Te jotka harkitsette jääkiekkoa lapsen harrastukseksi

Te jotka harkitsette, varautukaa siihen, että se todellakin maksaa ja lisäksi määrittää vapaa-aikanne siihen saakka, kun lapsenne juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä päättää, ettei ollutkaan hänen juttunsa.

Me emme vieneet lasta jääkiekon pariin, veimme luistelukouluun. Luistelukoulun jälkeen alkoi kiekkokoulu ja lapsi ihan tärisi innosta, miksei hän pääse tuonne. Siitä lähtien, 5-vuotiaasta, lapseni on harrastanut jääkiekkoa. Kyllä minua kiekkokaukalon laidalla monet kerrat pelotti mahdolliset pää yms. vammat. Pelostani huolimatta koen, että jääkiekko on ollut hyvä ja monella tapaa opettavainen harrastus. Sai paljon kavereita, oppinut liikunnallisen elämän tavan. Harrastus on seurannut tavalla tai toisella mukana lähes 20 vuotta aina tähän päivään asti. Pelasi aina vain harrastetasolla, ei sillä tasolla kustannukset olleet päätähuimaavat. Ymmärrän, että siitä kun mennään korkeammalle kustannuksetkin nousevat. Monelle vanhemmalle, etenkin niille joilla oli omaa kiekkotaustaa, lapsen menestyminen ja tulevaisuus jääkiekossa oli tärkeä. Täytyy kuitenkin muistaa, että se on lapsen ei aikuisen harrastus. Ei kaikilla lapsillakaan ole välttämättä tavoitteena nhl tai muu ammattilaisuus. Kyllä toki loukkaantumisiakin on ja muttea enemmän niillä kovemmin pelaavilla. Itse muistan kuitenkin kiekkoajan, kun itse olin mukana kuskina, huoltajana, kellonkäyttäjänä, rahoittaja yms... enemminkin hyvänä aikana.  Koin, että harrastuksen kautta sain olla vahvasti mukana lapsen ja lapsen kavereiden elämässä. Todellakin tiesin, että kenen kanssa oli menossa. Parhaimpina muistoina on myös lukuisat automatkat ja niiden aikana käydyt keskustelut.

Toinen, jossa yhtä paljon tulee vammoja, on ratsastus.

Kieltäisin jääkiekkoharrastuksen samoin perustein kuin nyrkkeilynkin, eli aivoja suojellaan niin hyvin kuin voidaan.