Lue keskustelun säännöt.
Kriisi!! Mä en halua enää ikinä töihin hoitovapaalta!! Mitä mä teen??
05.10.2010 |
Tämä on täysin kirkastunut mulle, näen jotenkin niin selvästi tauon jälkeen että en ikinä enää halua mennä töihin. Vastoin kuvitelmiani olen ihan älyttömän helpottunut päästyäni pois siitä oravanpyörästä, enkä kaipaa töihin yhtään, päinvastoin!! Työ on asiantuntijatehtäviä, ns. siisti sisätyö, mutta työtahti ihan järkyttävä, vastuuta tolkuttomasti, töissä huono henki ja jatkuva paine. Tein älyttömästi ylitöitä, venyin joka suuntaan. Viimeiset ajat ennen äitiyslomalle jäämistä olivat ihan järkyttäviä ja olisin jäänyt varmaan saikulle jos loma ei olisi vihdoin alkanut.
En ikinä halua sinne takaisin, en ikinä. Enkä mihinkään muuallekaan, ansiotyöt ovat ihan järkyttäviä!! Tajuan olevani ainakin aivan väärällä alalla, en halua tehdä mitään sen tyyppistä, mitä koulutuksellani voin tehdä. Mikäs nyt sitten neuvoksi? Tämä pitkä ja ensimmäinen vapaa elämässäni on ihan kuin poistanut suomut silmiltäni - mä en todellakaan halua raataa loppuelämääni noissa hommissa. Enhän mä näe lastakaan ikinä, jos palaan tuonne hullunmyllyyn ylitöitä vääntämään.
Onko muille käynyt näin, että työura on alkanut näyttää ihan järkyttävän vastenmieliseltä ä-loman / hoitovapaaan aikana? Miten ratkaisitte asian? Palasitte samaan takaisin, jäitte pitkälle hoitovapaalle, kouluttauduitte uudelleen? Kiva, tuntuu ihan kuin kaikki tähänastisessa elämässäni yliopisto-opintoineen olisi ollut turhaa. :/
Kommentit (19)
Eli ihan normaalia siis :)
Ja aika useinkin ihmiset eivät palaa vanhaan työhönsä.
Itselläni on vain kokemus, että en olisi halunnut palata työhön, oli pitkään hoitovapaalla. Ja ensimmäisen vuoden työ olikin hankalaa töihinpaluun jälkeen. Mutta sitten alkoi taas sujua, sain jopa ylennyksen.
Mutta en sano sulle, että palaa vaan takaisin. Koska jos tiedät todella, että se työ ei ole enä sinua varten, niin jos vaan mahdollista opiskeluun, niin opiskele uusi ammatti. Käy vaikka työkkärissä ammatinvalintatesteissä, jos et itse keksi miköä kiinnostaa.
Eikä minusta kannata ajatella, että opiskelut olivat turhia. Kyllä monet kouluttautuu ihan toiselle alalle, jopa "huonompi" palkkaiseen tai vnopeamman koulutuksen vaativaan työhön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että perhe on sinulle tärkeämpi, kuin ura. Juuri noinhan sen pitäisikin olla. Tylsää on tietenkin, että koet työn noin ahdistavana. Miksi et kokeile jotain aivan muuta? Ei se koulutus mihinkään hukkaan ole mennyt, onhan se muokannut sinut juuri sellaiseksi, kuin olet tänään. Ja voihan siitä olla hyötyä jossain muussakin tehtävässä? Mieti, minkälaisessa työssä voisit viihtyä ja uskalla kokeilla. Älä mieti, mitä muut sinusta ajattelevat, jos et palaakaan vanhaan työhösi. Todennäköisesti pitävät sinua vain vahvana ja ihailevat rohkeaa muutosta.
mä vaihdoin työpaikkaa kun tajusin, että kuolen ennemmi kun menen takaisin entiseen työpaikkaan... suosittelen sitä, tai sitten katselet uusia uria..
Itse irtisanouduin toisen lapsen syntymän jälkeen, hoitovapaalla. Tein välillä ns. hanttihommiakin ja nyt opiskelen uutta alaa, onneksi se onnistuu täydentämällä vanhaa tutkintoani (olen myös akateeminen).
Mulla oli vielä pätkätyö, joka uhkasi päättyä kesken äitiysloman, mutta sitten mut vakinaistettiin (äitiyslomalla, käsittämätöntä).
Ennen töihinpaluuta asetin palaamisen ehdoksi osittaisen hoitovapaan (max. 30 h/viikko) saamisen: siihenhän on oikeus siihen saakka, kun nuorin lapsi on päättänyt 2. luokan peruskoulussa. Ja tuo 30 h/vko on siis maksimi, minä sovin 60% työajasta eli 3 pv/vko töitä. Työnantaja ilmeisesti halusi minut töihin, koska suostui tuohon. Kerroin myös, että ylitöihin en jää.
Olin aika jämäkkänä, mutta itse asiassa sitä taidettiin arvostaa. Ratkaisu oli hyvä: palkkaa toki ei tule kovin paljoa, mutta saan olla koululaisten ja pienimmän (nyt taapero) kanssa 4 pv viikossa kotona.
Sullahan on sama oikeus, mikset kokeilisi meneekö tämä ehdotus läpi työnantajalla? Jos ei kelpaa, niin sitten mietit ratkaisut siltä pohjalta uusiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua täälläkin. Tosin aloin kaivata kahden vuoden jälkeen työelämään. Päädyin sellaiseen ratkaisuun, että palasin hetkeksi vanhaan työpaikkaan (odotan toista, joten ei ole pitkä pätkä) ja yritän saada uuden työpaikan toisen lapsen ollessa n. 2-2,5-vuotias. Vanhaan en halua palata enää toista kertaa.
Niin sovin myös lyhennetystä työviikosta (30 h /vko). Periaatteessa ei kannata tehdä lyhyempää, koska lomapäivät eivät sitten kerry...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla sellanen tilanne ettei olis vara jäädä hoitovapaalle, mutta takasin töihin en halua mennä! niin ahdistava ilmapiiri, käytännössä päivystystä eikä varmuutta pääseekö töistä lähtemään silloin kun työaika loppuu. Olenkin miettinyt että jos sanon itseni irti äitiyslomalla tai hoitovapaalla niin saanko silloin karenssin aikana kelalta rahat normaalisti? ja sitten kolmen kuukauden jälkeen kun karenssi on ohi niin päivärahaa? onko kellään tietoa?
ryhdyin yrittäjäksi, en voi kuvitella tuota oravanpyörää enää jossa lapsiaan ei näe kuin iltapalahetken ajan ja silloinkin helvetinmoinen kiire. Viikonloput siivoamista ja kaupassa käyntiä seuraavan viikon tarpeita varten kun viikolla ei ehdi. Karmeaa elämää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla sellanen tilanne ettei olis vara jäädä hoitovapaalle, mutta takasin töihin en halua mennä! niin ahdistava ilmapiiri, käytännössä päivystystä eikä varmuutta pääseekö töistä lähtemään silloin kun työaika loppuu. Olenkin miettinyt että jos sanon itseni irti äitiyslomalla tai hoitovapaalla niin saanko silloin karenssin aikana kelalta rahat normaalisti? ja sitten kolmen kuukauden jälkeen kun karenssi on ohi niin päivärahaa? onko kellään tietoa?
alkaa aina heti kulumaan, mutta se ei suinkaan aina ole 3 kk mittainen. Itse siis irtisanouduin hoitovapaan alussa ja se karenssi kului hoitovapaalla, näin se menee aina.
vaihdoin kokonaan työpaikkaa. Oisin voinut oksentaa joka kerta kun ajattelin silloista vakipaikkaani... Minäkin oisin mielummin kuollut kun mennyt sinne. joten katsoin parhaaksi vaihtaa työpaikkaa ja alaa =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tehnyt lisää lapsia ja ollut välillä miehen varassa kotona yli 3v.:n kanssa. Joo, kyllä tuntuu, että en haluaisi ammattiini palata. Ei kerta kaikkiaan tunnu niin tärkeältä kuin omat lapset, homman voi hoitaa joku muukin. En tiedä vielä, mitä tulvaisuudessa tapahtuu ja kuinka kauan olen kotona sitten kun nuorin on yli kolme vuotta. Harmittelen sitä, etten opiskellut sivuaineena alaa, jota nyt voisin tehdä kotoa käsin, vaikka se oli mielessä aikoinaan. En oikein ehkä kuitenkaan jaksaisi opiskella uudelleen. Eivät ne opinnot hukkaan ole menneet, olethan ollut kuten minäkin jo alasi töissä. Aina siitä ainakin henkistä pääomaa saa.
Sopivilla ikäeroilla voi olla monta vuotta kotona aina välillä äikkärillä ja taas hoitovapaalla.
Sitä olen vaan ihmetellyt mitä nämä naiset tekevät sitten kun se viimeinenkin lapsi on jo kouluikäinen eikä vauvoja tehdä loputtomiin.
Sitten se työelämään palaaminen vasta vaikeaa onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla sellanen tilanne ettei olis vara jäädä hoitovapaalle, mutta takasin töihin en halua mennä! niin ahdistava ilmapiiri, käytännössä päivystystä eikä varmuutta pääseekö töistä lähtemään silloin kun työaika loppuu. Olenkin miettinyt että jos sanon itseni irti äitiyslomalla tai hoitovapaalla niin saanko silloin karenssin aikana kelalta rahat normaalisti? ja sitten kolmen kuukauden jälkeen kun karenssi on ohi niin päivärahaa? onko kellään tietoa?
alkaa aina heti kulumaan, mutta se ei suinkaan aina ole 3 kk mittainen. Itse siis irtisanouduin hoitovapaan alussa ja se karenssi kului hoitovapaalla, näin se menee aina.
anteeksi nyt kun olen tyhmä, mutta siis karenssin aikanakinko saan kuitenki vanhempainrahaa tai hoitorahaa jos hoitovapaa ehtii alkaa? etten siis jää rahattomaksi? ja voinko sitten olla hoitovapaalla vain sen karenssin ajan jonka jälkeen jäädä työttömäksi?
kun jokaisella on se yksi ainoa elämä ja sen saa viettää kuten haluaa. Jos haluat, että sinut muistetaan työnteosta; siitä vain!
Sopivilla ikäeroilla voi olla monta vuotta kotona aina välillä äikkärillä ja taas hoitovapaalla. Sitä olen vaan ihmetellyt mitä nämä naiset tekevät sitten kun se viimeinenkin lapsi on jo kouluikäinen eikä vauvoja tehdä loputtomiin. Sitten se työelämään palaaminen vasta vaikeaa onkin.
kun jokaisella on se yksi ainoa elämä ja sen saa viettää kuten haluaa. Jos haluat, että sinut muistetaan työnteosta; siitä vain!
Sopivilla ikäeroilla voi olla monta vuotta kotona aina välillä äikkärillä ja taas hoitovapaalla. Sitä olen vaan ihmetellyt mitä nämä naiset tekevät sitten kun se viimeinenkin lapsi on jo kouluikäinen eikä vauvoja tehdä loputtomiin. Sitten se työelämään palaaminen vasta vaikeaa onkin.
kun tämä yhteiskunta pyörii sillä, että käydään töissä ja ihmiset elättävät itsensä. Eri asia jos ei käytä yhteiskunnan tukia.
En halua, että minut muistetaan työnteosta, mutta työ nyt vaan on osa ihmisen elämää. Ei pelkkä kotona lokoilu.
ei meidän tarvitse olla tädellisiä
ainakin kannattaa hakea alkuun osittaista hoitovapaata = sitä lyhennettyä työaikaa; voihan olla että töissä olo onkin sitten lopulta ihan ok (kun ei enää yritä venyä loputtomiin ylitöissä, vaan asettaa selvät rajat mihin voi venyä, ja kun on se toinen, tärkeämpi elämä kotona odottamassa).
Jos sitten töissä ollessakin vielä on huono fiilis, niin on kuitenkin helpompaa hakea uutta työpaikkaa kun on jo jossain töissä.
Itse olen ajatellut töissä käymistä myös siltä kannalta, että olen tässäkin asiassa roolimalli lapsilleni, ts. pitäähän heidän saada lähipiiristä elämän mallia = aikuiset elättävät työllään itsensä ja perheensä (siis tämähän ihan perusaasia, mutta siinä vaiheessa kun töihin meneminen hoitovapaan jälkeen tuntui ihan kurjalta, niin ajattelin että haloo, millaisen elämän mallin annan lapsilleni, jos pidän töissäkäymistä ihan paskana puuhana :). Kuitenkin aika harvalla meistä on varaa heittäytyä ihan oloneuvokseksi. Realiteeti on se, että yleensä pitää tehdä töitä saadakseen katon päänsä päälle jne
Tietenkin, jos huomaa olevansa ihan väärällä alalla, niin ei kun vaihtamaan. Aikoinaan olin yhdellä kurssilla, jolla eräs osallistuja oli juuri, 50-vuotiaana, valmistunut oikeustieteellisestä tiedekunnasta! (no häntä ei ekan viikon jälkeen enää kurssilla näkynyt, kun sai heti töitä... se oli semmoinen akateemisille työnhakijoille suunnattu työllistymisen edeistämiskurssi tms). Itsekin vaihdoin alaa oltuani pari vuotta koulutustani vastaavaassa työssä (tämä ennen lapsia). En ole katunut.
Lasten saaminen mullisti ainakin minulla elämänarvot jne täysin, ja työelämä alkoi tuntua täysin toisarvoiselta lasten kasvattamiseen ja heidän seurassaan elämiseen verrattuna.
Mutta kun en voi muuttaa maailmaa ympärilläni (enkä ole rikkaissa naimisissakaan :) niin töissä on käytävä, niin se vaan on.
Etenkin allaoleva kolahti :) Luulen että siirrän töihinpaluuta puolella vuodella alkuperäisestä ja lyhennetyllä työviikolla katselen miltä maailma taas näyttää. Enkä suostu enää ylitöihin. En jaksaisu uudelleenkouluttautua alusta asti, onneksi sivuaineet edes ovat suht monipuoliset, joten ehkä saan jalan ovenrakoon johonkin muuallekin vielä jos en kertakaikkiaan kestä. Kyllä työuran merkitys on mulla laskenut kuin lehmän häntä, tuntuu ihan käsittämättömältä, miten tärkeitä mulle oli päteminen ja stressaaminen jossain hyödyttömissä paltsuissa, päivästä toiseen.
-ap