Suuttumus ja huono mieliala, miten eroon?

Pura paperille. Purkamisen jälkeen kirjaa plussamerkin alle hyviä asioita joita elämässäsi on.

Ei ne märehtimällä muutu, mutta tukahduttaminenkaan ei ole tervettä eli etsi kultaista keskitietä. On ihan normaalia, että mennyt suhde pilaa myös osan tulevaisuudesta, kun pitää kärsiä suru ja pettymys läpi. Jos suhteessa on ollut henkistä väkivaltaa, yksi oire on tarve vatvoa asiaa. Se on normaalia. 

Voi olla hyväkin, että ajattelet asiaa. Käsittelet sitä. Jossain vaiheessa sen ajattelu vähenee ja loppuu. Kirjoittaminen voi nopeuttaa prosessia.

Suuttumus ja huono mieliala menee helpoiten ohi, kun hyväksyy ne tunteet ja keskittyy niiden tunteiden tuntemiseen kehossa eikä ajatteluun. Viimeksi kun olin suuttunut aloin laittaa ruokaa, vaikka aina sanotaan, ettei vihaisena pitäisi laittaa ruokaa, mutta ei se nälissäänkään oleminen auta. Kylläisenä on helpompi antaa anteeksi, ei kai sitä itsekään ole täydellinen. Jos on tullut petetyksi ja kohdelluksi huonosti, niin on hyvä pohtia, miten jatkossa huolehtii paremmin itsestään ja asettaa rajat huonolle kohtelulle.

Terapeuttiin kuten lääkäriinkään ei tarvi ottaa yhteyttä vasta kun on ns pää kainalossa. Käy muutama kertaa juttusilla?

Vierailija kirjoitti:

Terapeuttiin kuten lääkäriinkään ei tarvi ottaa yhteyttä vasta kun on ns pää kainalossa. Käy muutama kertaa juttusilla?

Mitä lääkäri tekee tuossa tilanteessa kun vaikeampiinkaan ongelmiin ei saa apua?

Kuukauden päästä varattu aika? Aikaa 15-30 minuuttia? Pikainen diagnoosi ja lääkkeet? Seuraava potilas.

Ottaen kantaa suuttumukseen ja huonotuulisuuteen: eräässä elämänvaiheessa huomasin olevani aina pahalla päällä ja tuntui että kaikki meni aina päin peetä. Koin valtavaa turhautumista ja painalsin näköalapaikalle mietiskelemään asioitani. Ajattelin, että tämä on nyt tätä, enkä mahda mitään. En mahda monelle muullekaan asialle, joten viisainta on hampaiden kiristelyn sijasta vaan hyväksyä että "things/shit happens", kuten elokuvissa usein sanotaan.

Koko katsantokantani muuttui tämän oivalluksen myötä. Surut on surtava, tietenkin, mutta suuttumus ja pahantuulisuus vievät meidät olotiloihin, joissa kenenkään, läheistenkään, ei ole kiva olla.

Opettelin hyväksymään kulloisenkin tilanteen sellaisena kuin se on. Tämä näkyy parhaiten siinä, etten ota enää nokkiini toisten syytöksistä, haukkumisista tai muista tuiskahduksista. Nehän kertovat enemmän heistä kuin minusta. En ole immuuni, mutta ei minua enää sellaisilla suututeta. Ennemmin suhtaudun neutraalisti.