Masennusta

Hyvä vastaus! Juuri tuollaista masentuneen elämä on, eli ei kovin mageeta. Ei kannata kadehtia.

Mutt en oikein allekirjoita tuota, että se olisi vain virallisen vetelehtimisluvan hankkimista. Itse sairastan vaikeaa masennusta ja antaisin melkein mitä vain, jos pääsisin tästä siaraudesta eroon. Uskon, että aika harva masentunut feikkaa, on se niin kamala sairaus.

vain kerran olen tämän vuoksi ollut sairiksella, eikä parantumista silloin tapahtunut "pam", mutta sittemmin olen ollut työkykyinen, vaikkakin siis masentunut. Keneltäkään en ole virallisesti saanut lupaa vetelehtiä enkä laiskotella, mutta vaikeaa sun on varmaan tajuta näin monimuotoisia asioita!

No olet ollut ahdistunut ja surullinen, mutta oletko kokenut sellaista, että mikään ei herätä minkäänlaisia tunteita? Sillä usein masennus ei ole sitä, että työ ja poikaystävä masentaa, vaan sitä, että ne eivät kiinnosta eivätkä tunnu yhtään miltään, ei myöskään mikään kiva tekeminen.

Ja kyllä minäkin sairaudesta huolimatta työssä käyn ja hoidan kotihommat. Mutta tiedän, että se ei ole mahdollista kaikille masentuneille.

on siis oikeasti masentuneita ja se on kamalaa jos elämäniloa ei ole tai mitä kaikkea se merkitseekään, mutta joskus kieltämättä tullut mieleen miten sitä ennen oikein selvittiinkään? Ehkä aika on nyt toisenlainen tai ennen ei selvittykään. Tiedän menneisyydestäkin tapauksia joiden olisi pitänyt päästä hoitoon, mutta ennen ei tällaista vaivaa oikein tunnistettu.



Toivon myös todella, että kaikki oikeasti masentuneet saavat tarvitsemansa avun ja hoidon. Ja allekirjoitan myös sen, että masennusta en täysin ymmärrä, ehkä se pitää itse kokea ennen kuin sen ymmärtää.

t.ap

kun kerrot, ärsyttää kun kuulee jonkun olevan niin masis ja syy on juuri joku poikaystävän menetys tms. mistä nyt selviää vaikka voihan se vaikeaa olla. Sitten ollaan hakemassa jotain pillereitä että selvitään vaikka pitäisi vain ryhdistäytyä.

t.ap

tuskinpa ne masentuneet ennen selvisi sen paremmin kuin nytkään. Ei se niin mene, että jos nyt pistettäisi kaikki (oikeasti) masentuneet pakkotyöhön ojia kaivamaan ja jätettäisiin lääkkeitä ja hoidotta niin ne yhtäkkiä parantuisi, sitten vain itsemurhat lisääntyisivät.



Kyllä varmaan on joitakin ihmisiä, jotka hakevat saikkua turhaan ties millä perusteella, jotta ei tarvitsisi mennä töihin, mutta sehän on ihan eri asia. Mulle ei ole tullut vastaan ihmisiä, jotka haluaisi multa sääliä, en tiedä miksi kukaan haluaisi, että häntä pidettäisiin jonain avuttomana rassukkana? Mt- ongelmat kun ei ole vieläkään mikään kunniotusta herättävä asia, niin miksi niillä kukaan kehuskelisi, kyllä niitä enemmän yritetään vain peittää.

kun kerrot, ärsyttää kun kuulee jonkun olevan niin masis ja syy on juuri joku poikaystävän menetys tms. mistä nyt selviää vaikka voihan se vaikeaa olla. Sitten ollaan hakemassa jotain pillereitä että selvitään vaikka pitäisi vain ryhdistäytyä.

t.ap

no kyllä muakin ärsyttää toisinaan, jos jotain mielestäni pikkuasiaa jäädään vatvomaan, mutta ehkäpä se on sitä, että toisille sanat "olen masentunut" tarkoittaa eri asiaa, eli he itsekin tietävät, että nyt surettaa kaksi viikkoa ja sitten on taas uusi poikaystävä kierroksessa.

keväällä. Itse en sitä nähnyt, vaan mut pakotettiin hakeutumaan lääkärin hoitoon ja sielä kun asiaa ruvettiin purkamaan, niin johan alkoi löytyä. Nyt oon ollut masennuslääkkeillä muutaman kuukauden ja vasta nyt itse näen, mjiten huonpossa kunnossa olin. Vaikka kävin töissä ja hoidin lapset ja kodin ihan suht moitteetta. Eli itse epäilen, että masennusta on paljon enemmän kuin mitä diagnooseja tehdään. Jotkut vaan selviävät ilman apua, toiset sit taas menevät ja ampuvat itsensä.

Tunsin erään nuoren joka mainosti oikeasti kehui olevansa niin masentunut. Sellainen tuntuu tyhmältä. Mietin jos itse olisin masentunut eikä mikään tuntuisi miltään olisin ihmisen kuori joka ei paljoa itsestään puhuisi. Sellaistako se on oikeasti? Toiset huomaavat tuon kertomattakin juuri ne joiden pitääkin.

Ihan töitä on tehtävä, vaikka hommat jota ennen teki töissä ilolla ja joita osasin, tuntuu tosi vaikeilta ja stressaavilta, ja on tehtävä kotitöitä, lastenhoitoa yms. Elämästä on vain kaikki ilo poissa, konemaisena robottina hoitaa asioita, nukkuu tosi huonosti, tai vaikka viikonlopun putkeen virkistymättä yhtään, jos saa lapset hoitoon, tekee mieli koko ajan vaan syödä, siis jotain makeaa, sekään ei maistu hyvältä, mutta jotenkin turruttaa. Liikuntaharrastukset on jätettävä kun ei vaan jaksa, elokuvia tai jotain sarjoja ei jaksa katsoa, kun ei jaksa keskittyä eikä kuvitteelliset ihmiset edes kiinnosta, kun ei oikeatkaan enää. Ystävyyssuhteet jää, kun ei jaksa tavata ketään töiden jälkeen. Koti sotkuuntuu, ei jaksa mennä vaateostoksille, kampaajalle, miettiä lomamatkoja. Kaikki kiva katoaa, painoa tulee lisää, omasta ulkonäöstä on paha mieli. Toisaalta silläkään ei tunnu olevan niin väliä, raahustetaan vaan päivästä toiseen, hoidetaan pakolliset (eli hampaat irvessä töitä, lastenhoitoa, ihan pakollisinta kodinhoitoa.)



Kadehdittaako vielä? Että normaalinnäköisestä älykkkäästä, sosiaalisesta ihmisestä muuttuu monsteriksi, jolla ei vaan säteile entiseen malliin eikä ole edes kovin kummoisia ystävyyssuhteita tai tulevaisuudenhaaveitakaan enää.

että masennuksesta on tullut jonkinlainen muotitermi, mutta sitä mainostavat vain sellaiset, jotka eivät oikeastaan tiedä asiasta mitään, vaan lukevat ehkä jostain seiskasta, että joku julkkis oli kauhean masentuntu kaksi viikkoa, kunnes löysi itsensä Intiasta.



Koska tosiaan masennuksessa ei ole mitään mieltäylentävää, tuntuu vain pelkästään kamalalta, ja kaikilla muilla menee niin hyvin ja haluaisi itsekin olla sellainen. Ehkä jotkut jotenkin kuvittelevat, että kuulostavat syvällisemmiltä jos ovat muka masentuneita, mutta kun ei masentuneena jaksa edes ajatella ja kaikki asiat menevät vain päin persettä, niin eihän siinä mitään syvällistä ole.

ja epäilemättä on olemassa iso joukko ihmisiä, jotka tällä verukkeella hakevat itselleen sairaslomaa ja "luvan" laiskotella taikka sitten sympatiaa.



Itse olen ihan oikeasti "hullu" (diagnoosina keskivaikea masennus ja lääkityksellä tulen todennäköisesti olemaan loppuelämäni). Eipä tulisi mieleenikään julkisesti toitottaa sairaudestani, eivätkä siitä tiedäkään kuin ihan lähimmät ihmiset. Päällepäin olen tehokas ja aktiivinen ihminen ja taudin ollessa hoidettuna olen sitä "oikeastikin".



Kun sairaus saa vallan, olen valtavan ahdistunut, epävarma (=itsetunto romahtaa) ja tunne-elämä on täysin kuollutta. Tämä ei ehkä näy päällepäin, toimintakyky on yleensä säilynyt, ja ulkoisesti reipas ja tehokas elämä jatkuu kuten ennenkin.



Vain kaksi kertaa elämässäni olen ollut taudin takia täysin toimintakyvytön ja siksi parin viikon sairauslomalla. Nämä ovatkin olleet sitten elämäni hirveimmät viikot. Ahdistus on jotain todella kammottavaa ja halu kuolla on jatkuvasti mielessä. Ei todellakaan mitään kivaa pientä omaa lomaa ja irtiottoa töistä ja rutiineista.



Minua ei silti henkilökohtaisesti juurikaan häiritse, että termiä "masennus" käytetään väärin ja tekosyynä laikotteluun. En koe, että sairauteni olisi mikään saavutettu etu tai että se olisi oikeutus johonkin, joten eipä tuolla väärinkäytöllä kukaan minulta mitään vie. Yhtä hölmöltähän se toki tuntuu kuin se, että joku ei-oikeasti-sairas tulisi valittamaan, että "mulla on niin hirvee syöpä, että nyt on pakko saada pari viikkoa vapaana, että voi vähän relata".