Kamalimmat leirimuistot lapsuudessa ja nuoruudessa

Leirillä piti mennä uimaan kylmällä säällä kylmään järviveteen 80-luvulla.

Rippileirillä ei uskaltanut käydä kakalla oman makuuhuoneen wc:ssä kun osa huonekavereista oli semmoisia "hihihi kuulitko pieru" tai "yök mikä haju" jne kommentoijia. Piti aina esim. ruokailun jälkeen käydä ruokasalin vieressä olevissa vessoissa :( Joo, teininä sitä oli toki aika herkkänahkainen tuollaiselle kommentoinnille. 

Menin kasarilla kerran hyväuskoisena Neuvostoliittoon leirille, olin 19, vuosi oli lähtiessä -83.

Olin vastikään joutunut muuttamaan uudelle paikkakunnalle ja en keksinyt siellä mitään tekemistä ja sattui eräs jupakka niin sitten lopulta huomasin olevani seurakuntanuori joka ujuttautui nuorisoleirille Neuvostoliittoon.

Kyse oli jonkun paikallisen kuuluisuuden perustama kansainvälinen ystävyysleiri nuorille, olen tietääkseni ainoa "kansainvälinen" joka on koskaan oleskellut tuolla leirillä.

Lähdin toivoa puhkuen Neuvostoliittoon, leiri oli Novosibirskissä Siperiassa.

Jo Leningradissa jouduin ongelmiin kun kutsukirjettäni ei tunnistettu. Kerroin olevani menossa kansainväliselle leirille ja lopulta nuori poliisi matkusti kanssani Novosibirskin.

Novajalla sitten kävi ilmi että tuo leirin perustanut juhlittu sankari oli joutunut epäsuosioon ja lähetetty muualle, jotkut sanoivat että Kuubaan.

Minulla oli kuitenkin kansainvälinen kutsukirje heidän suurlähetystöstä jossa oli suosittelijana myös suomlaisnimiä ja myös joku kuvernööri oli pannut leimansa kutsukirjeeseen.

Tuo monin keimoin koristeltu kutsukirje ja tosiasia että sieltä oli viikon junamatka Leningradiin koska öisin ei voitu liikkua alkumatkasta kun kevät oli sulattanut Siperian ikiroudan ja raiteet väänteilleet johti siihen että tuo kansainvälinen leiri kuitenkin järjestettäisiin.

Asuin ehkä viikon jonkun venäläisen talossa kunnes tarpeeksi leiriläisiä oltiin saatu kokoon.

Meitä oli sitten leirillä n 12 ja muut olivat siis neuvostokansoja mutta haalittu läheisen kaivoksen perheiden lapsista joita oli eri kansoista.

Minulle tuli ihan ihana ystävä Miša joka oli niin kaunis vaalea siperialaisnainen että mitä vain teimmekään niin aina onni suosi meitä.

Aluksi olimme kesän jossain koulussa ja päivisin urheilimme urheilukentällä "kansainvälisyyden' nimissä mutta olimme kaikki melkein parikymppisiä naisia niin melko pian laajensimme elinpiiriämme myös muualle.

Oltiin ihan erottamattomia Mišan kanssa, hän oli niin kiltti että vaikka räksyttävät koiratkin kesyttyi kun Miša niille puhui.

Menin leipomon sitten syksyllä töihin ja lopulta asuin viitisen vuotta Novosibirkissä.

Miša muutti itä-saksaan ja vierailin hänen luonaan moninaisia kertoja ja muuten kirjoittelimme kirjeitä, muurien murruttua asuimme naapureina Kööpenhaminassa ja hän oli molempien lasteni kummi.

Miša menehtyi 2000 luvun alussa mutta kansainvälistyimme yhdessä, olimme kerran kuukauden kibbutsillakin jo ihan aikuisina että pääsimme uudestaan "kansainväliselle" leirillekkin.

Miša oltiin otettu tuolle leirille lastenkodissa 17 vuotiaana. Hän ei ollut koskaan tuntenut ketään omaistaan. Elämä oli ollut hyvin rajattua.

Miša työskenteli Euroopassa lääkärinä ja olen usein ajatellut että elämä tosiaan outoa ja ehkä tuo siperialainen kauniskasvoinen parantajanainen paransi jonkun joka sitten vaikuttaa Euroopan historiaan ja se johtuu siitä että kinusin kansanopiston rehtorilta suosituskirjettä tuolle leirille josta olin kuullut radiosta.

Olin 12, juuri alkanut kasvaa 190cm hujopiksi joka nykyään olen. Kasvu lähti jalat edellä, eli minulla oli alipainoisessa hennossa kropassa valtavat jalat joita häpesin valtavasti. Ensimmäisellä partioleirilläni heti ensimmäinen asia, joka minulle sanottiin, oli toisen partiolaisen äidin kommentti: "Kato, jätkä otti vesisukset mukaan!"

En ole koskaan ennen tai jälkeen nähnyt isääni niin raivona kuin tälle naiselle huutaessaan. Se ei paljoa siinä hetkessä lohduttanut ja oikeastaan koko harrastus lopahti siihen, mutta hyvä että isä sanoi suorat sanat.

Riparilla johtajatyyppi puhui vaimonsa kanssa harrastamastaan seksistä.

Joskus alakouluikäisenä olin leirillä, jossa olin se syrjitty. Ainoat kaverit olivat lievästi kehitysvammainen ja toinen ulkopuolinen, joka kävi leirillä vain päivisin ilmeisesti jonkinlaisena sosiaalitapauksena. Samassa huoneessa oli paljon tyttöjä, ja toiset kasasivat sänkynsä yhteen nurkkaan, minä jäin yksin alkuperäiselle paikalle.

Varmaan arvaatte, että ohjaajat eivät puuttuneet asiaan millään tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Menin kasarilla kerran hyväuskoisena Neuvostoliittoon leirille, olin 19, vuosi oli lähtiessä -83.

Olin vastikään joutunut muuttamaan uudelle paikkakunnalle ja en keksinyt siellä mitään tekemistä ja sattui eräs jupakka niin sitten lopulta huomasin olevani seurakuntanuori joka ujuttautui nuorisoleirille Neuvostoliittoon.

Kyse oli jonkun paikallisen kuuluisuuden perustama kansainvälinen ystävyysleiri nuorille, olen tietääkseni ainoa "kansainvälinen" joka on koskaan oleskellut tuolla leirillä.

Lähdin toivoa puhkuen Neuvostoliittoon, leiri oli Novosibirskissä Siperiassa.

Jo Leningradissa jouduin ongelmiin kun kutsukirjettäni ei tunnistettu. Kerroin olevani menossa kansainväliselle leirille ja lopulta nuori poliisi matkusti kanssani Novosibirskin.

Novajalla sitten kävi ilmi että tuo leirin perustanut juhlittu sankari oli joutunut epäsuosioon ja lähetetty muualle, jotkut sanoivat että Kuubaan.

Minulla oli kuitenkin kansainvälinen kutsukirje heidän suurlähetystöstä jossa oli suosittelijana myös suomlaisnimiä ja myös joku kuvernööri oli pannut leimansa kutsukirjeeseen.

Tuo monin keimoin koristeltu kutsukirje ja tosiasia että sieltä oli viikon junamatka Leningradiin koska öisin ei voitu liikkua alkumatkasta kun kevät oli sulattanut Siperian ikiroudan ja raiteet väänteilleet johti siihen että tuo kansainvälinen leiri kuitenkin järjestettäisiin.

Asuin ehkä viikon jonkun venäläisen talossa kunnes tarpeeksi leiriläisiä oltiin saatu kokoon.

Meitä oli sitten leirillä n 12 ja muut olivat siis neuvostokansoja mutta haalittu läheisen kaivoksen perheiden lapsista joita oli eri kansoista.

Minulle tuli ihan ihana ystävä Miša joka oli niin kaunis vaalea siperialaisnainen että mitä vain teimmekään niin aina onni suosi meitä.

Aluksi olimme kesän jossain koulussa ja päivisin urheilimme urheilukentällä "kansainvälisyyden' nimissä mutta olimme kaikki melkein parikymppisiä naisia niin melko pian laajensimme elinpiiriämme myös muualle.

Oltiin ihan erottamattomia Mišan kanssa, hän oli niin kiltti että vaikka räksyttävät koiratkin kesyttyi kun Miša niille puhui.

Menin leipomon sitten syksyllä töihin ja lopulta asuin viitisen vuotta Novosibirkissä.

Miša muutti itä-saksaan ja vierailin hänen luonaan moninaisia kertoja ja muuten kirjoittelimme kirjeitä, muurien murruttua asuimme naapureina Kööpenhaminassa ja hän oli molempien lasteni kummi.

Miša menehtyi 2000 luvun alussa mutta kansainvälistyimme yhdessä, olimme kerran kuukauden kibbutsillakin jo ihan aikuisina että pääsimme uudestaan "kansainväliselle" leirillekkin.

Miša oltiin otettu tuolle leirille lastenkodissa 17 vuotiaana. Hän ei ollut koskaan tuntenut ketään omaistaan. Elämä oli ollut hyvin rajattua.

Miša työskenteli Euroopassa lääkärinä ja olen usein ajatellut että elämä tosiaan outoa ja ehkä tuo siperialainen kauniskasvoinen parantajanainen paransi jonkun joka sitten vaikuttaa Euroopan historiaan ja se johtuu siitä että kinusin kansanopiston rehtorilta suosituskirjettä tuolle leirille josta olin kuullut radiosta.

Hieno tarina. Olit varmasti ensimmäisiä suomalaisia, jotka ovat lähteneet Siperiaan leirille vapaaehtoisesti.

Kesä 1999 ja rippileiri. En olisi halunnut lähteä, mutta äitini kiristi minua sanomalla, että toivottavasti isoäitisi ehtii sitten kuolla ensin. Leirillä sain kuulla läskiksi haukkumista, koska sinne tuli myös koulukiusaajiani. Seurakunnan nuorisotyöntekijältä kysyttiin, mitä mieltä hän oli homoista. Vastaus: "Minua yököttää." Vieraileva saarnaaja kertoi tarinan Maria Magdaleenasta, jonka synti oli joutua roomalaisten sotilaiden raiskaamaksi. Tästä synnistä Jeesus oli naisen sitten armahtanut. Kirjoittelin kapinahengessä uskonnollissävytteisiä pilarunoja rippiraamatun marginaaleihin ja jouduin siitä hyvästä puhutteluun.

Ihan sairaille asioillehan meidät altistettiin 14-15-vuotiaina jonkin perinteen ja tapakristillisyyden nimissä. Koko homma soti jo silloin vastoin omaa elämänkatsomustani. Kävin aikuisena protuleirin ja kuulun nyt ihan eri uskontoon, joka on itse valitsemani ja hyväksyy muutkin kuin heterot ja miehet.

En kerro millä leirillä piti mennä mennä kesken tunnin vessaan ja kauhean isot pökäleet tukki vielä sen pöntön ja kerran menin yksin tilaisuuden tullen piereskelemään metsään niin eikö vaan yhtäkkiä joku lenkkeilijä juoksi siitä mutkan takaa ja varmaan kuuli kaiken.