Hesarissa koluministin teksti "Hallitus uskoo tyhjän päälle pudottamisen
palauttavan satojen tuhansien suomalaisten työkyvyn".
Tässä kirjoituksissa kolumnisti ilmaisee kantansa toimeentulotukeen suunniteltuihin leikkauksiin. Siis toimeentulotukeen.
Hesarin omilla nettisivuilla kolumnistin kirjoitukseen annetut kommentit ovat aivan asiallisia.
Sen sijaan kun Hesari on vienyt tämän kolumninsa fb-sivuilleen, on teksti siellä kirvoittanut palautteiksi kaiken sen pskan mitä ihmisten päästä voi syntyä.
Miksiköhän näitä fb:hen tulleita kommentteja ei ole Hesari-lehden nettisivuilla, vain fb:ssä.
No, se on sivuseikka.
Mutta näissä fb-kommenteissa joku sanoo, että Orpo junttasi tietyn kansanosan mieleen sanansa: Velkaa ei voi kasvattaa... ja velan syyksi Orpo osoittaa vähävaraisille ihmisille annetun taloudellisen tuen.
Tämän opin ovat fb:hen kommentoineet omaksuneen.
Kun puhutaan sosiaalituista, niin tarkoittaako se nyt yksinomaan esimerkiksi työmarkkinatukea ja peruspäivärahaa, asumistukea ja viimesijaiseksi tueksi tarkoitettua toimeentulotukea. Kuuluuko sosiaaliturvaan eli sosiaalitukiin muita rahoja. Kuntoutustuet, tietyt eläkkeet, lapsilisät, apuvälinerahat ja niin edespäin... Eikö kuulu? Eläkekin on ansaittua - ainako?
Kommentoijat myös unohtavat sen, että KAIKKI TYÖTTÖMÄT EIVÄT SAA TAI EDES HAE TOIMEENTULOTUKEA.
Unohtavat myös sen, että nyt tällä hetkellä työttömän on haettava töitä. No, miksei saa töitä, vaikka hakee.
Yks syy varmaan on se, että TYÖNANTAJATKIN OVAT OMAKSUNEET SEN OPIN, ETTÄ JOS ON PITKÄAIKAISTYÖTÖN, NIIN EI SE TYÖHÖN ENÄÄ KELPAA, EI SITÄ OTETA, SE ON YHTEISKUNNAN LOINEN!
TÄTÄ OPPIA!
JA NYT SITTEN HALUTAAN VIEDÄ IHMISILTÄ MAHDOLLISUUS ASUA JA ELÄÄ. RAHAT POIS YHTEISKUNNAN LOISILTA!
Kerrotaas taas tämä varsinaissuomalainen meininki: täällä sellaisiin töihin, joihin ei vaadita erityisiä ammattikoulutuksia, otetaan nuoria, opiskelijoita, lukionsa päättäneitä, vaikka hakijana saattaisi olla aikuisempi ihminen. Ei kelpaa, vaan otetaan se nuori ja opiskelija. Halutaan tukea nuoria. Ja toinen on se, että etusijalla ovat myös yliopistotutkinnon suorittaneet, etenkin jos se tutkinto on turkulaisesta yliopistosta. Maisteri se olla pitää. Pidetään kuulkaa opiskelijoista kiinni.
Siivousfirmassa joku abiturientti - jota ei kiinnosta se siivoustyön tekeminen yhtään, mitä helpommalla pääsee, sen parempi, kuka sitä mitään siivousta tekis muuta kuin välttämättömyyden pakosta eli rahaa saadakseen madollisimman vähällä rehkimisellä - abiturientti säätää... Toki, firmasta kommentoitiin: "Siihen loppui hyvä siisteys" abiturientin saatua tahtonsa läpi. Ja viinaa vedetään aamutuimaan firman vessassa... Sama firma muuten työllistää nyt vuokratyöntekijöitä esim. pesulaan... Vedetäänkö viinaa. No, toki, tuollaisissa hommissa ei pidä suuria työporukalta odottaa... hui, mitä minä kirjoitin, anteeksi.... mutta tosiasiahan tuo....
"Mitäs tänne tulit, eihän sulla ole siteitäkään tänne", no, laittakaapa aita ja rajavalvonta seutukuntanne ympärille... ettei pääse niitä siteettömiä seudullenne.... Alkaako se siteiden vaatiminen jo niin kuin näkyä käyttäytymsiessä. "Me ei tänne sijaisia tarvita", ja kuitenkin otitte sijaiseksi - teillä on siis varaa pelleillä ihmisten kanssa.
Hienoa. Varsinaissuomalaiset, ne todelliset suomalaiset!
Ai niin, kolumnin aiheenahan oli toimeentulotuen muuttaminen joksikin muuksi kuin mitä se nykyään on....
Mutta tulipa tässä nyt sitten vähän sitäkin vastaan, ettei töitä muka haeta! Haetaan toki, mutta se oppi on, että jos olet pitkittyneesti työtön, et pääse minnekään!
Kommentit (15)
Vasurit spämmii jättimäisen viestintäkoneistonsa avulla somet hetkessä täyteen valeita. Mikä muu on "uutta"?
Internet ei sitten ollutkaan tiedon valtatie vaan entistä tehokkaampaan valehteluun viritetty kanava.
Samanlaista kommenttia Orpon hallituksen tekemisistä kuultiinkin eilen kun oltiin kampaamossa leikkauttamassa hiuksia. Ja kommentoija, siis Orpon tekemisten kehuja, ja toisti juuri sitä mantraa se kommentoija "valtio ei voi velkaantua" "käsiä tarvitaan".... Ja niiden puheiden perusteella mitä se kommentoija siinä kampaamotuolissa istuessaan kertoili omasta työstään käsitykseksi tuli että kyseinen tyyppi on työssä terveydenhuollossa.
No, loppuu toki ruuhkat terkkaristakin, kun ei ihmisillä ole varaa maksella käyntimaksuja... tai hankkia lääkkeitä... tai maksaa kotihoidosta... tai yhtään mistään muustakaan. Saavat ne hoitsutkin lopultakin helpommat työolot, ruuhkat katoaa....
Oransseja hiuksiaan siinä laitatti ja Orpoa kehuskeli, Junnilan kotikaupungissa!
No, ei noilla kyllä rahasta puutetta ole, noilla kehujilla, siinäkin jokainen paikalla olija meikäläistä lukuun ottamatta tehnyt kesälomamatkoja etelään Turkkiin (no, mut sehän on halvimmasta päästä), Kreikkaan ja Italiaan. Ettei sitä rahasta ainakaan pulaa ole...
Mutta siihen kampaamoon ei sitten kyllä tämä enää jalallaan astu. No, toki, eipä pian olisi varaakaan hiuksiansa leikkauttaa edes joka toinen kuukausi.
Vierailija kirjoitti:
tämä hallitus on valmis tappamaan ihmiset nälkään ja viemään heiltä mahdollisuuden asumiseen. Asunnottomiksi ja nälkään kuolemaan.
Vaikka kuinka leikkaatte tukia, ei se lisää mahdollisuuksia päästä työhön. Sillä te itse jankutatte sitä oppianne: LOISIVA TYÖTÖN!
Joku toki kommentoi, että ne toimeentulotuen tiukennukset tulevat käyttöön vasta sitten, jos on työtä tarjottu, siis työsopimusta, eikä sitä sopimusta oteta vastaan... No joo. Niitä työtarjouksiahan satelee ihan rankkasateen lailla tällä hetkelläkin. Ja kun tekee itse hakemuksia, niin juu, haastattelukutsuja tulee ihan siis samaan tyyliin, eli satamalla.
Hahaha, yhtäkään haastattelukutsua ei ole tullut.
Työkkäri toki haluaisi palveluja tarjota, eli toimittaa taas jonnekin työnhakuvalmentajalle tai vastaavalle, ja mitä siitä seuraa... tyyppi toteaa, että "sinä pärjäät omin avuin, osaat tehdä hakemuksia" ja se mitä se tyyppi tekee konkreettisesti on se, että se katsoo netistä tietyn alan työnantajien rekryosoitteita ja listaa ne että näihin voit sitten laittaa hakemuksia... Yhdelläkään niistä työnantajista ei kuitenkaan ole tarvetta sen työntekijöille johon sillä listan vastaanottajalla on koulutus ja kokemus, ei yhdelläkään. Mutta se mitä tuosta palvelusta seuraa, on se, että työvoimatoimiston edustaja haukkuu ihmisen.. Se olikin tämä työtön joka kieltäytyi palvelusta, ei siis tokikaan niin päin, että palvelun toteuttaja olisi todennut "sinä pärjäät omin päinkin".
Mitä palvelua sain? En mitään!
Ja se, että aina haetaan viat, muttei katsota olisko jotain hyvää! Ei mitään hyvää, silkkaa vikaa vaan!
Kannustavaa!
"Me ei mitään sijaisia tarvita", no, mitäs sitten otitte sijaiseksi ja vieläpä komennettiin sinne, missä työt olivat jumissa ja sitten tulee lihava ja ruma hikisessä teepaidassa kulkeva tantta, vakituisessa työssä oleva eli ei siitä sijaisesta hänelle mitään uhkaakaan ollut, niin se tulee ja tokaisee: ME EI MITÄÄN SIJAISIA TARVIAT!
No, hoitakaa sitten ne hommanne, kun kerran teille siitä palkkaa maksetaan, vai eikö työnteko kiinnosta, ennemmin kitataan mokkamastereista kahvia ja juoruillaan, ja työt kasautuu ja sitten heitetään joku sinne "jänikseksi" että alkais työt kiinnostaa... Isot rahat kuukaudesta toiseen julkisyhteisöltä, siitä ettei tehdä mitään... ennen kuin tulee jänis... ja sitten se jänis lytätään totaalisesti.....
Ironista kyllä tuokin ekan lauseen täysi vale tuli joltain 200 tonnia vuodessa tienaavalta ay-spämmijältä jota ei kiinnosta oikeasti vallassa ollessaan duunarit, köyhät ja työttömät pätkääkään. Kuten viime vaalikaudeltakin nähtiin.
Vierailija kirjoitti:
Samanlaista kommenttia Orpon hallituksen tekemisistä kuultiinkin eilen kun oltiin kampaamossa leikkauttamassa hiuksia. Ja kommentoija, siis Orpon tekemisten kehuja, ja toisti juuri sitä mantraa se kommentoija "valtio ei voi velkaantua" "käsiä tarvitaan".... Ja niiden puheiden perusteella mitä se kommentoija siinä kampaamotuolissa istuessaan kertoili omasta työstään käsitykseksi tuli että kyseinen tyyppi on työssä terveydenhuollossa.
No, loppuu toki ruuhkat terkkaristakin, kun ei ihmisillä ole varaa maksella käyntimaksuja... tai hankkia lääkkeitä... tai maksaa kotihoidosta... tai yhtään mistään muustakaan. Saavat ne hoitsutkin lopultakin helpommat työolot, ruuhkat katoaa....
Oransseja hiuksiaan siinä laitatti ja Orpoa kehuskeli, Junnilan kotikaupungissa!
No, ei noilla kyllä rahasta puutetta ole, noilla kehujilla, siinäkin jokainen paikalla olija meikäläistä lukuun ottamatta tehnyt kesälomamatkoja etelään Turkkiin (no, mut sehän on halvimmasta päästä), Kreikkaan ja Italiaan. Ettei sitä rahasta ainakaan pulaa ole...
Mutta siihen kampaamoon ei sitten kyllä tämä enää jalallaan astu. No, toki, eipä pian olisi varaakaan hiuksiansa leikkauttaa edes joka toinen kuukausi.
Taidat olla joku vasuritoimittaja joka vieraili junnilan kotikaupungissa koittamassa selvittää artikkelia varten miten nassena ne paikalliset junnilaa pitävät?
Jos sinulla on mielestäsi huono elintaso niin syytä vaan suosiolla sitä tahoa joka sen aiheutti eli sitä omaa vasemmistoasi joka hukkasi valtion rahat, hajotti valtiontalouden ja muutenkin jätti peruspalvelut retuperälle.
Kuinka paljon menee veroja näihin toimimattomiin työvoimapalveluihin?
Kaikkiin pilipalityöllisyyskursseihin?
Koko hallintohimmelin pyörittämiseen?
Palkkakustannuksiin?
Vierailija kirjoitti:
Vasurit spämmii jättimäisen viestintäkoneistonsa avulla somet hetkessä täyteen valeita. Mikä muu on "uutta"?
Internet ei sitten ollutkaan tiedon valtatie vaan entistä tehokkaampaan valehteluun viritetty kanava.
Ei liene sattumaa, että tuon spämmin tyyli on täysin samanlainen kuin verkossa spämmättävän venäjämyönteisen propagandankin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samanlaista kommenttia Orpon hallituksen tekemisistä kuultiinkin eilen kun oltiin kampaamossa leikkauttamassa hiuksia. Ja kommentoija, siis Orpon tekemisten kehuja, ja toisti juuri sitä mantraa se kommentoija "valtio ei voi velkaantua" "käsiä tarvitaan".... Ja niiden puheiden perusteella mitä se kommentoija siinä kampaamotuolissa istuessaan kertoili omasta työstään käsitykseksi tuli että kyseinen tyyppi on työssä terveydenhuollossa.
No, loppuu toki ruuhkat terkkaristakin, kun ei ihmisillä ole varaa maksella käyntimaksuja... tai hankkia lääkkeitä... tai maksaa kotihoidosta... tai yhtään mistään muustakaan. Saavat ne hoitsutkin lopultakin helpommat työolot, ruuhkat katoaa....
Oransseja hiuksiaan siinä laitatti ja Orpoa kehuskeli, Junnilan kotikaupungissa!
No, ei noilla kyllä rahasta puutetta ole, noilla kehujilla, siinäkin jokainen paikalla olija meikäläistä lukuun ottamatta tehnyt kesälomamatkoja etelään Turkkiin (no, mut sehän on halvimmasta päästä), Kreikkaan ja Italiaan. Ettei sitä rahasta ainakaan pulaa ole...
Mutta siihen kampaamoon ei sitten kyllä tämä enää jalallaan astu. No, toki, eipä pian olisi varaakaan hiuksiansa leikkauttaa edes joka toinen kuukausi.
Taidat olla joku vasuritoimittaja joka vieraili junnilan kotikaupungissa koittamassa selvittää artikkelia varten miten nassena ne paikalliset junnilaa pitävät?
Jos sinulla on mielestäsi huono elintaso niin syytä vaan suosiolla sitä tahoa joka sen aiheutti eli sitä omaa vasemmistoasi joka hukkasi valtion rahat, hajotti valtiontalouden ja muutenkin jätti peruspalvelut retuperälle.
sulla sitä spämmiä tulee sinne vasurisuuntaan kohdistettuna.
Näissä spämmeissä unohdetaan edellisen hallituksen haasteet koronan jyllätessä maassa ja maailmalla muutaman vuoden ajan. Mitä kaikkea laitettiin koronan aiheuttamien tuhojen välttämiseksi. Yhteiskuntaelämän, elinkeinoelämän pelastamiseksi.
AI SE OLI TYÖTTÖMIEN VIKA SEKIN HAASTE.
MITES NÄÄ JUTUT NYT UNOHTUU........
JA JOS SE ORPO NYT MEINAA, ETTÄ KUN HÄN YSTÄVINEEN LEIKKAA TUKIA, NIIN SIITÄ SEURAA TYÖPAIKKATARJONNAN LISÄÄNTYMINEN NIILLE JOILTA TUKIA VIEDÄÄN JA KUTEN TUOSSA KOLUMINISTI SANOI, NIIN MYÖS TAPAHTUU NIITÄ IHMEPARANTUMISIA, ELI SAIRAAT PARANTUVAT TYÖKUNTOON KUN TUET VIEDÄÄN...
ORPOHAN ON SUORASTAAN MILTEI KUIN JOKU JEESUS, MUUTTAA VEDEN VIINIKSI... IKÄÄN KUIN. OLIPA HUONO VERTAUS MINULTA, SILLÄ NYTHÄN MENEE JUTTU NIIN, ETTÄ JUU, JUOPPOJAHAN NE KAIKKI... EI VAAN TARKOITIN SITÄ, ETTÄ JOS VESI ON TYÖTTÖMYYS TAI SAIRAUS, NIIN ORPO MUUTTAA SEN HUIMAKSI TARINAKSI TYÖLLISTYMISESTÄ JA TERVEHTYMISEKSI SAIRAUDESTA..,. ORPO SE ON IHME MIES!
Vierailija kirjoitti:
Kuinka paljon menee veroja näihin toimimattomiin työvoimapalveluihin?
Kaikkiin pilipalityöllisyyskursseihin?
Koko hallintohimmelin pyörittämiseen?
Palkkakustannuksiin?
No, se menoerä on kyllä poistumassa valtiolta, kun työllisyyden hoito siirtyy kunnille tuota pikaa, onko se jo ensi vuonna vai vasta seuraavana, mutta näinhän on käymässä.
Oho, onpas persujen puoluetoimisto tänäänKIN aktiivisena palstalla.
Muuten hyvä oli tuo HS:n kirjoitus, mutta siinä ei sanallakaan kerrottu siitä, miten vaikeaa työnsaanti voi olla.
EIkä ainoastaan ihan pohjalla oleville. Heille tietysti vielä monin verroin vaikeampaa sekä vielä suuremman työnantajien kiltisti sanottuna "varovaisuuden" vuoksi, että kaiken muun selviytymisen vuoksi, mitä elämä on päivittäin.
Sitä en tiedä jos FB:ssä on enemmän haukkumiskommentteja kuin HS:ssä. Onko kyse siitä, että
haukkuminen on jonkun tahon ylläpitämien bottien masinoimaa joilla ei olisi asiaa HS:n maksullisen palveluun
vai
Haukkumiseen ei sorru niinkään HS:n tilaajat, vaan joku eri taho oikeita ihmisiä
vai
HS moderoi ja pitää tiukan linjan eikä salli samalla tavalla vihapuhetta kuin some yleensä
vai joku muu syy?
Vielä kolumnin saamista kommenteista.
Joku kertoili asuvansa Virossa, ja kehui, kuinka siellä työllistymishalut ovat aivan eri luokkaa kuin Suomessa ja syynä se, ettei Virossa ole sellaisia tukimuotoja kuin Suomessa.
No, mut siis... Mun on pakko funtsia, asuuko tuo kommentoija Tallinnassa ja hänellä on selkeä tieto ja käsitys koko Viron tilanteesta. Siis että Virossa ei köyhiä ja varattomia ihmisiä ole, sillä siellä ansiotyö raavitaan kynsin hampain kun ei tukia ole....
Ja miten olis tää reissaaminen Suomeen työhön, lautalla yli ja sitten työpäivän jälkeen takaisin.
Hyvin menee Virossa.
Ja toki, jotenkin mä luulen, voi olla että olen väärässä, Virossa tilanne elinkeinoelämänkin suhteen on aivan erilainen kuin Suomessa. Suomi on ollut Viroa edellä vuosikymmeniä elinkeinorakenteessa... toki Viron vapautuminen toi muutoksia maahan,, kehitystä eteenpäin, mutta tuskinpa pääsi Suomen ohi tai rinnalle ja tuskin on vieläkään....
Millä tavalla siellä eletään Tallinnan ulkopuolella. On jotain maalaiskyliä, joissa eläminen on niukkaa ja selvitään omin viljelmin, ei ole sellaista elintasoa kuin Suomessa. No, Suomessa on paha palata siihen, että jossain päin maata eletään pimeissä ja kylmissä pirteissä, kannetaan vesi kaivosta ja käydään ulkohuussissa... Vai voidaanko!
Olisi ottanut esimerkiksi Venäjän, siellä tuskin on minkäänlaista sosiaaliturvaa...
Työkyky palautuu kun lopettaa tupakin polton ja viinan juomisen. Sen jälkeen menee kuntosalille treenaaman tai juoksemaam metsään. Minulle sanottiin kerran työkkärissä että olen työkyvytön vaikka pelasin salibandya 3-4 kertaakin viikossa j a poljin fillarilla 20 km joka päivä. Kävin salillakin työttömänä 8 vuoden ajan ja nostin penkistä 100 kg.
Vierailija kirjoitti:
Vielä kolumnin saamista kommenteista.
Joku kertoili asuvansa Virossa, ja kehui, kuinka siellä työllistymishalut ovat aivan eri luokkaa kuin Suomessa ja syynä se, ettei Virossa ole sellaisia tukimuotoja kuin Suomessa.
No, mut siis... Mun on pakko funtsia, asuuko tuo kommentoija Tallinnassa ja hänellä on selkeä tieto ja käsitys koko Viron tilanteesta. Siis että Virossa ei köyhiä ja varattomia ihmisiä ole, sillä siellä ansiotyö raavitaan kynsin hampain kun ei tukia ole....
Ja miten olis tää reissaaminen Suomeen työhön, lautalla yli ja sitten työpäivän jälkeen takaisin.
Hyvin menee Virossa.
Ja toki, jotenkin mä luulen, voi olla että olen väärässä, Virossa tilanne elinkeinoelämänkin suhteen on aivan erilainen kuin Suomessa. Suomi on ollut Viroa edellä vuosikymmeniä elinkeinorakenteessa... toki Viron vapautuminen toi muutoksia maahan,, kehitystä eteenpäin, mutta tuskinpa pääsi Suomen ohi tai rinnalle ja tuskin on vieläkään....Millä tavalla siellä eletään Tallinnan ulkopuolella. On jotain maalaiskyliä, joissa eläminen on niukkaa ja selvitään omin viljelmin, ei ole sellaista elintasoa kuin Suomessa. No, Suomessa on paha palata siihen, että jossain päin maata eletään pimeissä ja kylmissä pirteissä, kannetaan vesi kaivosta ja käydään ulkohuussissa... Vai voidaanko!
Olisi ottanut esimerkiksi Venäjän, siellä tuskin on minkäänlaista sosiaaliturvaa...
Viron tilannetta kommentoineen mukaan Virossa vallitsee työvoimapula alalla kuin alalla. No, mut siis... tuo työvoimapulajuttu nyt kyllä on sitten kummallinen toteamus siihen verraten, että työnteko virolaisia kiinnostaa... Loppuuko Virosta työikäinen väki vai mistä se pula sitten johtuu? Ja jos on pula, niin miksi hakeutuvat kotimaan ulkopuolelle töihin?
Jotenkin taas erikoisia kannanottoja...
Ei kun ne ovat kaikki varmaan hoitoalan paikkoja, joihin ei väkeä tahdo löytyä... No, ei se voi olla niinkään, kun puhuu kuitenkin alalla kuin alalla vaivana olevasta työvoimapulasta.
Jotain vikaa tuon kommentoijan tekstissä nyt kuitenkin on...
Olin joskus töissä ja siellä vaan istuttiin 3 tuntia päivässä työkokeilussa. Yhdisty ottaa työttömiäs inne koska saa niistä 10 euroa tukea kunnalt tai valtiolta ja siellä oli meitä 12 työtöntä. Eli 120 euroa joka päivä eli viikossa yhdistys sai 600 euroa ja kuukaudessa 2400 euroa tukia työttömistä. Kun siellä on jatkuvasti työttömiä vuodet ympäri niin rahaa tulee. Ketä se kuntouttaa ei ketään työtöntä ainakaan.