Miksi, oi miksi meidän lasten on aivan mahdotonta syödä SUU KIINNI?
Isommilta siis tätä edellytän, ikää 9 ja kohta 7. Noin pari vuotta on nuoremmallekin sanottu noin viis kertaa päivässä, että suu kiinni syödään eikä maiskuteta, niin ei se vaan mene kaaliin kummallekaan.. Mikä siinä on niin vaikeaa?
Yksi ärsyttävimmistä pöytätavoista on juuri tuo suu auki mässyttäminen. Tuttavien lapset aukoo suun ihan ammolleen syödessään ja kaikki näkee, millasta mössöö siellä suussa on.. yök!
Kommentit (3)
Ja hän on sentään 12 vuotias ja tyttö. Joka kerta kun mässyttää mun aikana, niin kiellän. Yrittää kyllä muistaa olla mässyttämättä, mutta näköjään ei pysty.
katsoo mallin omaan pöytäkäyttäytymiseensä niistä pöydän ympärillä istuvista aikuisista.
Että kannattaa ennemmin murehtia omia syömistapojaan.
Kuule ei todellaKAAN. Mulle on tuo suu kiinni syöminen taottu päähän erittäin suurilla aakkosilla pentuna. Samoin kuin muutkin pöytätavat, mitkä pääasiassa onkin siirtyneet lapsillemme. Mutta ei sit kaikki kuitenkaan..
ap
katsoo mallin omaan pöytäkäyttäytymiseensä niistä pöydän ympärillä istuvista aikuisista.
Että kannattaa ennemmin murehtia omia syömistapojaan.