Olisiko vinkkejä miten työstää avioeron aiheuttamia häpeän ja epäonnistumisen tunteita?

vertaistuki? Terapia? Kyseenalaistaisin tuota häpeää, eihän eroaminen nykyaikana niin tavatonta ole. Vaikka en tietysti tiedä miksi ap häpeää tuntee.

Erossa ei ole mitään hävettävää.

Up. Mitä neuvoja ihmiselle joka ei halua edes yrittää hyväksyä tilannettaan?

Mitä hävettävää siinä on? Puolet liitoista päättyy muutenkin eroon joten et sinä nyt ainoa eronnut ole. Eikä se ero epäonnistuminenkaan ole, uusi elämäntilanne vain.

Se vihaisuus ja häpeä on vain vaihe, jota pitää kestää kunnes ne tunteet on kulutettu loppuun. Tuntea saa mitä vaan, mutta ei pidä toimia niiden tunteiden ehdoilla. Muihin asioihin keskittyminen auttaa, terapia auttaa, eroseminaari auttaa, kavereille ränttääminen auttaa, uudet harrastukset. Joku päivä sitten huomaa, että se p---a meni ohi.

En ole vieläkään päässyt eroon siitä ajatuksesta, että exä paneskeli erään Karin kanssa hotelleissa ja motelleissa ympäri Suomen "seminaareissa".

Kari oli vain pillun perässä, mutta exä rakastui. Sitten erottiin ja Kari katosi kartalta. Ei huolinut exää kumppanikseen, kun oli onnellisessa liitossa vaimonsa kanssa.

Jäljelle jäi kaksi onnetonta aikuista ja kaksi onnetonta lasta.

Avioliittoinstituutio itse kaikessa epärealistisuudessaan luo tuon painolastin, joka sitten vaan paiskataan ihmiselle raahattavaksi. Absurdiin systeemiin kohdistuva vakava odotus - traaginen, loppujen lopuksi, kaiken jälkeen, koominen asia.

Erosta on minulla nyt 8 kk. Sanoisin että käy läpi koko tunneskaala, toki kaikkia tunteita kuten viha ei pureta ulospäin muihin ihmisiin vaan käyt hakkaamassa säkkiä salilla tai hinkkaat juoksulenkkiä yms. Liikunta auttaa oikeesti koska antaa endorfiineja. Älä yritä pikakelata prosessia. Älä jää yksin kotiin vaan lähde kävelylle, ihmisten pariin, soita ystäville ja läheisille ja puhu. Voimia.

Se viha on normaali tunne ja auttaa irrottautumaan ja menemään eteenpäin. Onhan se raskasta. Sekin. Avioero on oikeasti hirveää. Mutta joo, kaikkia tunteita tarvitaan. Ne tekee tehtävänsä ja jossain vaiheessa alkaa helpottamaan. Omasta erosta kaksi vuotta ja edelleen suren sitä, mutta olen jo jotenkin oppinut elämään asian kanssa. Tunteet ei ole enää niin voimakkaita. Kaipuu entiseen elämään lähinnä jäljellä.

N43

Vierailija kirjoitti:

Avioliittoinstituutio itse kaikessa epärealistisuudessaan luo tuon painolastin, joka sitten vaan paiskataan ihmiselle raahattavaksi. Absurdiin systeemiin kohdistuva vakava odotus - traaginen, loppujen lopuksi, kaiken jälkeen, koominen asia.

Ei se tuota ole. Se on oikeasti vaan rankkaa kun koko elämä menee yhtäkkiä uusiksi. Oma parisuhteeni oli kestänyt 20 vuotta. Kyllä se nyt vaan tuntuu kun yhtäkkiä palautetaan alkuruutuun. Siinä on aika hukassa että kuka edes on.

N43

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliittoinstituutio itse kaikessa epärealistisuudessaan luo tuon painolastin, joka sitten vaan paiskataan ihmiselle raahattavaksi. Absurdiin systeemiin kohdistuva vakava odotus - traaginen, loppujen lopuksi, kaiken jälkeen, koominen asia.

Ei se tuota ole. Se on oikeasti vaan rankkaa kun koko elämä menee yhtäkkiä uusiksi. Oma parisuhteeni oli kestänyt 20 vuotta. Kyllä se nyt vaan tuntuu kun yhtäkkiä palautetaan alkuruutuun. Siinä on aika hukassa että kuka edes on.

N43

Toivottavasti oli hyvät 20 vuotta ja edes jotain iloa ja rakkautta siinä. Senkin voisi muistaa, ettei kaikki ihmiset edes koskaan löydä rakkautta, tai mitään kestävää parisuhdetta lainkaan, joten vaikka tekee kipeää, on saanut jotain sellaista mitä moni ei koskaan pääse kokemaan lainkaan.