Näin eilen kouluaikojen ihastukseni. Ja nyt pohdin elämäni suuntaa ja menneitä aikoja

Mun yksi kouluaikojen ihastus on aika pahasti plösähtänyt. Oli 2000 luvun alussa hyvännäköinen. Tupakka ja alkoholi tehnyht tehtävänsä

On, pohdinta ja tilinteko kuuluu elämään.

Vierailija kirjoitti:

On, pohdinta ja tilinteko kuuluu elämään.

Se ei vain tee hyvää. Aiheuttaa katumusta ja surua.

ap

On ihan normaalia

Oliko kyseessä komea, itsevarma ja supliikki j ännäpoika? 😕

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On, pohdinta ja tilinteko kuuluu elämään.

Se ei vain tee hyvää. Aiheuttaa katumusta ja surua.

ap

Sekin on asiaankuuluvaa. Kunhan osaa lopettaa ajoissa.

Mä mietin aika useinkin exiäni. Ilmeisesti on aika harvinaista, suurin osa käskee vain unohtamaan exät ja tekeekin niin.

Mä ajattelen vähän toisella tapaa: Jos suhde ja ero ei ole ollut millään tapaa traumaattinen, vaan se on johtunut ns. muista syistä, mä haluan ajatella existä hyvää. Mietin, mitä heille kuuluu. Eikä se tarkoita, että haluaisin erota miehestäni ja havitella jotain exää, vaan ajattelen heitä ihmisinä, jotka joskus kuuluivat elämääni. Lapsia mulla on vain nykyiseni kanssa, joten mitään pakkotapaamisia ei kenenkään kanssa ole.

Vierailija kirjoitti:

Oliko kyseessä komea, itsevarma ja supliikki j ännäpoika? 😕

Hän oli mukava, kiinnostava ja nätti nainen. Oli silloin ja ehkä on nytkin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mä mietin aika useinkin exiäni. Ilmeisesti on aika harvinaista, suurin osa käskee vain unohtamaan exät ja tekeekin niin.

Mä ajattelen vähän toisella tapaa: Jos suhde ja ero ei ole ollut millään tapaa traumaattinen, vaan se on johtunut ns. muista syistä, mä haluan ajatella existä hyvää. Mietin, mitä heille kuuluu. Eikä se tarkoita, että haluaisin erota miehestäni ja havitella jotain exää, vaan ajattelen heitä ihmisinä, jotka joskus kuuluivat elämääni. Lapsia mulla on vain nykyiseni kanssa, joten mitään pakkotapaamisia ei kenenkään kanssa ole.

Eihän tuo ole harvinaista. Miksei muistelisi elämäänsä kuuluneita ihmisiä?

Nykyään pitäisi unohtaa kaikki. En suostu siihen. Se on vallankäyttöä. Muistot ovat yksityistä omaisuuttani.

Minäkin näin kouluaikaisen ihastuksen hautakiven... eihän se näin pitänyt memmä :(

Miksi näin? Tuskin sulla olisi ollut ikinä häneen mahdollisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Miksi näin? Tuskin sulla olisi ollut ikinä häneen mahdollisuuksia.

Tuollainen ei ollut tämän ketjun tarkoitus. Yritin vain tuoda esiin keskustelua menneisyydestä ja siitä miten tietyt valinnat voivat vaikuttaa elämän suuntaan. Ja miten tietyssä iässä on yleistä pohtia mennyttä elämäänsä.

ap

Semmosta se on.

Minuun oli ihastunut yksi tyttö 18-vuotiaana, sanotaan häntä Neiti A:ksi, torjuin hänet kun ei ollut mielestäni riittävän nätti. 

Miten typerä päätös. Olin 18-vuotiaana vielä pää niin pilvissä, kun olin saanut huomiota koulun kauneimmalta tytöltä, Neiti B mutta se oli kiusoittelua vain. Hän teki sitä monille, flirttaili huvikseen koska huomasi miten valtava voima sillä on. Ei siksi että minä olisin sitä kiinnostanut.

Mutta aikuisena tajusin, että se joka minuun oli aidosti ihastunut, Neiti A, olisi ollut just passeli mulle. Neiti B:ltä saama huomio oli vääristänyt egoani, ja kuvittelin olevani joku komeakin hurmuri, jolla on varaa torjua A.

Myöhemmin on kaduttanut. Näin molempien heistä kuvat joku aika sitten netissä, ja A oli säilynyt paljon paremmin. Mutta mennyttä ei saa takaisin.

Nuorena voi olla niin ylisuuret luulet itsestä, että torjuu jonkun joka olisi ollut aivan 10/10 valinta.

Niitä muistelee, joista jäi hyviä muistoja. Huonot haluaisi vain unohtaa.

Kouluaikojen ihastukset työntelee kylällä vahinkovankkureita silmänaluset mustina. Itse juon kaljaa penkillä ja huokaisen ettei tässä onneksi ainakaan noin huonosti mene.