Onko muilla perfektionisti-alakoululaisia?

Kuralätäkössä hyppiminen, lehtikasassa hyppely ja lehtien levittäminen, sormiväreillä maalaaminen siten ettei tarvitse varoa mihin maali menee jne.. Kaikenlainen sellainen tekeminen missä ei tarvi olla siististi, varoa koko ajan jotain. Huomaa sitten, että hitsi, nämähän voi pestä eikä tästä pahempaa aiheutunutkaan. Eihän teillä ole kotona liian tiukka kuri? Vanhemmatkin voivat joskus heittäytyä ihan "hulluksi" ;-)

mielestäni osataan heittäytyä myös vapaalle, ehkä liian harvoin. Em. keinojasi täytyy kokeilla, lapsi on joskus tokaissut että miksi sä äiti naurat niin harvoin..

ollut normaali, kuin myös kotikasvatus. Halusin vain hoitaa kouluni kunnolla, luonne oli/on sellainen. Ennemmin tällainen, kuin huithapeli, joka ei huolehdi tehtävistään, kirjat hukassa, mölisee tunnilla! Työssänikin olen yhä tarkka. En kuitenkaan ole nipottaja :)

suurella tunnollisuudella, kotona sitten heittäytyy rennommaksi. Parempi näin, kuin että kotona ei rentoudu, ja koulussa on hällä väliä

kauniisti, vaikka tehtävä menikin väärin :)



Kouluperfektionisti nimittäin käyttäytyy myös tunneilla usein. Ap:n kertoma kuulostaa siltä, että itsetuntoa pitäisi lapsella nostaa.

positiivista palautetta antamalla. Mutta onko kääntöpuoli sitten se, että kympin kokeesta kun saa positiivista palautetta niin mikään muu ei kelpaa kun tuo kymppi.

Lisättäköön että lapsella on tarkkaavaisuushäiriö, mikä vaikuttaa impulsiivisuuteen eikä koulussa aina käyttäydy kauniisti

Esikoisella ei taas moisia ongelmia ole.

muustakin kuin suorituksista. Esim on ihanaa, kun meillä on noin iloinen, suloinen, mukava, avulias, ujo tyttö tai poika; siis mikätahansa asia, mikä ei liity suorittamiseen. Illalla sanot, että oli mukava vapaapäivä teidän kanssanne, on ilo olla yhdessä jne jne.

Rankkaa molemmille kun äiti ei ole perfektionisti ja lapsi on. Tunnen itseni usein epäonnistuneeksi kun lapsi huomauttelee mitä pienimmistä asioista. (esim. koko päivä leivottu piparkakkutaloa ja sitten lapsi huomauttaa kun savupiippu on millin vinossa.



Meillä ei itsetunto- tai tarkkaavaisuusongelmia. Annamme paljon positiivista palautetta ja koitamme nähdä hyvää kaikissa lapsen asioissa (ei siis niitä minipuuutteita joita lapsi itse huomaa).



Miten tukea lasta ja miten pysyä itse järjissä?



Neuvoja otetaan vastaan!

Meillä 9-vuotias perfektionisti poika. Itse myös tuskailen, että miten voisi itse olla tukemassa siten, että ei ainakaan anna ymmärtää, että aina pitää olla täydellinen. Kaveri sai tänään englannin kokeesta ysipuol ja nyt murjottaa autotallissa, kun ei tullut parempaa numeroa. Kovin raskaaksi käy elämä, jos vaatii itseltään noin paljon. Uskallan väittää, että tuo paine ei ole vanhemmista johtuvaa. Meillä on myös vanhempi ja nuorempi tyttö ja he eivät ole noin ankaria itselleen. Huomiota ja rakkautta yritämme parhamme mukaan jakaa kaikille ja myös sellaisia hetkiä järjestetään, että lapsi saa olla vanhempien kanssa myös yksin siten, että huomiota ei aina tarvitse jakaa.

Poika oli perfektionisti jo 2-vuotiaana: heti, kun alkoi puhua, niin artikuloi täydellisesti ja harmistui _todella_ paljon, jos joku ei ymmärtänyt, mitä hän yritti sanoa. Ei ikinä piirtänyt pääjalkaisia vaan vasta sitten ihmisiä, kun osasi tehdä niille silmäripset ja farkkuihin taskut oikealle paikalleen..



Haastavia tilanteita on tämän vuoksi ollut, onneksi nyt koulussa osaa jo suhtautua edes hieman rennommin pieniin virheisiin.