Kissani kuolema romahdutti ja lamaannutti minut pitkäksi aikaa,pelkään miten käy kun toinen vanhemmistani jonain päivänä kuolee

Anteeksi, mutta oletko elämästä niin varma, ettei sinun lähtösi ole aikaisemmin. Älä siis mieti tuollaisia etukäteen.

Enemmän minä koirani kuolemaa surin kuin alkkisisäni kuolemaa. Selviät tottakai!

Todennäköisesti se jäljellä oleva vanhempasi, jos on vielä muuten kunnossa, ei tule olemaan surun lamauttama. Hänhän on jo omatkin vanhempansa haudannut, menettänyt ehkä jo suuren osan ystävistäänkin kuolemalle ja niin edelleen.

Ikävä totuus on, että ikävuosien kuluessa tottuu siihen, että ympäriltä kuolee ihmisiä.

Ei se etukäteen murehtiminen auta ketään ja mitään. Isä haudattiin 2v sitten ja helmikuussa oli tipalla olla minun vuoroni vaikka ajattelin että iäkäs sekä sairas äiti lähtee seuraavana.

Kannattaa keskittyä tähän hetkeen ja elää sitä.

Niiden käytännön asioiden järjesteleminen voi auttaakin sinua surutyössä.

Olen kokenut molemmat, sekä kissan että vanhempani kuoleman. En yhtään ihmettele että kissan kuolema romahduttaa. Eläin on niin lähellä, suru on tosi konkreettista. Oman vanhemman kuolema on tietenkin ihan eri tason menetys, mutta jotenkin jännällä tavalla se suru on kuitenkin ollut etäisempää, joskin juhlallisempaa.

Eläimen kuollessa pahin suru tulee heti. Kun tulee kotiin eläinlääkäristä eikä kotona ole ketään, kun menee nukkumaan ilman kissaa. Vanhemman kuollessa surun aaltoja tulee moneen kertaan, hautajaisissa, lapsuusmuistojen tullessa pintaan, merkkipäivinä kun häntä ei enää ole. 

Me kestämme kuitenkin paljon enemmän kuin mitä me luulemme kestävämme. Sinäkin kestät, ap.

Vanhempia ei saa takaisin, mutta otin vuoden suruajan jälkeen uuden kissan :)

Elämä on kuolemista, jos sen tiukkaan tiivistää. Joskus se kuolema tulee kuitenkin, joten ei pidä käyttää elämäänsä kuoleman miettimiseen, vaan elämiseen. Jos asia oikein vaivaa, niin on tietenkin hyvä varautua ja ottaa selvää asioista etukäteen. Jos rahasta ei ole pulaa, voi ulkoistaa koko prosessin jollekin hautaustoimistolle.

Tämäkin etappi on hyvä esimerkki siitä, miksi tarvitsemme toisia ihmisiä. Jos ei ole sisaruksia, niin on ehkä muita lähisukulaisia tai ystäviä, joihin voi turvautua ja pyytää apua. Aina on joku, joka on käynyt nämä asiat läpi ennenkin. Pitäkää huolta lähimmäisistä jo heidän eläessään. Se lohduttaa lähdön koitettua ja auttaa selviämään sekä suruprosessista että kuolemaan liittyvistä käytännön asioista.

Minulle vanhemman kuolema oli vaikeaa noin kuukauden ajan, lemmikin kuolemasta suru ja ikävä oli pahempaa ja kesti pidempään.

Ap:llä on ollut näköjään aivan liian helppoa elämää jos jonkun kissan kuolema ottaa noin koville. Elämässä voi tulla eteen oikeitakin ongelmia eli kissan kuolema teki oikeasti vain hyvää ap:lle. Heikot sortuu näin se vaan menee