylmä, kesällä kuuma. Vältä loppuun asti.
Onko Onnibusin taso tosiaan laskenut noin pahasti vuosien varrella ?
Itselläni ei bussien laadusta ollut mitään valittamista vuosina 2012-2013, kun matkustin Onnibusilla välillä Tampere-Pori. Vielä 2012 oli kätevää, kun Onnibusilla pääsi Porissa kyytiin myös pikavuoropysäkiltä reitin varrelta.
Sitten 2013 keksivät, että pitää mennä muulla kyydillä linja-autoasemalle, että pääsee kyytiin, eli eivät enää halua poimia matkustajia kyytiin pysäkeiltä. Tuo tietenkin on asiakaspalvelun aivan selkeää huonontamista, mutta itse bussien laatua tuo ei huononna, onpahan muuten vain entistä huonompaa asiakaspalvelua.
Minulla ei tosiaan ole kokemusta Onnibusin käytöstä muilla reiteillä kuin tuo jo mainittu Tampere-Pori.
Normipaikoilla tosi ahtaat penkkivälit, joten kannattaa ottaa sellainen paikka, jonka edessä on tilaa.
Minusta ne ovat aina olleet ihan kohtuullisesti aikataulussa, ei muutaman minuutin myöhästyminen kaada maailmaani.
Parasta on edullisuus ja se, ettei reitin varrella turhia kierrellä jokaisen keskustan kautta. Parhaimmillaan pääsin Varkaudesta Helsinkiin 3 eurolla.
Paras paikka on yläkerran eturivin oikea puoli. Kohtuullisen hyvin jalkatilaa, hyvät maisemat eikä ketään takana huohottamasa (siinä on portaat).
Lippujen hintojen eroista en tiedä, muuta kuin sen, että kun ostaa mahdollisimman paljon ennen matkapäivää, saa halvemman lipuin kuin samana päivänä ostaessaan, siis netistä ostaessa. Ja onnibussin omien nettisivujen kautta saa halvemmalla kuin matkahuollon nettilippumyynnistä.
On ne bussit siistejä. Aikataulussakin yleensä kulkevat, ainakin paremmin kuin joku VR.
Joskus niillä oli kai niinkin pitkä vaihdoton reitti, että tulivat Oulusta Helsinkiin, muutaman välikaupungin kautta, no, tämä bussi saattoi kyllä joskus talvisin olla myöhässä.
Nykyään ovat kai pätkineet tätä pitkää reittiä kahteen osaan, eli vaihtobussit.
Bussit ovat minun mielestäni olleet siistejä, ne kaksikerrosbussit, eikä niissä flexien tavallisissa busseissakaan mitään epäsiisteyttä yleensä ole ollut.
Pakko käyttää Onnibussia kun ei muita ole, ja onhan se nyt kuitenkin edelleenkin halvempi kuin joku muu bussiyhtiö lipuiltaan, vaikka toki nää Onnibussinkin liput ovat hinnoissa nousseet, koronan jälkeen.
Ei mitään ongelmia koskaan. Kuljen usein Lahti-Turku/Turku-Lahti-vuorolla. Viimeksi perjantaina, oli ajallaan ja liput ostan aina hyvissä ajoin netistä niin saa halvimmalla.
Pari viikkoa sitten kuljin Helsingistä Lahteen ja takaisin, ei mitään valittamista. Bussit olivat siistejä ja aikataulussa sekä hinta edullinen. Voisin mennä uudestaankin. En kokenut penkkitilaa ahtaaksi, vaikka olenkin isokokoinen.
Vierailija kirjoitti:
Isot ihmiset ei oikein mahdu penkkeihin. Vessan kunto riippuu siitä mihin se on päivän aikana mennyt. Osa lipuista saattaa olla paikattomia ja sitten istuvat missä lie kunnes lopulta selviää mitkä paikat ei ole varattuja.
Olen 175 laihaksi haukuttu ihminen ja oli vaikeuksia istua niissä penkeissä. En tiedä mille ihmeen kiinalaisille tai lapsille se on tarkoitettu.
Alakerrassa on huomattavasti mukavampi matkustaa, kuin ylhäällä. Väljempää, rauhallisempaa ja kesäisin viileämpääkin.
Ei kannata ostaa kuljettajalta, koska vuoro voi olla täynnä.
Itse tykkään Onnibussista. Muutaman kerran ollut 30 min myöhässä, muuten aina ajoissa. Kesäisin käytän pääasiassa. Kuumalla ilmalla bussissa voi olla vähän tukalaa. Ilmastointi ei paras mahdollinen.