Kerro tuntemuksistasi (ekan)ivauvan tulon jälkeen

että mitä ihmettä mä oon tehny ilman vauvaa. Se tuntu niin luontevalta. Entinen elämä oli jotenkin "tyhjän" olonen. Sitten kun toinenn syntyi, vajaan 1v 2kk kuluttua rupes olemaan ajanpuutetta ja rittämättömyyden tunt

ua.

Mäkin kyllä kaiken hoitamiseen tai vauvaan liittyvän koen ihmeellisen luontevaksi, mutta tuo oman ajan menettäminen on vähän vaikeata jotenkin nyt ymmärtää.



Mies kyllä hoitaa vauvaa paljon, ettei siitä ole kyse, mutta kun ennen pääsi lenkille, salille, kauppaan jne jne ihan millon itse halusi.



Ehkä en vaan ole tottunut, ja kaikki on vielä uutta. Tai jotain.

Esikoinen oli todella odotettu lapsi. Olen aika realistinen tyyppi ja ystäväperheiden elämää seuranneena en todellakaan missään ruusunpunaisissa unelmissa ollut ennen lapsen syntymää. Silti menin paniikkiin vauvan synnyttyä, kun tajusin kuinka valtavasti elämä on nyt muuttunut.



Panikoin sitä, että nyt minulla todellakin on suuri vastuu pienestä ihmisestä, joka on täysin riippuvainen minusta. Tajusin, että elämä menee täysin uusiksi, että omasta ajankäytöstäni en enää minä päätä yksin vaan tällä pienellä kääröllä on se suurin valta asiaan. Ahdistuin valtavasti siitä, että joku on minusta niin riippuvainen.



Ahdistuin myös siitä, että ahdistuin omasta lapsestani. Tunsin valtavaa syyllisyyttä asiasta. Onneksi monet äidit kertoivat minulle, että tunteet ovat ihan normaaleja. Koko vauva-aika oli jonkinlaista asteittasta oppimista siihen, että nyt eletään tällaista elämää. Suurin paniikki ja ahdistus onneksi häipyi parin ekan viikon aikana kun baby blues, joka minulla oli aika vahvana, hellitti.

peruuttaa tapahtuneen ja antaa pois vauvan. ELämänmuutos oli liian suuri. Ajattelin esim. että en ehdi enää koskaan syödä rauhassa.

peruuttaa tapahtuneen ja antaa pois vauvan. ELämänmuutos oli liian suuri. Ajattelin esim. että en ehdi enää koskaan syödä rauhassa.