Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mielenterveysongelmaisten hoito ja kohtelu on pöyristyttävää

Vierailija
26.06.2023 |

Aiemmin jo kirjoitin tänne, miten poika ei saanut psykiatrian päivystyksestä apua ja koko ketju poistettiin, joten kirjoitan sen uudelleen. Pojalla oli sydänsuruja, koska ihastuksensa kohde valitsi toisen miehen ja poika jäi ilman vastakaikua. Lisäksi hän jäi kaveripiirin ulkopuolelle. Pyysin tällöin, että psyk,hoitaja olisi soittanut päivystystilanteessa tälle tytölle ja kavereille tilanteen selventämiseksi ja kertoakseen, miten paha olo toisella on, muttä tämä kieltäytyi. Tein valituksen, mutta sille lähinnä vain ylilääkäri nauroi.

Nyt poika oli saanut terveysasemalta jonkun keskusteluajan, peruutusajan, mutta ei mitään konkreettista apua saanut ja mieliala on edelleen alhainen, koska ongelmat ei ratkenneet. Kaverit huitelee kesäriennoilla ja poikaa ei ole kutsuttu mukaan ja samaten tämä tyttö jatkaa elämää onnellisena, vaikka toisen sydän on särkynyt. Olisin vain toivonut jonkun ammattilaisen kertovan heille, mitä he ovat saaneet aikaan, kun poika ei itse kykene ja halua heille soittaa.
Onko nykyään mt-ongelmaiset vain jokin kuluerä, joista halutaa eroon, koska sitä apua ei tarjota, joka oikeasti auttaisi.

Kommentit (68)

Vierailija
1/68 |
26.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi kun harmillista

Vierailija
2/68 |
26.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei millää pahalla, mutta en oikein ymmärrä ongelmaasi. Olet siis sitä mieltä, että terveydenhuollon tulisi soittaa jollekin toiselle osapuolelle kertoakseen, miten pojallasi on paha mieli? Miksi et tee sitä puhelua itse?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/68 |
26.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikuttaa trollilta/provolta. Mielenterveyden hoidossa on puutteita, mutta tuollainen soittelu ei todellakaan kuulu sen tehtäviin. Ei terveydenhuollossa voida tehdä sellaista. En suosittelisi sitä edes sinulle, aiheuttamastaan mielipahasta huolimatta kaikilla on oikeus elää omaa elämäänsä etkä voi pakottaa muita pitämään poikaa mukana elämissään.

Vierailija
4/68 |
26.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tää on vitsi ja jos on tälläistä niin ei ihme jos psykan puolelle kauheat jonot :D

Vierailija
5/68 |
26.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nuori mies löytää vielä uuden tyttöystävän. Ehkä sydänsuruista ei pitäisi tehdä ulkopuolisten isoa numeroa, vaan kannustaa elämään eteenpäin. 

Vierailija
6/68 |
26.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan niin kuin tämä tyttö olis jollain tapaa vastuussa poikasi tuntemuksista, kun ei valinnut häntä vaan jonkun toisen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/68 |
26.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuollainen tilanne on nuorelle vaikea, sydänsuruja ja jää muutenkin totaalisen yksin. Todella empatiakyvytöntä porukkaa siinä nuorten sakissa. Tuollaiseen on tosi vaikea saada ulkopuolista apua. Puhuminen auttaa mutta ei sinänsä ratkaise tilannetta. Kannattaa kannustaa että nuori ryhtyisi etsimään uusia kavereita. Vaikka netin kautta - facebookin ryhmien, kaverihaku.fi tai vaikka peliyhteisöjen kautta. Yksikin uusi kontakti auttaa ja siitä sitten eteenpäin. Uusia harrastuksia, uusia ympyröitä.

Vierailija
8/68 |
26.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tää on vitsi ja jos on tälläistä niin ei ihme jos psykan puolelle kauheat jonot :D

Kyllä ap saattaiskin tarvita jotain ymmärrysapua

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/68 |
26.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vai muka terveydenhuollon ihmisten tulisi soitella potilaan asioista muille henkilöille? Kumma juttu ettei kukaan suostu

Ei tämä aloitus voi olla totta.

Vierailija
10/68 |
26.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika parantaa haavat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/68 |
26.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Maksa sille matka thaimaaseen.

Saa pimppiä ja elämä hymyilee.

Ihme säätäjä oot.

Vierailija
12/68 |
26.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi ei voisi soittaa? Se ratkaisisi monta ongelmaa ja helpottaisi potilasta ja omaisia?

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/68 |
26.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmaan tarkoitus hirmu fiksusti vähätellä mielen järkkymisiä.

Toki vitsalla saataisiin kovapintaisempia nuoria, toisaalta sama metodi tuottaa pikkuhitlereitä hoveineen. Go figure.

Vierailija
14/68 |
26.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

0,0000000000001 / 5

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/68 |
26.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Maksa sille matka thaimaaseen.

Saa pimppiä ja elämä hymyilee.

Ihme säätäjä oot.

Olen täsmälleen samaa mieltä. Siellä saa ja paranee, voi kokeilla kaiken näköisiä ja kokoisia mammoja ja mammapappoja, ihan mikä vain sattuu nappaamaan. Tuliaisina voi tietenkin saada tautia, mutta se on ainakin muistettavampi juttu kuin vaikka joku buddhapatsas.

Vierailija
16/68 |
26.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei voisi soittaa? Se ratkaisisi monta ongelmaa ja helpottaisi potilasta ja omaisia?

ap

Hoidat sitten sen soittelun itse ja saatat poikasi naurunalaiseksi.

Vierailija
17/68 |
26.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eise ole potilas vaan ihan tavallinen nuori iloineen ja suruineen.

Vierailija
18/68 |
26.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei sulle sitten ap ole tullut mieleen, että tuollainen soittelu todennäköisesti pahentaisi tilannetta? Lastasi kiusattaisiin sen jälkeen kahta kauheammin.

Vierailija
19/68 |
26.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä tässä jutussa ylipäätään on se mielenterveysongelma johon hoitoa tarvitaan? Pikkuiselle tuli sydänsuru ja paha mieli ei mielestäni ole vielä mikään mielenterveyshoidon asia - ainakaan kuten sitä nyt on kuvattu.

Vierailija
20/68 |
26.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei voisi soittaa? Se ratkaisisi monta ongelmaa ja helpottaisi potilasta ja omaisia?

ap

Mitä toivoisit että puhelussa sanottais? Että on aiheutunut harmistusta? Miksei poika tai mikset sinäkin itse soita ja sano näin, jos tämän asian kertominen on niin tärkeää?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yhdeksän neljä