Koditon vanhus matkalaukkuineen Helsingin alueella
Kaipaisin havaintoja ja muiden kokemuksia Helsingin Taka-Töölön ja Meilahden alueella liikkuvasta kodittomasta vanhuksesta. Kyseessä on vanhasta miehestä, joka liikkuu yhdessä matkalaukkunsa kanssa. Hänellä on ohut likainen polkkatukka. Kuulin naapurilta, että hän polttaisi toisinaan pilveä. Päihtyneen oloiselta hän kuulostaakin välillä, kun onnistun hänelle jotakin sanomaan.
Asiasta on ilmoitettu isännöitsijälle, joka vain totesi, että ilmoittakaa jatkossa suoraan poliisille. Töölön alueella kaikki alaovet on lukittuina 24/7 ja sisälle pääsee joko pelkästään avaimella tai ovikoodilla. Ovisummeri lakkaa toimimasta päivittäin tietyn kellonajan jälkeen. Silti joku on onnistunut päästämään hänet sisälle tai sitten antanut hänelle kopion avaimesta.
Eilen lähdin kotoa hetkeksi ennen puolta yötä ja kun tulin takaisin tunnin kuluttua meinasin saada hepulin, kun mies pomppasi ylös hissin oven edessä 6. kerroksessa. Lauoin pari valittua sanaa ja sain haukut niskaani. Tasan viikko aiemmin olin soittanut kytät paikalle, kun herra nukkui kerroksen alempana. Olin vielä hereillä klo 1 aikoihin, joten kuulin hänen kovaäänisen hengityksen täydellisesti.
2 viikkoa tuota ennen oli ollut sama tilanne. Silloin kytät osui itse paikalle piha-alueelle, jolloin huikkasin heidät lähemmäksi.
Kuulostaako kyseinen henkilö tutulta? Moni varmaan sanoisi, että anna kodittoman nukkua, mutta itse en tunne oloani mukavaksi tai turvalliseksi, jos joku nukkuu rappukäytävässä ja sä kuulet sen. Lisäksi tässä taloyhtiössä on alaikäisiä lapsia, joista 2 mun seinänaapureina.
Kommentit (42)
Kirjastoissa pyöri tuollainen. Polttanut paljon kannabista tai on skitsofreenikko.
Heillä on todennäköisesti joku tukiasuntopaikka josta levottomuus vetää liikkeelle.
Älä hötkyile. Pian se vaihtaa kohdetta.
Antaisit olla. Mieti mitä ihmisellä on. Ja mitä ei ole. Sulla on koti ja kodissasi ovi mikä menee lukkoon. Olet kotonasi turvassa. Mieti missä koditon on turvassa.
Vierailija kirjoitti:
Antaisit olla. Mieti mitä ihmisellä on. Ja mitä ei ole. Sulla on koti ja kodissasi ovi mikä menee lukkoon. Olet kotonasi turvassa. Mieti missä koditon on turvassa.
En anna olla! Ei ole ok eikä normaalia, että nukkuu toisten ovien takana. Nukkuisi alimmassa kerroksessa lähellä ulko-ovea tai takaovea. Mikäli on kussut elämänsä niin ottakoot itse vastuuta siitä. Miksi on pakko raahata itsensä muiden asukkaiden ovien taakse?
Vierailija kirjoitti:
Hoida sinä omat asiasi!
Niinhän ap tekeekin. Hoitaa oman asuintalonsa asiaa. Tekisivätpä kaikki niin.
Olet malliesimerkki ihmisen itsekkyydestä.
No ensin kannattaa ottaa yhteys naapureihin siitä onko joku päästänyt sisälle rappuun. Jos ei, niin sit ovikoodi tai lukot vaihtoon.
Laitat rappuun heippalapun siitä, että ketään ulkopuolista ei saa päästää rappuun.
Vierailija kirjoitti:
No ensin kannattaa ottaa yhteys naapureihin siitä onko joku päästänyt sisälle rappuun. Jos ei, niin sit ovikoodi tai lukot vaihtoon.
Sen on pakko olla jonkun asukkaan aikaan saamaa, sillä jos meille nyt tulisi ovikoodi, kun nyt on avaimella avaaminen, niin ongelma ei poistuisi. Tekisi mieli tehdä rikosilmoitus, jotta poliisi saisi tutkimalla selville, että kuka avaa oven tai vanhus saataisiin hoitoon.
Kertomastasi päätellen herra on mahdollisesti asunut joskus talossasi, kun hän jatkuvasti hakeutuu juuri teidän rappukäyttävään.
Matka ylhäältä alas on hämmästyttävän lyhyt. Voi yllättää kenet tahansa.
On varmaan lähtenyt sieltä asunnottomien palvelukeskuksesta Töölöstä ja jäänyt naapurustoon hengaamaan. Joskus ainakin siellä oli kielto, ettei päihtyneenä saanut mennä, joten kesäajat ihmiset vietti mielummin kaduilla kuin siellä.
Ap potkimassa vähäosaisia. Äänestät varmaan persuja?
Asut varmaan lähellä Hietaniemenkadun palvelukeskusta, mutta asiat voisivat olla huonommin, sillä saattaisit asua lähellä päihdeongelmaisten asumispalveluyksikköä Ruusulankadulla.
Vierailija kirjoitti:
Asut varmaan lähellä Hietaniemenkadun palvelukeskusta, mutta asiat voisivat olla huonommin, sillä saattaisit asua lähellä päihdeongelmaisten asumispalveluyksikköä Ruusulankadulla.
Asun itseasiassa Töölön lastenkodin naapurissa. Alueella, johon avattiin vuoden alussa Lidl.
Yleensä paikat joissa kodittomat ja/tai huumeidenkäyttäjät majailee, alkaa muuttumaan epäsiisteiksi. Oletteko koskaan käynyt hississä jossa haisee kuselle? Onko kerrostalon rappukäytävässä vessaa, vai käykö varmasti aina ulkosalla tarpeillaan? Vai siivouskomeron lavuaarissa ja ämpärissä?
Onko hänet ilmoitettu kadonneeksi vai miksi pitäisi ilmoittaa poliisille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ensin kannattaa ottaa yhteys naapureihin siitä onko joku päästänyt sisälle rappuun. Jos ei, niin sit ovikoodi tai lukot vaihtoon.
Sen on pakko olla jonkun asukkaan aikaan saamaa, sillä jos meille nyt tulisi ovikoodi, kun nyt on avaimella avaaminen, niin ongelma ei poistuisi. Tekisi mieli tehdä rikosilmoitus, jotta poliisi saisi tutkimalla selville, että kuka avaa oven tai vanhus saataisiin hoitoon.
:D :D :D
Ei poliisi ala tutkimaan, kuka avaa oven! :D :D :D
Vierailija kirjoitti:
Antaisit olla. Mieti mitä ihmisellä on. Ja mitä ei ole. Sulla on koti ja kodissasi ovi mikä menee lukkoon. Olet kotonasi turvassa. Mieti missä koditon on turvassa.
Suomessa kodittomuus on valinta.
Huoli-ilmoitus. Ei poliisia. Senkin porvari.