Olen itse rauhallinen ja tasainen persoonallisuudeltani, mutta mukanani kulkee draamaa missä kuljenkin, muita?
Olen rauhallinen ja tasainen persoonallisuudeltani ja oikeastaan inhoan draamaa, mutta jotkut muut ihmiset, joskus ihan tuntemattomatkin, jostain syystä provoisoituvat minusta. Ympärilläni kulkee aina draaman ilmapiiri minusta itsestäni riippumattomista syistä. Tällainen on aika raskas kohtalo. Löysin melko varman selityksen tälle eli resting bitch face. Naamani näyttää vihaiselta,/tympääntyneeltä/ilkeältä perusilmeellä vaikka tunnetilani ei ole mitään noista. Tää on oikeasti merkittävä elämään vaikuttava ilmiö josta pitäisi puhua enemmän. Ehkä tieteellisiä tutkimuksiakin ilmiöstä pitäisi tehdä.
Kommentit (23)
Olen ihan samanlainen. Olen luonteeltani hiljainen, syrjäänvetäytyvä, ystävällinen ja tarkkailija. Sujahdan yleensä helposti työyhteisöön mutta aina kun tulee uusi ihminen työryhmään, hän ensimmäiseksi käy minun kimppuuni. Minua koetetaan alistaa ja nöyryyttää ja sitten loukkaannutaan kun vedän rajat. Näin on aina ollut ja on myös jatkossa. En ymmärrä mikä minussa provosoi.
Sama juttu ollut teinistä asti. Lopulta ymmärsin kuvion, että ihmiset käyttää minua hyväkseen kuka mitenkin.
No meikä on enemmän kuin pari pisaraa samanlainen kuin ap. Drama Queeniksi minua on joskus haukuttu. Itseasiassa kyllä huvittelen ja yritän vähän viritellä aivojani. Sitähän ne kreikalaisetkin teki agoralla. Näkokulma oli aiemin aktiivinen paikka, mutta rest in peace Näkkäri.
Äänensävy ja tapa puhua saattaa olla töykeä myös. Itse saatan vastata tällaisille töykeille samaan äänensävyyn.
Sama kokenut. Paitsi silloin jos minuun hyökätään ns henkisesti- muutun itsekkin raivoisaksi ja tosi vihaiseksi.
Mulla on tällainen nuoruuden kaveri, joka kokee olevansa tuollainen. Oikeasti hän on häiritsevän suorasanainen, tarkkailee ääneen toisten puhetapoja ja äänensävyjä yms mikä saa muut ärsyyntymään. Sille joutuu välillä vetämään rajoja ja sit se kokee sen draamana. Kokee et nyt taas hyökättiin, vaikka aloittaa aina itse. Möläyttää tai töksäyttää jotain heti kun uusia ihmisiä tulee elämään ja luulee sitä rajojen vetämiseksi.
Kummalla puolella sää todellisuudessa sit olet?
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan samanlainen. Olen luonteeltani hiljainen, syrjäänvetäytyvä, ystävällinen ja tarkkailija. Sujahdan yleensä helposti työyhteisöön mutta aina kun tulee uusi ihminen työryhmään, hän ensimmäiseksi käy minun kimppuuni. Minua koetetaan alistaa ja nöyryyttää ja sitten loukkaannutaan kun vedän rajat. Näin on aina ollut ja on myös jatkossa. En ymmärrä mikä minussa provosoi.
First they ignore you, then they laugh at you, then they fight you, then you win.
Mahatma Gandhi
Mulla on viilipyttytuttu, jonka ilmekään ei värähdä mistään.
Todellisuudessa hän on erittäin passiivis-aggressiivinen, mutta ei myönnä tätä puolta itsessään.
Ympärillään olevat ihmiset kuitenkin luonnollisesti reagoivat hänen passiivis-aggressiivisuuteensa. Jolloin hän viattomana väittää, ettei hän tehnyt mitään.
Eihän hän tehnytkään mitään. Ei vaikkapa nouse autoon, kun oli lähdön aika, ja häntä kehotetaan nousemaan kyytiin. Kummako tuo sitten, että muut ajan kanssa hermostuvat.
Ja sama toistuu joka kohdassa.
Hänen mielestään hänen ympärillään on vain muiden aiheuttamaa draamaa. Itse on aivan viaton ja ymmällään, että mikä ilmiö tämä on.
Yleensä tällaisen takana on ongelmia mukautua sosiaalisiin normeihin. Myös passiivisuus voi olla sosiaalisien normien rikkomista kuten monessa kommentissakin on jo todettu. Ihmisiltä odotetaan sosiaalisessa kanssakäymisessä tiettyä määrää reaktioita ja niiden reaktioiden pitää olla jollain tavalla linjassa niihin tapahtumiin. Jos näin ei ole suuntaan tai toiseen niin ympäristön ihmiset hämentyvät koska eivät oikein saa kiinni siitä mitä tuo henkilö ajattelee.
Varsnkin moni ihminen joka kokee itsensä "tarkkailijaksi" näyttäytyy helposti ulkopuolisten silmissä mysteeriksi josta ei saa otetta ja jonka ajatusmaailmaan ei pääse kiinni.
Jos draaman ainoa yhdistävä tekijä olet sinä niin..
Ole ihan rauhassa niin kuin olet. Normaalit ei päätään asialla vaivaa, ja sekopäät nyt näkee vaivaa mistä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on viilipyttytuttu, jonka ilmekään ei värähdä mistään.
Todellisuudessa hän on erittäin passiivis-aggressiivinen, mutta ei myönnä tätä puolta itsessään.
Ympärillään olevat ihmiset kuitenkin luonnollisesti reagoivat hänen passiivis-aggressiivisuuteensa. Jolloin hän viattomana väittää, ettei hän tehnyt mitään.
Eihän hän tehnytkään mitään. Ei vaikkapa nouse autoon, kun oli lähdön aika, ja häntä kehotetaan nousemaan kyytiin. Kummako tuo sitten, että muut ajan kanssa hermostuvat.
Ja sama toistuu joka kohdassa.
Hänen mielestään hänen ympärillään on vain muiden aiheuttamaa draamaa. Itse on aivan viaton ja ymmällään, että mikä ilmiö tämä on.
Piilonarsistin käytöstä. Ympäristön pitäisi odotella, että hänen armonsa on valmis liikkumaan. Muiden pitäisi aikatauluttaa elämänsä hänen menojensa mukaan? Todella raskas persoona. Sitten loukkaantuu siitä kun muut loukkaantuu jatkuvasti hänen puheistaan ja käytöksestään joka on kylmää, ajattelematonta ja välinpitämätöntä?
Vierailija kirjoitti:
Yleensä tällaisen takana on ongelmia mukautua sosiaalisiin normeihin. Myös passiivisuus voi olla sosiaalisien normien rikkomista kuten monessa kommentissakin on jo todettu. Ihmisiltä odotetaan sosiaalisessa kanssakäymisessä tiettyä määrää reaktioita ja niiden reaktioiden pitää olla jollain tavalla linjassa niihin tapahtumiin. Jos näin ei ole suuntaan tai toiseen niin ympäristön ihmiset hämentyvät koska eivät oikein saa kiinni siitä mitä tuo henkilö ajattelee.
Varsnkin moni ihminen joka kokee itsensä "tarkkailijaksi" näyttäytyy helposti ulkopuolisten silmissä mysteeriksi josta ei saa otetta ja jonka ajatusmaailmaan ei pääse kiinni.
Minulla tätä. Olen pidättyväinen, joten osa ihmisistä unohtaa olemassaoloni ja alkaa käyttäytyä tökerösti, josta seuraa kiusallisia tilanteita, joista loukkaannun ja käyttäydyn passiivisaggressiivisesti, joka kasvattaa kuilua edelleen.
Olin koko lapsuuteni "vain tiellä", sitten koulussa hiljaisena kympin tyttönä yleinen väkivallan ja kiusaamisen kohde. Nyt aikuisena normaalikin sosiaalisuus vaatii valtavasti ponnistelua. Olen opetellut lapsena niin hyväksi siinä "älä anna sen häiritä, älä välitä" -pelissä, että päähäni saa heittää esineen enkä reagoi. Eli kylmä lapsuus tappoi minulta refleksit ja intuitiiviset reaktiot mihinkään.
On yksi nimenomainen ihmistyyppi, minkä kanssa olen aina törmäyskurssilla. Tunnistan ne siitä, että ne puhuvat paljon omasta ärsyyntyneisyydestään ja kaikesta, mikä heitä ärsyttää. Jos yhdessäolo perustuu kevytvalittamiseen, jossa ihmisen mieliala on hyvä, mutta puheenaiheena lähinnä jäkätys, uuvun todella nopeasti. Vähänkin positiivisempien ihmisten kanssa on helppoa, koska he eivät heti turhaudu hiljaisuuteeni ja ala purkaa turhautumistaan päättymättömällä marmatuksella.
Minun sanomisiini ja tekemisiini puututaan aina. Muut saa lässyttää mitä haluavat mutta jos suuni avaan niin ihmiset menevät jotenkin sekaisin. Kaikkea on maan ja taivaan väliltä koitettu niin perättömiä ilmoituksia kuin on käyty hokemassa ettei minua ole olemassakaan. Hirveästi puhuttu aina pahaa selän takana. Jännä että näkymättömästä ihmisestä pitää puhua niin paljon pahaa?! En ymmärrä yhtään.
Olen itsenäinen, mukava, ymmärtäväinen ja empaattinen ihminen mutta minussa on myös kovempi puoli ja puolustan heikompaa.
Kovasti haluttaisiin kuitenkin avautua asioista, ventovieraatkin. Sitten kun on avauduttu niin jatketaan peen jauhamista selän takana.
Olen hirveän vahva vaikka olen herkkä enkä juoruile muista. Sanotaan suoraan että pärjään omillani eikä minua muiden tekemiset juuri jaksa kiinnostaa jollei ne kohdistu esim. väkivaltana eläimiin tai lapsiin tms.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä tällaisen takana on ongelmia mukautua sosiaalisiin normeihin. Myös passiivisuus voi olla sosiaalisien normien rikkomista kuten monessa kommentissakin on jo todettu. Ihmisiltä odotetaan sosiaalisessa kanssakäymisessä tiettyä määrää reaktioita ja niiden reaktioiden pitää olla jollain tavalla linjassa niihin tapahtumiin. Jos näin ei ole suuntaan tai toiseen niin ympäristön ihmiset hämentyvät koska eivät oikein saa kiinni siitä mitä tuo henkilö ajattelee.
Varsnkin moni ihminen joka kokee itsensä "tarkkailijaksi" näyttäytyy helposti ulkopuolisten silmissä mysteeriksi josta ei saa otetta ja jonka ajatusmaailmaan ei pääse kiinni.
Minä olin tavattoman ujo lapsi, jota sitten kiusattiin koulussa. Kun näitä asioita vähän yritettiin selvitellä joskus jonkun koulukuraattorin tai vastaavan kanssa, niin hän sitten kertoi, että vaikutan muiden mielestä ylimieliseltä.
Näin aikuisena olen miettinyt, että sekö siinä oli, että en reagoinut siihen kiusaamiseen mitenkään, olin vaan ihan hiljaa enkä sanonut mitään enkä edes katsonut niitä kiusaajia kun puhuivat minulle. Koska en uskaltanut millään lailla näyttää, että se heidän kiusaamisensa olisi koskettanut minua millään lailla.
Rakensihan siinä sitten sellaista välinpitämättömältä vaikuttavaa kuorta.
Aikuisikäni olen sitten yrittänyt kyllä murtaa sitä kuorta.
Mutta yleisestikin ilmiönä, esim. riitatilanteessa jos yksi on tunnekuohussa ja toinen hirmu rauhallinen ja asiallinen, niin tämä voi vaan kiihdyttää sitä tunnekuohua.
Voisiko olla myös havainnointiasia? Siis sellainen kun autolla liikuttaessa 'törtöt' ilmestyvät aina jostakin, kun kuski vaihtuu?
Joillakin on vaan se kiusaajamentaliteetti, hyökätään heti kuin nähdään että olet jollakin tavalla erilainen, ehkä jopa sinut itsesi kanssa ja et niin välitä muista. Kai pitäisi olla enemmän laumaihminen, kyräillä yhdessä jne. Ei vaan kiinnosta.
Kyse voi olla siitäkin, että se nyt vain on oma arvio tilanteesta. Eksänikin oli tuommoinen omasta mielestään rauhallinen, joka iiiiiiiiiinhoaa draamaa, jota jostain syystä vain elämään aina ilmaantui. Jotenkin vain sai syntymään riitaa kaikkien kanssa ja onnistui riitelemään ja vaikeilemaan vaikka itsensä kanssa. Erossa kävi niin, että draama jäi hänelle.
Tunnen myös yhden tällaisen ihmisen. Omasta mielestään on täysin viaton tapahtumiin, hänelle vain aina tapahtuu paljon asioita ja loputon draama kuohuu ympärillä.
Sivusta katsoen on kaikille selvää, että kyseinen nainen aiheuttaa kaiken sen draaman itsensä ja muiden elämään.
Hän esimerkiksi saa pahanpuhumisella muut riitelemään keskenään, rakastaa erityisesti saada miehet siis fyysisesti tappelemaan. Sitten muka nöyränä valittaa kuinka kauheata on, kun miehet aina tappelevat hänestä...
Aivan loputonta provosointia, valheita, draamaa, loukkaantumista, riitelyä tyhjästä, kauhea show pienimmästäkin asiasta. Todella raskas ihminen. Naiset välttelevät, miehiä kiinnostaa kun on kaunis ja niin "tunteellinen".
Aina ei välttämättä ole kyse perusilmeestäsi vaan siitä, että osa ihmisistä hakee muista täytettä ja hupia elämäänsä. Tasainen ja rauhallinen luonne ei tarjoa heidän kaipaamaansa draamaa, mikä provosoi heitä. Siksi jotkut yrittävät härkkimällä saada sinuun jotain "eloa". Lapsellista? Kyllä. Hyvin moni aikuinen ei ole aikuinen muuten kuin fyysisesti.