Joko päiväkoti-ikäisellänne alkoi loma?
Kommentit (20)
Jäin lomalle, olen lomalla kesäkuun loppuun ja saikulla heinäkuun.
Tarhatäti
Miehen kanssa olemme reissussa ensi viikon joten lapset ovat vielä hoidossa normaalisti. Sen jälkeen lomailevat kaksi viikkoa miehen kanssa, sitten lomaillaan perheenä kaksi viikkoa ja lopuksi vielä viikko minun kanssa.
Päiväkoti menee remonttiin joten ollaan saatu sumplittua kesä vapaaksi. Muuten lapset olisivat joutuneet ensin väistötiloihin ja sitten päivystävään päiväkotiin.
Ovat lomalla siis yhteensä 8 viikkoa, ensin viikon serkkunsa hoidettavana, 2 viikkoa minun kanssa, 2 viikkoa koko perheen kesken, 2 viikkoa miehen kanssa ja viikon isovanhempien kanssa.
Alkoi ja lomailee ainakin koulujen alkuun saakka, ehkä elokuunkin. Vanhemmat yrittäjiä.
Tämän voi varmaan laittaa siihen suht lyhyeen Avioeron positiiviset puolet-listaan?
Ensimmäistä kertaa ikinä lapset saavat olla koko kesän lomalla koska minun ja heidän isänsä lomilla ei ole enää tarvetta mennä päällekkäin. Lomailevat tämän kuun isänsä kanssa ja heinäkuun minun kanssani.
Lomailee 9 päivää juhannuksen jälkeen. Syyskuussa sitten tulossa kahden viikon vapaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämän voi varmaan laittaa siihen suht lyhyeen Avioeron positiiviset puolet-listaan?
Ensimmäistä kertaa ikinä lapset saavat olla koko kesän lomalla koska minun ja heidän isänsä lomilla ei ole enää tarvetta mennä päällekkäin. Lomailevat tämän kuun isänsä kanssa ja heinäkuun minun kanssani.
Ot, mutta ovatko lapset koko kuukauden toisen vanhemman luona? Näetkö ollenkaan heitä kesäkuussa?
Lomaillaan nyt 2 viikkoa ja heinä-elokuussa 3 viikkoa.
Vierailija kirjoitti:
Miehen kanssa olemme reissussa ensi viikon joten lapset ovat vielä hoidossa normaalisti. Sen jälkeen lomailevat kaksi viikkoa miehen kanssa, sitten lomaillaan perheenä kaksi viikkoa ja lopuksi vielä viikko minun kanssa.
Provo olet. Lapset ovat ensi viikon yöhoidossa 24/7?
Lasu.
Joo eilen viimeinen hoitopäivä ja takaisin samaan aikaan kun koulutkin alkaa.
Juhannukselta vasta, siitä heinäkuun loppuun lomalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän voi varmaan laittaa siihen suht lyhyeen Avioeron positiiviset puolet-listaan?
Ensimmäistä kertaa ikinä lapset saavat olla koko kesän lomalla koska minun ja heidän isänsä lomilla ei ole enää tarvetta mennä päällekkäin. Lomailevat tämän kuun isänsä kanssa ja heinäkuun minun kanssani.Ot, mutta ovatko lapset koko kuukauden toisen vanhemman luona? Näetkö ollenkaan heitä kesäkuussa?
Viettävät kesäkuussa yhden pitkän viikonlopun minun kanssa ja tietysti tarpeen tullen nähdään aina arki-iltoina. Heinäkuussa ovat isänsä kanssa kaksi viikonloppua ja tarvittaessa aina myös arki-iltoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen kanssa olemme reissussa ensi viikon joten lapset ovat vielä hoidossa normaalisti. Sen jälkeen lomailevat kaksi viikkoa miehen kanssa, sitten lomaillaan perheenä kaksi viikkoa ja lopuksi vielä viikko minun kanssa.
Provo olet. Lapset ovat ensi viikon yöhoidossa 24/7?
Lasu.
Jösses sentään. Lapset ovat isovanhempien hoidossa. Ja päivisin 5-6h päiväkodissa.
Eivät ole kuolemanvaarassa.
Ovat nyt lomalla isän kanssa neljä viikkoa, sitten minun kanssa neljä viikkoa. Sitten vielä viikko mummolassa ja menevät takaisin päiväkotiin elokuun toisella viikolla.
Ollaan miehen kanssa yrittäjiä semmoisella alalla jossa kesän aikana tehdään suurin osa vuoden tuloista. Joten lomaillaan ainoastaan juhannusviikko, muuten lapset ovat suht pitkää päivää hoidossa.
Toki se kompensoituu sitten muun vuoden aikana, vuodenvaihteessa lapset lomailevat 10-12 viikkoa ja muutenkin touko-syyskuun ulkopuolella ovat hoidossa lyhyempää päivää/viikkoa.
Minä en pysty lomailemaan kesällä, lapset ovat (etätöitä tekevän) miehen kanssa kolmisen viikkoa lomalla heinäkuussa ja syyskuu sitten lomaillaan yhdessä perheenä.
Ollaan lomalla heinäkuun ajan koko perhe. Koetaan että perheen yhteinen loma on meille tärkeämpää kuin se että lapsilla pitenisi vapaa sen myötä että lomailtaisiin miehen kanssa peräkkäin.
Päiväkoti ikäinen yleensä lomailee silloin kun vanhemmat töitä ehtii. Moni koululainen viettää kesän yksin kotona, heille ois hyvä jos vielä nykyäänkin ois jotain kesäsiirtola toimintaa..
Eilen jäivät lomalle. Menevät takaisin heinäkuun puolessa välissä.