Koululaiset pyytävät omaksi toisten tavaroita.
Meillä käy paljon kolmasluokkalaisen kavereita, ja viime aikoinan olen ihmetellyt, miten muitta mutkitta leluja, kirjoja yms. pyydetään itselle. "Saanks mä ton?, et sä varmaan sitä enää tartte?", kuuluu vähän väliä. Vanhempien mielestä se on kuitenkin vain "reippautta", kun kerran jotakin halutaan, niin sitä on syytä myös kysyä - mutta miksi ihmeessä kaikki mihin silmä osuu pitäisi saada aina heti omaksi? Jos omani tekisi noin, pitäisin sitä huonona käytöksenä ja kieltäisin sellaisen ruinaamisen, mutta ehkä ajat ovat muuttuneet huomaamattani...?
Kommentit (5)
On niin ujo, että ei juuri uskalla kyläillä toisten luona. Kaverit tulevat tänne.
ap.
Panin jossain vaiheessa säännöksi lapselleni, että mitään tavaroita ei saa vaihtaa ilman, että kysytään äidiltä ensin. Kiltti ja sinisilmäinen tyttäreni meinaan ei yhtään ymmärrä (eikä tarvitsekaan tietysti ymmärtää) asioiden arvoa ja joku helposti hyväksikäyttää hänen kiltteyttään.
LISÄKSI suojelen niitä kavereita. Kun pienet lapset vaihtelevat tavaroita, saati yksipuolisesti saavat lahjaksi, toinen osapuoli voi pian katua, ja sen vaihdon purkaminen jälkeenpäin voi tuottaa paljon murhetta.
Toki välillä annan luvan vaihtaa, kun asiat ovat suht samanarvoisia ja selvästi se poisvaihdettava on molemmille turha.
(sinänsä en ole tavarasta nuuka, lapseni antaa mielellään lahjoja omasta aloitteestaan ja kannustan häntä siinä).
-nelosluokkalaisen äitee-
Lapset jotenkin kokeilevat joka paikassa kepillä jäätä, että josko täältä irtoaisi tänään jotakin kivaa. Eikä pyydetä vain leluja, vaan muutakin tavaraa, kaikki kelpaa. Olen luvannut vaihtaa vain molempien perheiden vanhempien luvalla, mutta kummasti tämä määräys vaimentaa joidenkin ruinaajien intoa - ovat siis selvästi ainakin jollakin tavalla tietoisia siitä, että eivät toimi hyväksyttävästi. Tuntuu olevan jonkinlainen muoti-ilmiö tuo pyytäminen, varmaan sukua sille "heti-mulle-kaikki-tänne-nyt"-ajattelulle, mitä muutenkin niin hyvänä pidetään.
Meillä käy paljon kolmasluokkalaisen kavereita, ja viime aikoinan olen ihmetellyt, miten muitta mutkitta leluja, kirjoja yms. pyydetään itselle. "Saanks mä ton?, et sä varmaan sitä enää tartte?", kuuluu vähän väliä. Vanhempien mielestä se on kuitenkin vain "reippautta", kun kerran jotakin halutaan, niin sitä on syytä myös kysyä - mutta miksi ihmeessä kaikki mihin silmä osuu pitäisi saada aina heti omaksi? Jos omani tekisi noin, pitäisin sitä huonona käytöksenä ja kieltäisin sellaisen ruinaamisen, mutta ehkä ajat ovat muuttuneet huomaamattani...?
tulevia vasemmiston äänestäjiä -ihan selvästi.
Jos meille ilmestyisi tuollaisia "kavereita" niin tekisin lopun moisesta kertaheitolla.
Tuskin se sulle siitä kertois?