Lue keskustelun säännöt.
Tunnetteko ihmisiä, jotka asuvat todella syrjässä?
11.06.2023 |
Tai oletteko ehkä itse sellaisia? Mitä ne ihmiset tekevät työkseen? Mikä syrjäseudulla asumisessa on parasta, entä vaikeinta? Itseäni viehättää ajatus elämästä kaukana kaikesta, ja alan varmaan kypsytellä sitä vähitellen... en tunne yhteenkuuluvuutta nykyisen väen ja elämäntyylin kanssa.
Kommentit (25)
Faijan veljenpoika asuu meidän vanhassa kesämökissä vakituisesti, se on todella syrjässä.
Lähimpään kirkonkylään ja kauppaan on 40km, puolet matkasta soratietä.
Tuttu paikka kun vietin siellä lapsuuteni kesät. Herran kukkaro,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isäni asuu noin 25 kilometriä pieneltä kirkonkylältä ( jossa 1500 ihmistä) korpeen.
On media-alalla tuottajana ja siis tekee yritysesittelyvideoita, dokumentteja, mainoksia jne
Puolison vanhemmilla on 40km kaupoille/kylille/keskustaan. Puolisen tuntia ajaa sen matkan. Ihan normaalisti töissä kävi siellä 40km päässä. Jos jotain unohtu kaupasta ostaa, sit unohtu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä asun syrjässä, metsässä, ikivanhassa puulämmitteisessä vedettömässä ja sähköttömässä torpassa. 5km metsätietä pitkin lähimpään naapuriin, kävellen polkua pitkin lyhyempi matka.
Teen osa-aikatyötä 3-4 päivää viikossa, maatalouslomitusta.
Elän osittaisessa omavaraistaloudessa.
Täällä on oma rauha ja luonto lähellä. Vaikeinta on talvi, täältä lähteminen töihin tai muille asioille on silloin työlästä. Lumisena talvena jätän auton naapurin pihaan (lähisukulainen) ja kuljen kodin ja naapurin väliä moottorikelkalla.
Vau, ihailen!
Joka paikassa hyvät ja huonot puolet. Askoot jokainen missä löytää, yx hailee, aamen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on 16 km sivutietä, vähän sellainen kärrytie. Lähin kauppa 27 km. Naapuriin n.7km.
Hyvin oon pärjännyt. Teen etätyötä ja sitäkin harvakseltaan.
Joo, yksi sukulainen asuu Malminkartanossa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummo asuu 35 km päässä lähimmästä kirkonkylästä. Voisi sanoa, että hyvin syrjäkylällä. Ajatelkaa: vielä 80-luvulla siellä oli vireä 50 oppilaan kyläkoulu, rautakauppa, elintarvikekauppa/posti, autokorjaamo ja kaupan seinän toisella puolella huoltoasema/kahvila, jossa pystyi loton täyttämään ja ostamaan polttoainetta pumpusta. Me käytiin siskon kanssa 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa siellä melkein joka päivä jäätelöllä mummolassa ollessamme, koska siellä oli todella edulliset ja isot jäätelöannokset, joihin sai reilusti aitoa kermavaahtoa.
90-luvulla sieltä lähti postikonttori kaupasta pois, sitten huoltoasema. Koulu lakkautettiin 2000-luvun alussa. Mummoni jäi silloin pois työelämästä eläkkeelle. Viimeiset työvuodet hän sekä siivosi koulun että oli keittiössä jakelemassa ruokaa. Ruokakauppa kitkutteli pitkään, olisiko se lopullisesti sulkenut ovensa korona-ajan alussa. Kylällä asuu vanhoja ihmisiä ja osa talosta tyhjillään. Enoni laski, että kylän raitilla on 6 taloa tyhjänä tai kesäisin loma-asuntona. Koulun sulkemisen jälkeen lapsiperheet alkoivat muuttaa pois. Ymmärtääkseni kyyti vie kouluikäiset kirkonkylälle asti 35 km päähän. Tuskin sinne lapsiperheet enää muuttavatkaan, ilmeisesti muutamalla maatilalla on koululaisia.
Mummolle tulee elintarvikkeet kaupasta kotiinkuljetuksella kerran viikossa. Enoni käy siellä myös useamman kerran kuussa ja vie pieniä ostoksia ja sellaista, mitä ruokakaupasta ei saa. Sairaanhoitaja tuo lääkkeet 2 viikon välein, mittaa verenpaineen ja seuraa vointia.
Minä olen mummolassa noin viikon kesäisin. Minulla on pieniä lapsia, jotka rakastavat siellä maalla olemista. Ihan kuten minäkin lapsena. Siellä on edelleen se sama leikkimökki, jossa minä siskoni kanssa leikin 80-luvulla. Me nukuttiin usein pihalla teltassa öitä keskikesällä, koska se oli niin jännää. Kerran 90-luvun alkupuolella naapurista oli lehmät karanneet ja herättiin teltassa muuuu-ääntelyyn. Kun kurkittiin teltasta ulos, nähtiin lehmiä syömässä tuoretta nurmikkoa ja mummon kukkapenkkiä 2 metrin päässä. Kun omat lapset vähän kasvaa, aion opettaa heidätkin nukkumaan teltassa pihalla kesäyönä. Siellä on hyvin hiljaista. Ihan erilainen kokemus kuin jokin camping-alue tai vastaava. Toivon, että mummo säilyy hengissä ja suht hyvissä voimissa vielä monta vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Mummo asuu 35 km päässä lähimmästä kirkonkylästä. Voisi sanoa, että hyvin syrjäkylällä. Ajatelkaa: vielä 80-luvulla siellä oli vireä 50 oppilaan kyläkoulu, rautakauppa, elintarvikekauppa/posti, autokorjaamo ja kaupan seinän toisella puolella huoltoasema/kahvila, jossa pystyi loton täyttämään ja ostamaan polttoainetta pumpusta. Me käytiin siskon kanssa 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa siellä melkein joka päivä jäätelöllä mummolassa ollessamme, koska siellä oli todella edulliset ja isot jäätelöannokset, joihin sai reilusti aitoa kermavaahtoa.
90-luvulla sieltä lähti postikonttori kaupasta pois, sitten huoltoasema. Koulu lakkautettiin 2000-luvun alussa. Mummoni jäi silloin pois työelämästä eläkkeelle. Viimeiset työvuodet hän sekä siivosi koulun että oli keittiössä jakelemassa ruokaa. Ruokakauppa kitkutteli pitkään, olisiko se lopullisesti sulkenut ovensa korona-ajan alussa. Kylällä asuu vanhoja ihmisiä ja osa talosta tyhjillään. Enoni laski, että kylän raitilla on 6 taloa tyhjänä tai kesäisin loma-asuntona. Koulun sulkemisen jälkeen lapsiperheet alkoivat muuttaa pois. Ymmärtääkseni kyyti vie kouluikäiset kirkonkylälle asti 35 km päähän. Tuskin sinne lapsiperheet enää muuttavatkaan, ilmeisesti muutamalla maatilalla on koululaisia.
Mummolle tulee elintarvikkeet kaupasta kotiinkuljetuksella kerran viikossa. Enoni käy siellä myös useamman kerran kuussa ja vie pieniä ostoksia ja sellaista, mitä ruokakaupasta ei saa. Sairaanhoitaja tuo lääkkeet 2 viikon välein, mittaa verenpaineen ja seuraa vointia.
Minä olen mummolassa noin viikon kesäisin. Minulla on pieniä lapsia, jotka rakastavat siellä maalla olemista. Ihan kuten minäkin lapsena. Siellä on edelleen se sama leikkimökki, jossa minä siskoni kanssa leikin 80-luvulla. Me nukuttiin usein pihalla teltassa öitä keskikesällä, koska se oli niin jännää. Kerran 90-luvun alkupuolella naapurista oli lehmät karanneet ja herättiin teltassa muuuu-ääntelyyn. Kun kurkittiin teltasta ulos, nähtiin lehmiä syömässä tuoretta nurmikkoa ja mummon kukkapenkkiä 2 metrin päässä. Kun omat lapset vähän kasvaa, aion opettaa heidätkin nukkumaan teltassa pihalla kesäyönä. Siellä on hyvin hiljaista. Ihan erilainen kokemus kuin jokin camping-alue tai vastaava. Toivon, että mummo säilyy hengissä ja suht hyvissä voimissa vielä monta vuotta.
Ihana! Tuo kuvaamasi rauha ja turvallisuus on sitä, mitä minä myös kaipaan. En ole maalla pysyvästi ikinä asunut, mutta äiti oli opettaja. Me asuttiin kesät vanhalla kyläkoululla. Tiedän ironian: opettaja hakeutuu koululle kesälomallaankin. Pakattiiin viherkasvit ja kaikki kesävaatteet ja lähdettiin. Koska se oli vanha kyläkoulu, olohuoneen (salin) katossa roikkui jumpparenkaat ja köydet. Koko kylän lapset kävi meillä roikkumassa (heh). Pihalla oli kiikut ja niihin sai tulla kaikki lapset. Muistelen, että 4 kiikkua oli rinnakkain, joten mahtui sinne lapsia ja vuoroteltiin. Piha oli hiekkaa, ei asfalttia, joten siihen pystyi piirtämään tervapata-ringin ja hyppelyruudut. Isä tuli sinne omalla 4 viikon kesälomallaan juhannuksen jälkeen ja joinakin kesinä ajettiin Ruotsiin pariksi viikoksi, joskus Norjaankin. Ruotsissa asui sukua ja joskus otettiin serkku tai täti kyytiin ja tuotiin mukana maalle.
Kaipaan niin paljon sitä tunnelmaa! Me jouduttiin luopumaan kyläkoulusta, kun olin 17 v. Isä sai vakavan sairaskohtauksen ja menetti osittain liikuntakyvyn, eikä hän olisi enää pärjännyt maalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mummo asuu 35 km päässä lähimmästä kirkonkylästä. Voisi sanoa, että hyvin syrjäkylällä. Ajatelkaa: vielä 80-luvulla siellä oli vireä 50 oppilaan kyläkoulu, rautakauppa, elintarvikekauppa/posti, autokorjaamo ja kaupan seinän toisella puolella huoltoasema/kahvila, jossa pystyi loton täyttämään ja ostamaan polttoainetta pumpusta. Me käytiin siskon kanssa 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa siellä melkein joka päivä jäätelöllä mummolassa ollessamme, koska siellä oli todella edulliset ja isot jäätelöannokset, joihin sai reilusti aitoa kermavaahtoa.
90-luvulla sieltä lähti postikonttori kaupasta pois, sitten huoltoasema. Koulu lakkautettiin 2000-luvun alussa. Mummoni jäi silloin pois työelämästä eläkkeelle. Viimeiset työvuodet hän sekä siivosi koulun että oli keittiössä jakelemassa ruokaa. Ruokakauppa kitkutteli pitkään, olisiko se lopullisesti sulkenut ovensa korona-ajan alussa. Kylällä asuu vanhoja ihmisiä ja osa talosta tyhjillään. Enoni laski, että kylän raitilla on 6 taloa tyhjänä tai kesäisin loma-asuntona. Koulun sulkemisen jälkeen lapsiperheet alkoivat muuttaa pois. Ymmärtääkseni kyyti vie kouluikäiset kirkonkylälle asti 35 km päähän. Tuskin sinne lapsiperheet enää muuttavatkaan, ilmeisesti muutamalla maatilalla on koululaisia.
Mummolle tulee elintarvikkeet kaupasta kotiinkuljetuksella kerran viikossa. Enoni käy siellä myös useamman kerran kuussa ja vie pieniä ostoksia ja sellaista, mitä ruokakaupasta ei saa. Sairaanhoitaja tuo lääkkeet 2 viikon välein, mittaa verenpaineen ja seuraa vointia.
Minä olen mummolassa noin viikon kesäisin. Minulla on pieniä lapsia, jotka rakastavat siellä maalla olemista. Ihan kuten minäkin lapsena. Siellä on edelleen se sama leikkimökki, jossa minä siskoni kanssa leikin 80-luvulla. Me nukuttiin usein pihalla teltassa öitä keskikesällä, koska se oli niin jännää. Kerran 90-luvun alkupuolella naapurista oli lehmät karanneet ja herättiin teltassa muuuu-ääntelyyn. Kun kurkittiin teltasta ulos, nähtiin lehmiä syömässä tuoretta nurmikkoa ja mummon kukkapenkkiä 2 metrin päässä. Kun omat lapset vähän kasvaa, aion opettaa heidätkin nukkumaan teltassa pihalla kesäyönä. Siellä on hyvin hiljaista. Ihan erilainen kokemus kuin jokin camping-alue tai vastaava. Toivon, että mummo säilyy hengissä ja suht hyvissä voimissa vielä monta vuotta.
Ihana kuvaus! Mäkin haluan teidän mummolaan :D
Vierailija kirjoitti:
Mummo asuu 35 km päässä lähimmästä kirkonkylästä. Voisi sanoa, että hyvin syrjäkylällä. Ajatelkaa: vielä 80-luvulla siellä oli vireä 50 oppilaan kyläkoulu, rautakauppa, elintarvikekauppa/posti, autokorjaamo ja kaupan seinän toisella puolella huoltoasema/kahvila, jossa pystyi loton täyttämään ja ostamaan polttoainetta pumpusta. Me käytiin siskon kanssa 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa siellä melkein joka päivä jäätelöllä mummolassa ollessamme, koska siellä oli todella edulliset ja isot jäätelöannokset, joihin sai reilusti aitoa kermavaahtoa.
90-luvulla sieltä lähti postikonttori kaupasta pois, sitten huoltoasema. Koulu lakkautettiin 2000-luvun alussa. Mummoni jäi silloin pois työelämästä eläkkeelle. Viimeiset työvuodet hän sekä siivosi koulun että oli keittiössä jakelemassa ruokaa. Ruokakauppa kitkutteli pitkään, olisiko se lopullisesti sulkenut ovensa korona-ajan alussa. Kylällä asuu vanhoja ihmisiä ja osa talosta tyhjillään. Enoni laski, että kylän raitilla on 6 taloa tyhjänä tai kesäisin loma-asuntona. Koulun sulkemisen jälkeen lapsiperheet alkoivat muuttaa pois. Ymmärtääkseni kyyti vie kouluikäiset kirkonkylälle asti 35 km päähän. Tuskin sinne lapsiperheet enää muuttavatkaan, ilmeisesti muutamalla maatilalla on koululaisia.
Mummolle tulee elintarvikkeet kaupasta kotiinkuljetuksella kerran viikossa. Enoni käy siellä myös useamman kerran kuussa ja vie pieniä ostoksia ja sellaista, mitä ruokakaupasta ei saa. Sairaanhoitaja tuo lääkkeet 2 viikon välein, mittaa verenpaineen ja seuraa vointia.
Minä olen mummolassa noin viikon kesäisin. Minulla on pieniä lapsia, jotka rakastavat siellä maalla olemista. Ihan kuten minäkin lapsena. Siellä on edelleen se sama leikkimökki, jossa minä siskoni kanssa leikin 80-luvulla. Me nukuttiin usein pihalla teltassa öitä keskikesällä, koska se oli niin jännää. Kerran 90-luvun alkupuolella naapurista oli lehmät karanneet ja herättiin teltassa muuuu-ääntelyyn. Kun kurkittiin teltasta ulos, nähtiin lehmiä syömässä tuoretta nurmikkoa ja mummon kukkapenkkiä 2 metrin päässä. Kun omat lapset vähän kasvaa, aion opettaa heidätkin nukkumaan teltassa pihalla kesäyönä. Siellä on hyvin hiljaista. Ihan erilainen kokemus kuin jokin camping-alue tai vastaava. Toivon, että mummo säilyy hengissä ja suht hyvissä voimissa vielä monta vuotta.
Ihana tuo lehmätarina! Lehmät ovat ihania eläimiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mummo asuu 35 km päässä lähimmästä kirkonkylästä. Voisi sanoa, että hyvin syrjäkylällä. Ajatelkaa: vielä 80-luvulla siellä oli vireä 50 oppilaan kyläkoulu, rautakauppa, elintarvikekauppa/posti, autokorjaamo ja kaupan seinän toisella puolella huoltoasema/kahvila, jossa pystyi loton täyttämään ja ostamaan polttoainetta pumpusta. Me käytiin siskon kanssa 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa siellä melkein joka päivä jäätelöllä mummolassa ollessamme, koska siellä oli todella edulliset ja isot jäätelöannokset, joihin sai reilusti aitoa kermavaahtoa.
90-luvulla sieltä lähti postikonttori kaupasta pois, sitten huoltoasema. Koulu lakkautettiin 2000-luvun alussa. Mummoni jäi silloin pois työelämästä eläkkeelle. Viimeiset työvuodet hän sekä siivosi koulun että oli keittiössä jakelemassa ruokaa. Ruokakauppa kitkutteli pitkään, olisiko se lopullisesti sulkenut ovensa korona-ajan alussa. Kylällä asuu vanhoja ihmisiä ja osa talosta tyhjillään. Enoni laski, että kylän raitilla on 6 taloa tyhjänä tai kesäisin loma-asuntona. Koulun sulkemisen jälkeen lapsiperheet alkoivat muuttaa pois. Ymmärtääkseni kyyti vie kouluikäiset kirkonkylälle asti 35 km päähän. Tuskin sinne lapsiperheet enää muuttavatkaan, ilmeisesti muutamalla maatilalla on koululaisia.
Mummolle tulee elintarvikkeet kaupasta kotiinkuljetuksella kerran viikossa. Enoni käy siellä myös useamman kerran kuussa ja vie pieniä ostoksia ja sellaista, mitä ruokakaupasta ei saa. Sairaanhoitaja tuo lääkkeet 2 viikon välein, mittaa verenpaineen ja seuraa vointia.
Minä olen mummolassa noin viikon kesäisin. Minulla on pieniä lapsia, jotka rakastavat siellä maalla olemista. Ihan kuten minäkin lapsena. Siellä on edelleen se sama leikkimökki, jossa minä siskoni kanssa leikin 80-luvulla. Me nukuttiin usein pihalla teltassa öitä keskikesällä, koska se oli niin jännää. Kerran 90-luvun alkupuolella naapurista oli lehmät karanneet ja herättiin teltassa muuuu-ääntelyyn. Kun kurkittiin teltasta ulos, nähtiin lehmiä syömässä tuoretta nurmikkoa ja mummon kukkapenkkiä 2 metrin päässä. Kun omat lapset vähän kasvaa, aion opettaa heidätkin nukkumaan teltassa pihalla kesäyönä. Siellä on hyvin hiljaista. Ihan erilainen kokemus kuin jokin camping-alue tai vastaava. Toivon, että mummo säilyy hengissä ja suht hyvissä voimissa vielä monta vuotta.
Mä aloin itkemään kun luin tämän. Tuli niin ikävä omaa mummoa maalla, kauan sitten. Niin surullinen ajatus, että maaseutu autioituu. Lapset jää niin paljosta paitsi, kun ei pääse kokemaan tällaisia asioita. Moni lapsi ei ole ikinä tuntenut lehmän nuolaisua kädellään.
Junalla matkustaessa kiinnitin huomiota tuollaisiin hyvin keskellä-ei-mitään oleviin taloihin, missä joku kuitenkin asuu. Mielessä nyt ainakin ensimmäisenä että kauppaan mahtaa olla aika pitkä matka.
Missä päin Suomea tällaisia erämaita löytyy?
Olen miettinyt, miten todella syrjässä asuvat pärjäävät jos esim auto hajoaa sinne korpitaipaleelle tai talossa vesiputki alkaa vuotamaan? Melkein pakko tuntea paikallisia että saa apuja jos yksin asuu ja tietysti paljon on pakko osata tehdä itse, mutta miten korjaat tien päällä jotain modernihkoa autoa.
Oletetaan että asut yksin paikkakunnalla mistä et tunne ketään. Talvipakkasilla autosi hyytyy korpitielle 30km päähän kotoa, mitä teet? Tilaat hinauksen lähimmälle korjaamolle (25km päässä kotoa) ja itsellesi taksin (jos sellaista saa? ) kotiin. Sitten jokunen päivä - viikko eristyksissä kotona ja taas taksilla autokorjaamolle? Tulee ainakin autonkorjaukselle hintaa..
Vierailija kirjoitti:
Missä päin Suomea tällaisia erämaita löytyy?
Olen miettinyt, miten todella syrjässä asuvat pärjäävät jos esim auto hajoaa sinne korpitaipaleelle tai talossa vesiputki alkaa vuotamaan? Melkein pakko tuntea paikallisia että saa apuja jos yksin asuu ja tietysti paljon on pakko osata tehdä itse, mutta miten korjaat tien päällä jotain modernihkoa autoa.
Oletetaan että asut yksin paikkakunnalla mistä et tunne ketään. Talvipakkasilla autosi hyytyy korpitielle 30km päähän kotoa, mitä teet? Tilaat hinauksen lähimmälle korjaamolle (25km päässä kotoa) ja itsellesi taksin (jos sellaista saa? ) kotiin. Sitten jokunen päivä - viikko eristyksissä kotona ja taas taksilla autokorjaamolle? Tulee ainakin autonkorjaukselle hintaa..
Miksi oletat, että syrjässä asuvat ihmiset eivät tunne ketään? Tunnen paljon porukkaa tältä paikkakunnalta, vaikka olen vasta aikuisiällä tänne muuttanut. Ihan normaalisti liikun ihmisten ilmoilla ja töissä, vaikka kaukana asunkin. Kysymyksiisi: jos auto hajoaa, soitan Autoliiton päivystävään numeroon. Kyllä autoni on muutaman kerran pitänyt hinata korjaamolle, ei siinä mitään ongelmaa. Jos vesiputki alkaa vuotamaan, korjaan sen itse jos on välineitä ja jos ei ole, menen putkiliikkeeseen tai tarvittaessa soitan putkimiehen paikalle. Sen rahan minkä asumiskuluissa säästän, olen varannut mm auton ylläpitoon ja etten ole vain yhden kulkupelin varassa.
Vierailija kirjoitti:
Missä päin Suomea tällaisia erämaita löytyy?
Olen miettinyt, miten todella syrjässä asuvat pärjäävät jos esim auto hajoaa sinne korpitaipaleelle tai talossa vesiputki alkaa vuotamaan? Melkein pakko tuntea paikallisia että saa apuja jos yksin asuu ja tietysti paljon on pakko osata tehdä itse, mutta miten korjaat tien päällä jotain modernihkoa autoa.
Oletetaan että asut yksin paikkakunnalla mistä et tunne ketään. Talvipakkasilla autosi hyytyy korpitielle 30km päähän kotoa, mitä teet? Tilaat hinauksen lähimmälle korjaamolle (25km päässä kotoa) ja itsellesi taksin (jos sellaista saa? ) kotiin. Sitten jokunen päivä - viikko eristyksissä kotona ja taas taksilla autokorjaamolle? Tulee ainakin autonkorjaukselle hintaa..
Kyllä maalla on tapana auttaa naapuria. Kun me asuttiin maalla ja auto hyytyi pihaan pakkasella, alle tunnissa oli naapuri käynnistämässä sitä. Tietkin aurattiin ihan eri tyylillä kuin monessa kaupungissa. Kävin sairaalassa töissä ja aamuun piti päästä lähtemään klo 06.10. Ei ainuttakaan aamua, etten olisi pihasta päässyt. Jos oli tullut lunta, usein kylän auramies kävi heti ensimmäisenä aamulla ne pihat, joista piti töihin päästä. Vaikka sitten viideltä aamulla aurasi, jos tarve vaati. Ongelmia minulla enemmän tuli sairaalan päässä lumikaaoksessa. Auton korjaus on ihan sama kaupungissa ja maalla. Vara-autohan siihen otetaan, jos päiviä kestää. En ajanut taksilla kertaakaan maalla asuessani. Me muutettiin pois, koska miehen työt oli niin kaukana. Viimeisen talven hän asui arkiviikot työpaikkakunnalla. Eihän siellä maalla ole avoimia työpaikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä päin Suomea tällaisia erämaita löytyy?
Olen miettinyt, miten todella syrjässä asuvat pärjäävät jos esim auto hajoaa sinne korpitaipaleelle tai talossa vesiputki alkaa vuotamaan? Melkein pakko tuntea paikallisia että saa apuja jos yksin asuu ja tietysti paljon on pakko osata tehdä itse, mutta miten korjaat tien päällä jotain modernihkoa autoa.
Oletetaan että asut yksin paikkakunnalla mistä et tunne ketään. Talvipakkasilla autosi hyytyy korpitielle 30km päähän kotoa, mitä teet? Tilaat hinauksen lähimmälle korjaamolle (25km päässä kotoa) ja itsellesi taksin (jos sellaista saa? ) kotiin. Sitten jokunen päivä - viikko eristyksissä kotona ja taas taksilla autokorjaamolle? Tulee ainakin autonkorjaukselle hintaa..
Miksi oletat, että syrjässä asuvat ihmiset eivät tunne ketään?
Voihan sitä aina tuntea ihmisiä, mutta kun ikää tulee, auttajat alkavat vähentyä eikä itsekään pysty enää vastavuoroisesti auttamaan muita.
Oma tätini on nuoresta asti auttanut muita. Eipä ole oikein ketään, joka tulevaisuudessa auttaisi häntä.
- Eri vastaaja
Minä asun syrjässä, metsässä, ikivanhassa puulämmitteisessä vedettömässä ja sähköttömässä torpassa. 5km metsätietä pitkin lähimpään naapuriin, kävellen polkua pitkin lyhyempi matka.
Teen osa-aikatyötä 3-4 päivää viikossa, maatalouslomitusta.
Elän osittaisessa omavaraistaloudessa.
Täällä on oma rauha ja luonto lähellä. Vaikeinta on talvi, täältä lähteminen töihin tai muille asioille on silloin työlästä. Lumisena talvena jätän auton naapurin pihaan (lähisukulainen) ja kuljen kodin ja naapurin väliä moottorikelkalla.