Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitä mieltä olette koulujen alkamisen ajankohdasta?

Nasu
24.06.2023 |

Siis siitä, että peruskoulun ensimmäinen luokka aloitetaan (poikkeuksetta) sinä vuonna, kun täytät 7?

Minun mielestäni tämä on hieman epätasa-arvoista, koska jos luokan vanhin on syntynyt tammikuun alussa ja nuorin joulukuun lopussa, on heillä ikäeroa käytännössä vuoden verran. Ja koska aivan vuoden lopussa syntynyt aloittaa koulun käytännössä vuoden verran liian aikaisin verrattuna aivan alkuvuodesta syntyneisiin, pitäisi koulun aloittamisen ajankohdan määrättyä syntymä kuukauden perusteella.

Alunperin ajattelin, että koulu aloitettaisiin tasan sillä hetkellä, kun oppilas on jo täyttänyt 7-vuotta jolloin vuosiryhmät muodostuisivat näin esimerkiksi 2022-syksy ja 2023-kevät lapsista. Mutta, jos tällaisessa systeemissä luokan vanhin olisi syntynyt aivan lähellä sitä rajaa, että hän olisi ollut se koulu-kevät-lapsi, on se hänen kannaltaan todella epäreilua olla hetken ajan 7 ja sitten pian ollaankin 8 ja muihin nähden vuoden vanhempi. Joten olen tullut siihen tulokseen, että vuosiryhmien sijaan pitäisi olla vuodenaika ryhmät. Eli syksyllä aloittavat tammi-kesäkuussa syntyneet ja keväällä aloittavat heinä-joulukuussa syntyneet.

Jos koulut tosiaan aloitettaisiin ja lopettaisiin syntymäajan kohdan perusteella puolen vuoden välein syksy-ryhmä keväällä ja kevät-ryhmä syksyllä, olisi alkusyksystä syntynyt kevät-ryhmässään yhtä tasa-arvoinen kuin alkukeväästä syntynyt syksy-ryhmässään. Molemmat omien ryhmiensä vanhimmat ikäeroa ryhmiensä nuorimpien kanssa noin puolen vuoden verran (luokalle jääneet eriasia)

Mitä mieltä olette tästä mun ideasta? Syy miksi edes mietin tätä on se, että vaikka pienet lapset olisivatkin vuosiluvuissa samanikäisiä, on useamman kuukauden ikäero merkittävä kypsyys ero. Yksilöllisiä poikkeuksia on toki aina, mutta näin yleisesti keväällä syntyneet lapset ovat syksyllä syntyneisiin verrattuna kypsempiä.

Ainakin omasta mielestäni tämä olisi kypsyyttä ajatellen hyvä idea ja se myös pienentäisi ryhmäkokoja mitä opettajat ovat toivoneet. Molemmissa ryhmissä olisi omat A ja B ryhmänsä, jos ryhmä koko uhkaa kasvaa liian isoiksi.

Mutta, jos unohdetaan se poikkeus, että resurssimme ei ikinä riittäisi tällaiseen, ainoa ongelma tässä ideassa on pitkän loman ajankohta. Jos kevään puolella syntynyt lapsi aloittaa normaalisti syksyllä, olisi hänen pitkä kesälomansa kouluvuoden lopun ja alun välillä, kun taas syksynpuolella syntyneen keväällä aloittavan kouluvuoden lopun ja alun välillä vain kahden viikon joululoma. Tämä on käytännön ongelma, koska kesken kouluvuotta ei pitäisi olla liian pitkää lomaa ja sekään ei toimisi useamman lapsen perheessä, että kevät-ryhmällä on 10-viikon talviloma 2 viikon juhannus lomalla joka olisi täydellinen vasta kohta "normaaliin" syksy-ryhmän 10-viikon kesälomaan ja 2 viikon joululomaan. Perheillä kun on tapana ajoittaa perhelomat pitkille kouluvuoden lomille, jotta ei tarvitsisi erikseen anoa lapselleen lomanvietto lupaa. Joten kompromissia tähän on vaikea hakea, koska ainoa ratkaisu olisi puolen vuoden välein yhtä pitkät lomat, mutta kesken kuoli vuotta ei pitäisi olla liian pitkää lomaa

Mitä mieltä olette koulujen alkamisen ajankohdasta?

Vaihtoehdot

Kommentit (21)

Vierailija
1/21 |
24.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vauva-palsta ei ikinä petä. Taas kerran ihmeellisiä aivoituksia

Vierailija
2/21 |
24.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen itse syntynyt loppuvuodesta ja niin oli moni hyvä luokkakaverinikin, eikä meillä ollut koulunkäynnissä ongelmia eikä mitään huomattavaa kehityseroa alkuvuodesta syntyneisiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/21 |
24.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta mitäs sitten 12+ ikäisillä, jolloin jokaisen henkilökohtainen kehitys ja kypsyys vaihtelee runsaasti lasten välillä, tytöt kehittyen ja kypsyen keskimäärin poikia aikaisemmin. Pitäisikö yläasteella jakaa kevät-syksyjako vielä sukupuolten välillä? Vai perustaa vielä tarkemmin jaettuja ryhmiä yksilöllisen kehityksen mukaan?

Vierailija
4/21 |
24.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mutta mitäs sitten 12+ ikäisillä, jolloin jokaisen henkilökohtainen kehitys ja kypsyys vaihtelee runsaasti lasten välillä, tytöt kehittyen ja kypsyen keskimäärin poikia aikaisemmin. Pitäisikö yläasteella jakaa kevät-syksyjako vielä sukupuolten välillä? Vai perustaa vielä tarkemmin jaettuja ryhmiä yksilöllisen kehityksen mukaan?

Tässä oli kyse vain iästä. Ei mistään muusta

Ap

Vierailija
5/21 |
24.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainut mikä tuossa kuulostaa hyvältä on ryhmäkokojen pienentyminen. Muuten ei. Menee vain turhan monimutkaiseksi sekä koulun, että perheen osalta.

Vierailija
6/21 |
24.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

???

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/21 |
24.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Loppuvuonna syntyvät saavat etua siitä kun opetus ei laahaa ikään nähden niin paljon liian hitaasti.

Vierailija
8/21 |
24.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta mitäs sitten 12+ ikäisillä, jolloin jokaisen henkilökohtainen kehitys ja kypsyys vaihtelee runsaasti lasten välillä, tytöt kehittyen ja kypsyen keskimäärin poikia aikaisemmin. Pitäisikö yläasteella jakaa kevät-syksyjako vielä sukupuolten välillä? Vai perustaa vielä tarkemmin jaettuja ryhmiä yksilöllisen kehityksen mukaan?

Tässä oli kyse vain iästä. Ei mistään muusta

Ap

Mutta miksi rajoittaa hyvä idea vain ikään?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/21 |
24.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Loppuvuodesta syntyneiden koulun aloitusta voidaan lykätä vuodella jos lapsi ei ole tarpeeksi "kypsä"

Vierailija
10/21 |
24.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhdysluikat? Milloin ne loittisivat toimintansa? Pari kerta vuodessa?

Mahdolliset rinnakkaisluokatbja samnikisopetus, kun lukkat menevät eri tahtiin?

Koulut aloitetaan ulkomailla jo viisivuotiaina, joten suomalainen lapsi saa kypsyä pitkään ennen koulua

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/21 |
24.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Üp

Vierailija
12/21 |
24.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuoli saatana

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/21 |
24.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap hyvä kyllä ne loppu vuodesta syntyneet esimerkiksi joulukuussa saavat aloittaa koulun vasta vuotta nuorempien kanssa ihan tässä nyky systeemissä, mutta yleensä vanhemmat eivät halua tätä.

Vierailija
14/21 |
24.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap hyvä kyllä ne loppu vuodesta syntyneet esimerkiksi joulukuussa saavat aloittaa koulun vasta vuotta nuorempien kanssa ihan tässä nyky systeemissä, mutta yleensä vanhemmat eivät halua tätä.

Kuten minä tuossa aloitusviestin ensimmäisessä lauseessa sanoinkin (suluissa), "poikkeuksetta"

Mun kaverini joulukuun 14 syntynyt aloitti vuotta nuorempien kanssa vanhempiensa tahdosta.

Ja kuten myös sanoit, vanhemmat harvemmin haluaa tehdä lapsestaan tarkoituksella -se vuoden vanhempi minkä vuoksi ehdotinkin tätä, että vuoden alkupuoliskolla syntyneet olis syksy-ryhmä ja loppupuoliskolla kevät-ryhmä

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/21 |
24.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen itse syntynyt loppuvuodesta ja niin oli moni hyvä luokkakaverinikin, eikä meillä ollut koulunkäynnissä ongelmia eikä mitään huomattavaa kehityseroa alkuvuodesta syntyneisiin.

Sama homma. Hyvin pärjäsin ja olin aina luokkani pisimpiä vaikka olen loppuvuodesta syntynyt. Ja näin myös tyttäreni ja hänen ystäviensä kohdalla. Jotenkin tuntuu että pojilla ehkä on tuossa ikävaiheessa enemmän haasteita koulukypsyyden suhteen jos ovat loppuvuodesta syntyneitä.

Vierailija
16/21 |
24.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä minä niin mieleni harmitin, kun siskoni lapsi on 3kk vanhempi omaani ja menivät siis eri lukuvuosille kouluun.

Vierailija
17/21 |
25.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Trololo

Vierailija
18/21 |
25.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän kyllä AP:ta, koska minulla on itselläni kaksi poikaa jotka ovat syntyneet alku ja loppuvuodesta. Vaikka heillä on vuosiluvuissa vuoden verran ikäeroa, on vanhempi vuoden ja 10 kk ikäerolla pikkuveljeään paljon kehittyneempi.

Mutta mitä tulee kysymykseen pitkän loman ajankohdasta, jos olisin itse saanut valita, olisin ollut lomalla mielummin talvella. Talvisin oli todella ankeaa olla koulussa, koska talvella on enimmäkseen pimeää minkä vuoksi se lyhyt valoisa aika koulussa tuntui luonnonvalon tuhlaamiselta. Olisin mieluummin käyttänyt sen valoisan ajan talvilajeihin (luisteluun) kuin potenut kaamos väsymystä. Opiskelu oli muutenkin todella paljon mukavampaa alkusyksystä ja loppu keväästä, kun valoa oli enemmän kuin pimeyttä

Vierailija
19/21 |
25.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä en täytä enää 7.

Vierailija
20/21 |
25.06.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen sitä mieltä, että koulun voisi aloittaa 5-vuotiaana. Ja peruskoulutuksen voisi lyhentää, 4 + 3 vuotta. Tällöin peruskoulu olisi 12-vuotiaana suoritettu. Lukio lakkautettaisiin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kahdeksan viisi