Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, joiden mielestä "sosiaaliseeraaminen" vie energiaa?
04.10.2010 |
Vaikka siis olen kyllä ihan normaalisti puhelias, osaan ottaa muut ihmiset huomioon, osaan kuunnella, olen kohtelias ja ystävällinen (en tosin tiedä olenko oikeasti luonnostani tuota kaikkea, vai vaan harjaantunut vuosien saatossa), niin en oikeastaan haluaisi että meillä kävisi kukaan/ketään vieraita tai edes tuttuja kotona. (tai jos kävisikin niin ehkä kerta-kaksi kertaa kuussa joku) En myöskään itse tykkää käydä kylässä muilla, tosin mielummin kävisin itse muilla, kuin että täällä käytäisiin, koska silloin voin itse määrätä lähtemiseni sen mukaan että jos sosiaaliseeraaminen alkaa uuvuttaa.
Lähes poikkeuksetta, kun joku soittaa tulevansa kylään, ensireaktioni on että "äh, voi ei" (poislukien oma äitini, johtuen kai siitä että äitini kanssa voin olla vaikka hiljaa koko ajan tai katsoa televisiota samalla kun hän on täällä, ei tarvitse siis olla seurallinen jos ei huvita)
Mulla on paljon ystäviä, ja jopa heidän kyläilynsä tuottaa tuota "voi ei":tä. Jotenkin tuntuu että kyläilijät vievät energiaa, en jaksaisi olla niin seurallinen ja kuunnella ja olla hyvää seuraa.
Joinakin päivinä, kun oikein ravaa porukkaa (esim. 2-3 ihmistä käy päivän aikaan kahvilla) olen ihan väsynyt ja jopa ärtynyt ja hermostunut ja odotan koko ajan että tulisi jo ilta että saisi olla ihan rauhassa ja kukaan ei kävisi. Tällaisten päivien jälkeen tuntuu että tarvitsen vähintään yhden mutta mielummin useamman päivän "toipumiseen", enkä edes itse jaksa lähteä mihinkään missä pitäisi jutella jonkun kanssa. Kaupassa voin käydä, mutta sielläkin toivon etten vaan vahingossakaan törmää kehenkään tuttuun että pitäisi jutella.
En tiedä sitten että johtuuko siitä että olisin niin vahvasti ehkä introvertti, vai siitä että meillä tosiaan käy aika paljon ihmisiä kylässä, vähintään pari kertaa viikossa joku ja joinakin viikkoina joka päivä joku, joinain päivinä useampikin henkilö saman päivän aikana. Vai kaikesta tästä.
Toisaalta sitten tunnen itseni vähän hölmöksikin ja kiittämättömäksi, kun aina sanotaan että "ystäviä ei voi olla liikaa" ja että "ystävät ovat elämän suola" yms. ja mä sitten en kuitenkaan tunnu kaipaavan/jaksavan ystävienikään seuraa kuin hyvin harvoin...
Kommentit (13)
Kaupungissa ei ole yleensä tapana, että noin vain "tuppaudutaan" kylään kahville tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
osa "tuppautuu" kylään, ts. soittavat että oon tässä kaupassa lähistöllä, keitätkö kahvit jos tuun parin minsan päästä käymään jne.
ap
Kaupungissa ei ole yleensä tapana, että noin vain "tuppaudutaan" kylään kahville tms.
Ja työssäni keskustelen päivittäin satojen ihmisien kanssa, ei siinä jaksa seurustella enää kenenkään kanssa iltaisin, vaan haluaa laittaa luukut kiinni.
sulla on vääränlaisia ystäviä? Mä tapaan yleensä ottaen hyvin vähän ihmisiä, mutta joidenkin ns. ystävien tapaaminen aiheuttaa tuollaisen reaktion, joihinkin vaan menee niin paljon energiaa kun ei ole ihan samalla aaltopituudella. Toisten seurasta taas ei haluaisi pois ollenkaan. Itsekin aiheutan taatusti tällaisia voi ei- reaktioita, ei sillä.
ja olen sen kyllä sanonutkin suoraan. Ovat sitten ilmoittaneet vähän aikaisemmin seuraavalla kerralla tullessaan.
Yllätysvieraat siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja siis jopa ne parhaimmat ystävät aiheuttavat tuota "voi ei"-reaktiota yleensä. Toki siis tuttavapiiriini kuuluu yksi tosi rasittava (anteeksi vaan) kaveri, jonka kanssa ollaan tosiaan niin eri aaltopituuksilla, että häntä en oikein tahdo kestää ikinä... muita kyllä paremmin, mutta en siis oikein heitäkään. Tai siis miten tämän nyt sanoisin.. ovat siis ihania ihmisiä ja ihania ystäviä ja olen heistä onnellinen ja kiitollinen, mutta haluaisin silti tavata heitä vain harvoin, siis kerran kuussa tyyliin :)
ap
sulla on vääränlaisia ystäviä? Mä tapaan yleensä ottaen hyvin vähän ihmisiä, mutta joidenkin ns. ystävien tapaaminen aiheuttaa tuollaisen reaktion, joihinkin vaan menee niin paljon energiaa kun ei ole ihan samalla aaltopituudella. Toisten seurasta taas ei haluaisi pois ollenkaan. Itsekin aiheutan taatusti tällaisia voi ei- reaktioita, ei sillä.
vaan ylipäätään se, että meillä käy ihmisiä useammin kuin kerran-pari kuussa. Ihan sama onko ko. kyläilijä ilmoittanut tulostaan viikkoa vai 5 minuuttia aiemmin, niin silti on sellainen "voi ääh"-olo..
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä joskus jopa kaipaisin sitä, että ihmiset tulisivat enemmän kylään. Toistaiseksi olen selitellyt sitä sillä, että asumme vähän syrjemmässä, kaupungissa kyllä mutta vähän ydinkeskustan ulkopuolella. Sitten tajusin, että erään ystäväni luona kyläillään myös tuolla lailla, joka viikko käy useita vieraita, vaikka he asuvat aivan keskellä metsää keskellä ei mitään.
Mua taas rasittaa se, että pitäisi olla jatkuvasti menossa kylään tai jonnekin jonkun kanssa. Voisin ihan hyvin ottaa vieraita vastaan kotona, kun saisin olla omassa kodissani kuitenkin, mutten jaksaisi jatkuvasti olla ramppaamassa milloin kenenkin luona ja tapaamassa milloin ketäkin milloin missäkin.
Viikolla olen aina iltaisin niin väsynyt, etten voi kuvitellakaan mitään kyläilyä. Viikonloppuisin taas on minusta kiva, että lähialueella asuu pari ystäväperhettä, joiden kanssa voi aina piipahdella toistensa luona vaikka yllättäen. Mutta nämä ovatkin poikkeuksia, joiden kanssa olen todella samalla aaltopituudella, muut minuakin ahdistaisivat ja stressaisivat kovasti.
Minusta sosialiseeraaminen on hauskaa, jos on jo valmiiksi levännyt ja rentoutunut. Jos työ- ja arkiputken väliin pitäisi yrittää olla hauska ja seurallinen, niin kyllä se työstä kävisi sekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka viikko tai vaikka joka päivä..
Onko sulla kokemusta tästä, että on vieraita vaikkapa joka päivä esim. edes viikon-kahden ajan?
Vai oletko niin supersosiaalinen että tällainen tahti olisi sulle luullaksesi sopiva?
ap
joka viikko tai vaikka joka päivä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihmisten elämä llienee muutenkin kiireistä ja stressaavaa. pitää tienata leipää, opiskella tai käydä töissä ja hoitaa koti ja lapset. jää hyvin vähän aikaa itselle vain olla.
jos olisin vapaa päivät, asuisin yksin ja olisin sinkku tai eläkeläinen tai opiskelija, jaksaisin paljon paremmin nähdä muita ihmisiä ja jopa kaipaisin.
Työssäni olen koko ajan n. kahdenkymmenen ihmisen kanssa. Harratukseni ja lapseni harrastuksen takia myös.
Niitä hetkiä, kun ehdin olla kotona on hyvin vähän. Siksi harmittaa jos se vähä aika pitää käyttää seurusteluun... Toki on ihanaa tavata parhaita ystäviä ja sukulaisia, mutta vielä ihanampaa on olla omassa rauhassa.
Kaupassakin tosiaan koitan käydä juuri sellaisissa paikoissa joissa ei törmää tuttuihin.