Parisuhdeterapiassa käyneille
Oon käynyt nyt kerran kuukaudessa pariterapiassa mieheni kanssa n. 6 kk suurinpiirtein. Edellisellä kerrallakin sanoin siellä terapeuttien kuullen että mua pelottaa että taas riidellään sen käynnin jälkeen kotona. En haluaisi riidellä, toivoin että olisi arjessa aikaa pysähtyä puolison kanssa hellittelyhetkiin. Puolisolla on ahdistusta ja masennusta, ei suostu hakemaan apua. Itsellänikin on sitä samaa, mutta olen avun piirissä ja käyn itse kuntoutuspsykoterapiassa.
No nyt kun tuossa oli käynti niin sen jälkeen muuttui hiljaiseksi, kysyin että eihän terapiakäynti vain aiheuttanut ahdistusta tai suuttunut mulle asioista joista siellä puhuttiin. Sanoi että kyllä se varmaan tulee jonkun aikaa pyörimään mielessä.
Muutaman kuukauden meillä siis on mennyt paremmin nyt, mutta taas näköjään pariterapia aiheutti paskamyrskyn. Kuulema yllätin hänet siellä kun hän oli olettanut että olen ollut ihan tyytyväinen siihen mitä hän itsestään antaa ja se läheisyyden määrä mitä on ja sitten minä tiputan pommin taivaalta että ei ole riittävästi läheisyyttä.
Meillä on ollut suhteessa yksi ongelma tämä että ei ole minun mielestäni tarpeeksi läheisyyttä ja hänen mielestään on. Itse kaipaan välillä yhteisiä viikonloppuja että voisimme olla kaksistaan ja saada lapsenlikka lapsille viikonlopuksi joskus. Meillä ei ole kuitenkaan kuin pari jotka ottaisi ja nekin erittäin harvoin. Ei ole tukiverkostoa.
En tarkoittanut mitään pahaa sillä että sanoin et kaipaisin välillä arjessa pysähtymistä toisen kanssa hetkeksi. Hän on käsittänyt nyt sen niin että vaatisin lisää ja lisää vaan, vaikka olen kyllä muutoin ihan tyytyväinen. Eilen riideltiin että mikä on tarpeeksi läheisyyttä, kun toiselle riittää tämä ja on jo ihan uupunut ennestään.
En tarkoittanut sanoillani satuttaa, mutta kyllä nyt ahdistaa niin piristi. En ole uskaltanut puhua yhden isomman riidan jälkeen enää vaikeista asioista kun tulee helposti riita.
Harmittaa kun meni muutamia kuukausia jo paremmin ja olinko niin törppö nyt että pilasin kaiken, että toinen sai sellasen kuvan ettei ole minulle tarpeeksi ja että en ole tyytyväinen.
Lisäksi haluaisin kysyä muilta lapsiperheellisiltä että riittääkö teillä aika arjessa kaikelle? Läheisyydellekin ja millaista läheisyyttä se on?
Meillä on esimerkiksi seksielämä ollut todella kuivaa puolen vuoden ajan, on ehkä kerran kuussa ja arki juostaan läpi, tuntuu ettei aika riitä mihinkään. Miten olette tyytyväisiä suhteeseenne ja onko antaa mitään vinkkejä?
Onko muilla samanlaisia kokemuksia ja mitä olette mieltä tästä minun kertomastani? Mikä voisi auttaa. Onko normaalia että terapian jälkeen nousee noin vahvasti tunteet pintaan?