Ydinperheiden rikkoutumisesta uudenlainen ongelma..
Yhteiskunnassamme.
Nimittäin kaikki nämä sisarus-, isä- ja äitipuolet kodeissamme, ja ihastumiset perheen sisällä.
Oprah'n jaksossa puhutaan juuri insestistä - ja aika monen vieraan kohdalla kyse on nimenomaan isä- tai velipuolista.
Kommentit (17)
Ennen kuin kauhistelu alkaa, olisi kai syytä selvittää, paljonko tätä kauhisteltavaa asiaa ilmenee.
Olen muuten aikanaan partiotoiminnassa huomannut, että läheisessä kanssakäymisessä toimivissa tyttö- ja poikalippukunnissa syntyy verrattain harvoin seurustelusuhteita. Kaiketi kyse on siitä, että kun tullaan oikein tutuiksi, ei enää ihastuta. Mutta toki muistan ja tiedän poikkeuksia tässäkin.
Mutta eiköhän tuollaiset uusiin perheenjäseniin ihastumiset ole kuitenkin kovin mahdollisia ja kenties suhteellisen tavallisiakin. Kestänee aikansa, ennen kuin yleinen käsitys noiden ihastumisten hyväksyttävyydestä muotoutuu. Ja vielä hitaammin syntynevät niiden käsittelytavat, arvelen minä.
Ihan viattomasti en kuitenkaan menisi suhtautumaan. Jos tällaisen uusioperheen nuoret ihastuvat toisiinsa, on odotettavissa, että ihastus myös päättyy joskus - kenties ankariinkin pettymyksiin. Silloinpa lienee perheen ilmapiiri tärviöllä.
isät ja äidit voivat ihastua tytär- ja poikapuoliinsa, on tuollaisia tapauksia ollut tuolla seksi- palstallakin, missä isäpuoli ihastelee tytärpuolensa kauneutta ja muotoja.

Kyllä minäkin katselen mielelläni poikani1 17v 18v tyttöystävää. Toista se on kuin esim. tuo valas, jota myös vaimoksi kutsun.
jossa isäpuoli ollut perheessä siitä asti, kun tyttö oli 2 vuotias. Sitten alkoi tämän tytön kanss kiksautella, kun tytär oli 15 vuotias.
Tytön ollessa 17 perheen äiti lähti. Isäpuoli ja tytär jäi elämään onnellista perhe-elämää.
Tai tiedä sitten miten onnellista..

voisi kyllä jo insestiksi kutsua, jos isä on tuntenut tytön 2- vuotiaasta, ja onhan se lapsiinsekaantujakin. Tosin tämä ei taida olla totta, koska johan tuosta päätyy vankilaan.
Niitä on ollut historian aamuhämäristä saakka.
Tämä aihe on kyllä sen verran suuri tabu, että suoranainen ihme on, jos tästä saadaan aikaan keskustelua ;-).
Nykyään, kun kuitenkin erotaan siihen tahtiin, kun mitä erotaan, niin ei liene kovin epätavallista, että perhepiirissä on näitä ihastumisia - ja monet vanhemmat vielä ovat niin kiinni omissa elämissään, etteivät edes huomaa näiden tilanteiden kehittymisiä ennen kuin on liian myöhäistä.
Mua jotenkin hirvittää olla tietoinen tästä asiasta - etenkin, kun miettii kuinka monta ihan lasta (alle 10 v.) altistuu esimerkiksi isäpuolensa ihailulle ensin kauempaa ja sitten ahdistelulle, kun saavuttaa tietyn iän. (Tai jo lapsena!).
Olkaapa tietoisia siitä, mitä kodeissanne tapahtuu.

ihailulle lapsipuolet altistuvat. Voi jessus mitä juttua. Tiesitkö että joitakin aikoja sittn oli normaalia,että miehen kuoltua nainen naitettiin mahdollisimman pian uudelleen ja uutena aviopuolisona saattoi olla miesvainajan poika edellisestä liitosta tai veli.
tytöt kehittyvät monesti naisennäköiseksi jo vaikka 12- vuotiaana, kun taas vielä 15- vuotiaat pojat ovat usein vielä ihan poikia, ja jos ei ole pedofiili niin ei nämä naisia kiinnosta.
Nuo naiset Oprahin ohjelmassa puhuivat vuosikymmeniä sitten tapahtuneista asioista. Uutta oli se, että AP:n silmät aukesivat. Enkä yhtään vähättele teemaa.
kanssa mutta meille tuo ei ole ongelma. Tuota on muuten ollut iät ajat tuota sukulaisten ja puolikkaiden yhdessä asumista.
Nuo naiset Oprahin ohjelmassa puhuivat vuosikymmeniä sitten tapahtuneista asioista. Uutta oli se, että AP:n silmät aukesivat. Enkä yhtään vähättele teemaa.
terkuin; ap, joka on nyt siis avioliitossa lastensa isien kanssa, mutta joka kasvoi isäpuolien ja äitipuolien maailmassa eroperheen lapsena.
ihailulle lapsipuolet altistuvat. Voi jessus mitä juttua. Tiesitkö että joitakin aikoja sittn oli normaalia,että miehen kuoltua nainen naitettiin mahdollisimman pian uudelleen ja uutena aviopuolisona saattoi olla miesvainajan poika edellisestä liitosta tai veli.
ihailulle lapsipuolet altistuvat. Voi jessus mitä juttua. Tiesitkö että joitakin aikoja sittn oli normaalia,että miehen kuoltua nainen naitettiin mahdollisimman pian uudelleen ja uutena aviopuolisona saattoi olla miesvainajan poika edellisestä liitosta tai veli.
tai lähisuvun tai kouluyhteisön keskuudessa. Ihastumiset on ok, mutta ahdistelu ei missään tapauksessa koskaan
jossa isäpuoli ollut perheessä siitä asti, kun tyttö oli 2 vuotias. Sitten alkoi tämän tytön kanss kiksautella, kun tytär oli 15 vuotias.
Tytön ollessa 17 perheen äiti lähti. Isäpuoli ja tytär jäi elämään onnellista perhe-elämää.
Tai tiedä sitten miten onnellista..
Niin insestin on pakko ollut alkaa jo ennen kuin tyttö on ollut 5v. Lapsi kun ihastuu isäänsä tai isäpuoleensa, ja saa oidipaalisen tappion kun ei saakaan seksiä, vaan äiti menee siinä asiassa edelle, niin sen jälkeen ei enää seksit onnistuisi. Suhde on tullut ilmi vasta kun tyttö on ollut 15v.
biologinen sisaruus, ei voi myöskään olla insestiä.