Lue keskustelun säännöt.
Luulen olevani hoikka, mutta kuvissa olen lihava! Käänteinen kehonkuva.
13.10.2010 |
Olen aina ollut erittäin hoikka, aina luokkani laihin ja pienin.
Parikymppisenä olin normaalipainossa, mutta ensimmäisen lapsen jälkeen paino jumahti n. 65 kg. Olen 161 cm pitkä eli lyhyt ja ensi vuonna 30-vuotias.
Ennen söin mitä vain, ja olen varmaankin jatkanut samaa linjaa. En kuitenkaan ole mikään herkkujen mässyttelijä.
Vuosi sitten sain toisen lapsen, ja nyt vaaka näyttää 68kg. Olo on tukala, ja tiedän, että läskiä on. Mahdun juuri ja juuri koon 38/40 vaatteisiin. Oikea koko olisi varmasti 42.
Ongelmana on, etten näe lihavuuttani. Olen kasvoistani hoikka ja ns. kaunis. Minulla on korkeat poskipäät, erittäin hoikat ranteet ja nilkat. Vyötärö on todella kapea, joten luulen olevani hoikempi kuin olen. En usein näe kokovartalopeilikuvaa, ja varmaan siksi olen sokea ulkonäölleni.
Tunnen että, vatsani on valtava, sekä reiteni ja peppu isot. Täynnä sellua ja arpia.
Kuvista näen totuuden. Olen mieletön valas, ja kaikki ystäväni pieniä kirppuja rinnallani. Tämä on oikeasti kauheaa.
Yritän laihduttaa, mutta oikeaa motivaatiota ei tule, koska näen ja koen olevani hoikka. Eli tämä on vähän kuin käänteinen "syömishäiriö".
Naurettavan pieni ongelma sinänsä, mutta minulle tärkeä.
(Ja kaikille mitätöijille: olen kokenut erittäin hirveitä asioita elämäni aikana mm. lapsena äitini kuoleman, veljen vammautumisen ja kuoleman sekä monia monia muita kauheita asioita, joten en ole mikään ns. pissis, joka ajattelee vain tekokynsiään.)
Kommentit (14)
Lievästi ylipainoinen vaan. BMI on 26. Lakkaa kauhistelemasta ja mieti sitä syömistäsi, mikä sut on lihottanut. Lainaa vaikka sellanen kirja kuin "Rentoa painonhallintaa". Tosi hyvä ja realistinen, innostava kirja laihduttamisesta ja painonhallinnasta.
et ole tosiaankaan ainoa joka on kolmikymppisenä alkanut pulskistua, sama juttu mullakin. Arpia on ja selluliittia.
Ole iloinen niistä siroista ja kauniista piirteistä! Varmasti olet kaunis nainen edelleen. Ei se koko 42 mikään valaan koko ole, suurin osa naisista on sitä luokkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet oikessa, että siinä ei ole mitään pahaa, jos näkee itsensä kauniina. Mutta jotenkin en pysty olemaan omassa kropassani, koska luulen olevani erinäköinen. Esim. uimaan en ole mennyt vuosiin, jos joku näkee. Tämä on ongelma, koska matkustelemme paljon.
Olen muuten aika itsevarma, tai ainakin kaikki luulevat niin. Mutta tämä kehoasia on noussut tosi pahaksi.
Olisi kiva käydä kylpyläreissuilla yms. mutta en enää viitsi, koska tulee liikaa kommentteja arvista.
Ja ihan oikeasti vatsani on täynnä pahoja raskausarpia, samoin sisäreidet. Jopa lääkäri sanoi, että "OHO, onpa pahat arvet". Siis Naistenklinikan lääkäri, joka on varmasti nähnyt kaiken.
Tuo on ihan totta, että pitäisi vaan ostaa omaa kokoa, eikä haikailla 38 perään. Niin näyttäisikin paremmalta, kuin sulloutuneena koon 38 farkkuihin, joissa on vaikea hengittää...
Sitäkin olen ajattellut, että jos joskus eroaisin, en enää ikinä saisi miestä, koska olen niin oksettavannäköinen ilman vaatteita. Eroa nyt tuskin tulee koskaan, mutta ihan vain ajatuksena.
eli siis ajattelen aina olevani hoikempi kuin olenkaan (itse olen 169 cm ja 62 kg), ja yllatyn kun naen valokuvia joissa en olekaan niin laiha kuin luulen... ;-) Itselleni tama ei ole ongelma (ehka osin siksikin, etta olen normaalipainoinen) mutta tiedostan kuitenkin, etta kehonkuvani on jotenkin omituinen. Toisaalta ajattelen etta mieluummin noin pain kuin anorektinen.
Mitä tuo kertnyt massa on? Läskiä? Lihasta?
Lihaskuntotreeniä ja herkuttelu vähemmälle; se minulle auttoi raskauden jälkeen. Oikeastaan heti synnytyksen jälkeen paino oli lähes alkupainossa, mutta äitiyslomalla tuli syötyä, kun oli aikaa ja liikunta jäi vähemmälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkkää höllyvää ihraa. Aikoinaan olin SM-tasolla telinevoimistelussa ja varsinkin reisilihakseni olivat isot. Nyt on vain sellua.
Kuntokuurille täytyisi alkaa, mutta motivaatio uupuu täysin. Varsinkin nyt kun talvi tulee, voi peittäytyä vaatteisiin ja uskotella näyttävänsä hyvältä.
Totuus on kuitenkin toinen, kun esim. joulukuussa lähdetään Egyptiin ja olisi mukavaa polskia meressä. Ei kai muu auta, kun liimata jääkaapin oveen joko omia läskikuvia tai ihanavartaloisten ihmisten kuvia, ja tsempata sitten..
Ja kyllä varmasti nämä neljä kotonaolovuotta ovat aiheuttaneet liikasyömistä. Ei töissä ehdi syömään niin paljoa. Eli töihinkin pitäisi mennä. =D Mutta vasta vuoden päästä olen menossa.
Eiköhän tämä tästä. KIITOS kaikille vastaajille, saitte jostain syystä mieleni paremmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihana ketju. Tunnen niin samaistuvani tähän.
Toisaalta parempi näin päin, että tuntee itsensä kauniiksi ja itsetunto on näinollen hyvä. Ei mene energiaa hukkaan turhaan kriiseilyyn.
Sama täällä. Olen lihonut 10-15 kiloa niiltä ajoilta, kun joskus onnellisina aikoina painoin vielä 55kg. Tunnen nahoissani sen, että massaa on liikaa ja olo on just sellainen tukala ja tukeva. Kuitenkin luulen yhä olevani hoikka, vaikka tiedän etten ole. En mikään hengenvaarallisen lihava, mutten todellakaan ole hoikka vaan aika tuhti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaaka tietysti kertoo painon ja ihminen itsekin tietää, onko kohonnut paino rasvaa, lihaksia vai nestettä. Mutta visuaalisesti kamera tunnetusti lihottaa ainakin 5 kg. Myös kuvakulma vaikuttaa, monet somevaikuttajat ovat julkaisseet tästä vakuuttavia kuvapareja.
Mulla on ihan sama homma, että kehonkuva on mennyt ihan reisille laihdutusprojektin aikana. Painoin 53 kiloa ennen kuin lihoin, ja kehonkuvani on jotenkin rakentunut siihen että olen se "pieni" No, sitten lihoin vuoden ajassa 15 kiloa. Nyt olen laihduttanut normaalipainon ylärajalta (68 kg/159cm) kiitettävän määrän kiloja ja painan noin 59 kiloa, kesällä painoin 56kg kun en oikein syönyt... Mutta joo, joka tapauksessa, pointti että paino on vaihdellut ja pää ei ole pysynyt perässä, eli kehonkuva on siis mennyt aivan päin prinkkalaa.
Painon noustessa en edes huomannut muuttunutta ulkonäköäni, kunnes näin itsestäni videon... Huh, se oli vähän shokki. No, mieli jumittui sitten siihen mielikuvaan niin, että laihduttaessa en ensin laihtunut mielestäni ollenkaan. Ostin liian isoja vaatteitakin, siis monia kokoja liian isoja (ja painon noustessa muuten kävi aina toiste päin).Ja sitten kun itsepintaisesti puntari ja mittanauha kertoi muuta, että olen laihtunut, niin aloin jotenkin ajattelemaan itseni "hoikempana". No, olenhan hoikempi kuin painaessani 68 kiloa, mutta varmaan vertaan itseäni kuitenkin sinne 53 kiloon ja en nyt 59 kiloisena ihan samalta kuitenkaan näytä.
Nykyään saatan saman päivän aikana vuorotellen kokea olevani joko tosi tukeva (mitä en ole) tai tosi hoikka. Jotenkin vaikea omaksua se, mitä tarkoittaa keskikokoinen..Vertailen itseäni jatkuvasti muihin, juurikin pieniin kirppuihin. Toisaalta pienikin turvotus saa minut kokemaan itseni tosi isoksi. Ja joskus taas yllätyn iloisesti peilin edessä, kunnes näen itsestäni jonkun toisen ottaman kuvan, jossa näytän paljon isommalta kuin kuvittelin. Siis joltain ihan eri henkilöltä... huh huh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on naaman kanssa sama juttu. Peilissä näytän hyvältä. Mutta kuvissa olen ruma. Samoiten jos kuvaan videon olen ruma raato-porsas-sammakko
2010 virkkeet ilmeisesti kirjoitettiin erotettuina tyhjällä rivillä :D
onko se nyt pelkästään pahasta jos näkee itsensä kauniina? Ei minusta. Itselläni on ihan sama "ongelma", tosin olen hiukan suurempaa kokoa kuin sinä, 164/78.
Käytän ihan suosiolla itselleni sopivaa kokoa vaatteissa, enkä ostele niitä kokoja joihin mahduin ennen kolmen lapseni syntymää.
En myöskään vertaa itseäni muihin, vaikka minulla on sekä hoikkia että pyöreitä ystäviä. Olen todellakin tyytyväinen että näen itse olevani kaunis vaikkei muut sitä mieltä olisikaan.
Itse häpesin ulkomuotoani lähes kolmenkymmenen vuoden ajan, mutta en enää.
Itsevarmuus on kasvanut, ja sen huomaavat myös miehet jotka eivät sanomansa mukaan edes huomaa ylikilojani koska kannan ne ylpeästi ja itseäni kunnioittaen.