Äitiys on ihanaa

Viime aikoina olen miettinyt äitiyteen liittyviä asenteita ja puhetapoja. Lasten kanssa eläminen, heihin tiivistikin yhteydessä oleminen ei mielestäni ole kovin paheksuttua "lasten kautta elämistä" vaan ihan omaa elämää myös äiti-ihmiselle. Ihmisyys toteutuu joka tapauksessa monin tavoin suhteessa muihin ihmisiin.

Lasten tarpeiden asettaminen etusijalle (näiden ollessa pieniä) ei ole "liiallista kiltteyttä" vaan rakkautta. Elämässä on erilaisia vaiheita, eikä niihin vaiheisiin heittäytyminen ja niin sanottu kiltteys itsestä riippuvaisia kohtaan ole heikkoutta vaan hyvää ja eettisesti kestävää elämää.

Tosiasia on, että äidin ja lapsen suhde on tyypillisesti erityinen. Lapsen ensimmäiset vuodet ovat valtavan tärkeitä. Tämä ei tarkoita, etteikö sekä lapsi että äiti (tai muu ensisijainen hoitaja) tarvitsisi ja ansaitsisi laajemman verkoston tukea.

Se, että on täysillä äiti, ei tarkoita, ettei olisi paljon muutakin.