Onko teistä korkeakoulutettu ihminen sivistynyt, jos huomaavaisuus muita kohtaan, käytöstavat ja empatia puuttuu kokonaan?
Otetaan esimerkkinä tilanne, jossa henkilö joko vahingossa, tai tahallaan satuttaa toista fyysisesti, mutta ei edes pahoittele.
Kommentit (12)
On jos korkeakoulutus on yliopistosta eikä korkeasaaresta.
Naiset on aina naisia, vaikka kuinka kouluttaisi.
ei ole sivistynyttä jos ei osaa käyttäytyä.
Vain yksinkertaiset tunneihmiset kaipaavat empatiaa osakseen.
No ei tietenkään. Ex-mieheni mielestä hänen veljensä sai käyttäytyä muita kohtaan ihan niin huonosti kuin ikinä haluaa (ja halusihan hän), koska veli on insinööri. Tämä veli oli exän jumala. Veljen mielipiteet olivat aina oikein ja veli oli koko universuminen paras ihminen, koska oli insinööri. Sitä insinööriä ex jaksoi jankuttaa aina ja ikuisesti. Exän mielestä ylipäätään kaikki vähintään amk-tasoiset ihmiset (paitsi minä) saivat pitää muita alamaisinaan. Hänellä oli jokin kumma fiksaatio koulutukseen ja ammattiin.
Kyllä minulla sivistys karisi silloin, kun jouduin jonkin ihmeellisen ihmissuhdepelin keskelle missä ei röyhkeydestä ja armottomuudesta ollut puutetta. Ei sivistyneet keskustelut perusteluineen auttaneet mitään.
Kyllähän noita luonnevikasia on korkeakoulutetuissakin. Ehkä enemmän kuin duunareissa. Ei se koulutustasoa katso.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on varmaan muitakin yhtä erinomaisia kysymyksiä.
Ja ensimmäinen naljailu sieltä tuli.
Melkein kuka tahansa voi tankata itseensä tietoa, mutta sydämen sivistys tulee sisältäpäin.
Joillain duunareilla on paremmat käytöstavat kuin tohtoreilla. Ehkä ne tohtorit ajattelee, että he on niin paljon muiden yläpuolella, ettei heidän tarvitse käyttäytyä hyvin eikä kunnioittavasti muita kohtaan? Vähän sama siis, kun jotkut julkkikset ajattelee, ettei heidän tarvitse noudattaa lakia?
Yliopisto-opinnot eivät todellakaan takaa hyvää ja asiallista käytöstä. Tieto ei takaa taitoa.
Vierailija kirjoitti:
Yliopisto-opinnot eivät todellakaan takaa hyvää ja asiallista käytöstä. Tieto ei takaa taitoa.
Juu ei takaa. Tämän olen esim. lääkärin vastaanotolla potilaan roolissa todistanut.
Ei todellakaan ole. Käytöstavat, huomaavaisuus muita kohtaan ja empatia, eivät ole riippuvaisia koulutustasosta. Joskus nykymaailmassa jopa tuntuu, että asia on niin päin, että mitä korkeammin koulutettu sitä huonommin nuo asiat ovat hallussa. Eli, että nämä korkeakoulutetut kokevat olevansa vähän niinkun ns. yläpuolella. En toki yleistä, mutta valitettavan usein näitä näkee. Bussikuskille ei sanota huomenta vaikka kuski sanoo, eikä kiitosta kyydistä, kaupassa ei tervehditä takaisin eikä sanota mitään vaikka kassa iloisesti toivottaa hyvää päivänjatkoa, korkeintaan murahdetaan jotain "mmmm". Näitä näkee päivittäin.
Kohtele muita niin kuin haluaisit sinua kohdeltavan, sanotaan kymmenessä käskyssäkin. Ja tätä vielä jatkaisin, että älä itke muiden käytöksestä sinua kohtaan jos itse olet kusipää muita kohtaan. Olet täten menettänyt oikeutesi hyvään kohteluun. Kukaan ei ole kuningas/kuningatar jota muiden pitäisi palvoa ja palvella, kaikki ollaan samalla viivalla ihmisinä.
Sinulla on varmaan muitakin yhtä erinomaisia kysymyksiä.