Onko 28-vuotiaalla mahdollisuus hyvään elämään vielä jos on lähes kaikki mennyt päin honkia?

Enkä edes tiedä mitä haluan. En ole varma tiedänkö edes kuka olen. Yritän vain pärjätä. Olla tietoisempi.

Ap

Ehdottomasti on. Tuo ikä on juuri sellainen, että moni vasta löytää oman juttunsa ja ymmärtää, kuka on. Olet nuori, vaikka nyt ei ehkä siltä tunnukaan. Toivottavasti löydät terapiaa!

On, ehdottomasti ON

Ei oikein. Parhaat vuodet ovat jo menneet. Sama se on minulla 24 vuotiaana. Elämä on ohi.

AP on vasta lapsukainen kun näin paljon vanhempana asiaa katsoo. Itse menin useamman vuoden vanhempana yliopistoon, perustin perheen (olen mies) ja tein hyvän uran.

Vierailija kirjoitti:

Ei oikein. Parhaat vuodet ovat jo menneet. Sama se on minulla 24 vuotiaana. Elämä on ohi.

Älä jaksa olla naurettava. Teillä on koko elämä ja parhaat vuodet edessä. Hanki hoitoa tuohon masennukseen.

Hyvin ehtii vielä kun tähtää oikeisiin asioihin, niinkuin näytät jo tekevän. Uskot vaan siihen rauhallisesti. Se on totta, että yksikin vahingollinen suhde voi rikkoa mieltä pahasti ja parempi olisi, ettei olisi kokenut sellaista. Uskon että terapia tai muu asian käsittely ja asiasta puhuminen auttaa. Voit myös ymmärtää samaa kokeneita etkä luultavasti ole ärsyttävän tuomitseva ja ylimielinen muita kohtaan.

Kyllä pärjäät ja saat vielä paljon kaikkea hyvää elämääsi! Olet jo tehnyt todella paljon hyviä asioita, jotka vievät sinua eteenpäin ja oppinut ajattelemaan uudella tavalla. Voimia vaikeisiin hetkiin, kaikki muuttuu vähitellen paremmaksi ja olet vasta nuori <3

On paljon mahdollisuuksia. Ilman parisuhdetta voi olla hyvä olla parikin vuotta ja tutustua itseensä ja siihen mitä haluaa.

Ei tietenkään ole liian myöhäistä! Kuulostaa jo että sulla on asiat menossa jo parempaan päin. Varmaan voisi olla hyvä työstää noita ikäviä kokemuksia vielä terapeutin kanssa niin saat ehkä uusia näkökulmia asioihin. Älä stressaa nyt liikaa sitoutumisesta, keskity vaan itseesi, omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Mahtavaa, että töitäkin on ja pikkuhiljaa se velkakin siitä vähenee, tsemppiä sen kanssa! Ei sulla ole mitään hätää, oot jo matkalla oikeaan suuntaan

On mahdollista. luota vaan, että asiat järjestyy <3.

ja jos sul on ylipainoon, laihduttamisen sijaan yritä löytää säännöllisyys syömiseen.

kuitua ja proteiinia joka aterialla. miten sä nyt syöt?

tossa iässä olin aika rikki, pääsin vasta 3v sitten terapiaan ja nyt on jo valosampaa. ikää kuitenkin jo 50v.en koe, että olisin menettänyt vuosia elämässä, vaikka näin varmaan ollut.

kaikkea hyvää sinulle <3

No sulla on varmasti sellaiset 50 ihan ok vuotta elämää edessä, jo kymmessä vuodessa voit elämäsi kanssa olla jossain ihan muualla, elää jossain toisessa kaupungissa tai maassa, olla parisuhteessa ja lapsia, tai vaikka eronnut ja lapsia, tai uusi ihan erilainen ammatti... ja siitä eteenpäin taas kun mennään 10 vuotta, olet minun ikäiseni mitä olen nyt, ja taas voit olla jossain ihan erilaisessa elämäntilanteessa, ja nuo nuoruuden tuntemukset on vain hämäriä muistoja. Niin se vaan on, kun elämä menee eteenpäin. Koskaan ei tiedä mistä itsensä löytää.

Minä opiskelen nyt ammattikorkeassa, viides kerta kun opiskelen uutta ammattia elämäni aikana, ehkä tämä on viimeinen... Minulle on elämäni aikana käynyt monesti niin, että en olisi koskaan 20 vuotta aikaisemmin, tai edes 10 vuotta sitten, osannut arvata. Pitää vaan uskaltaa tehdä ratkaisuja jossain kohtaa kun tilaisuus koittaa, muuttaa, vaihtaa ammattia, erota, alkaa seurustella, tehdä lapsi, tai olla tekemättä, aina tilanteista pääsee myös pois jos tekee väärän valinnan, jos ei kuole kesken kaiken. Jopa lapset voi antaa pois jos katuu niitäkin. Meillä hyvinvointiyhteiskunnan kansalaisilla on erittäin paljon vapauksia ja valinnanvaraa elämässämme, suurimmassa osassa maapalloa ei niin ole.

Huuh. Voi miten huojentavaa lukea teidän vastauksianne.

Minä kyllä otan vastuun ja hoidan nämä asiani kuntoon. En hetkessä mutta kuitenkin muutaman vuoden aikana. Haluan elää yksin nyt, olen jo pari kertaa ollut suhteessa jossa minua on kohdeltu erittäin huonosti, niin, että olen saanut henkisiä ja ulkoisia vammoja. Onneksi niiden ei tarvitse olla pysyviä.

Tämän vuoksi minulle on todella tärkeää nyt se, että nielen ylpeyteni ja sen asenteen, "että " kyllä minä yksin" vaan oikeasti otan marssin terapiaan, sekä vertaistukiryhmiin ja otan apua ja inhmillistä yhteyttä samaa kokeneiden kanssa vastaan.

Tunnen kyllä itseni vielä nuoreksi mutta "pitäisi" kenties kohta jo olla lapsia, omistuksia, mies ja mitä lie. En omista edes autoa, en halua koko vehjettä varmaankaan. Monella ikäiselläni on jo kaikki, mikä kiire heillä on ollut?

Ehken hanki noista mitään. Ehkä teen elämälläni aivan muuta, joka selviää ajan kanssa. :)

En tiedä.

Kunhan nyt olen ainakin hengissä ja selvitän sotkuni. Sitten katsotaan pitäisikö tässä toteuttaa jotain.

Ap