Ihmiselämä on enimmäkseen aika surkeaa

kiinni miten siihen kilpailuun sun muuhun suhtautuu. Mä olen vuosien saatossa oppinut rakastamaan ja arvostamaan itseäni, joten arvostelut yms. menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olen erittäin onnellinen. :)

mutta asenne ratkaisee miten näkee hyviä asioita enemmän kuin huonoja.

Ja mä olen ihan tosissani. :)

Olen fyysisesti kunnossa, eikä minun tarvitse kilpailla, alistaa tai arvostella muita. Joillekin kai nuo edellä mainitut ovat keinoja purkaa omaa epävarmuuttaan ja pettymystään.

Mutta mä taas olen niin onnellinen, että ilman mitään syytä voi tulla kyyneleet silmiin nostattava kiitollisuuden, rakkauden ja onnen puuska, jonka ajaksi täytyy keskeyttää se mitä oli tekemässä ja vain ihmetellä ja pysähtyä.

Vielä rankempaakin. Pitää pelätä vielä luontaisia vihollisia, että joku syö ja nappaa sut saaliiksesi.

Se eloonjäämistaistelu alkaa jo heti syntymästä, poikaset tappelevat ruuasta jo pesissään ja vain vahvin selviytyy. Emo saattaa jopa tappaa heikot yksilöt.

Sitten taistellaan reviireistä, vahvin voittaa, sillä jolla ei ole reviiriä ei myöskään ole ravintoa eikä se pääse lisääntymäänkään. Sellainen häviää eloonjäämistaistelun ilman muuta.

Eläimet eivät kylläkään valita, ei niillä ole aikaa eikä energiaa siihen. Eikä kukaan kuuntelisikaan.