kasviksia grilliin? Auttakaa tumpeloa
Olen joskus saanut ulkomailla mahtavia grillattuja kasviksia lihan seuraksi, mutta en vaan osaa tehdä yhtään maistuvaa kasvislisuketta lihalle; ne eivät oikein maistu miltään, eivätkä ainakaan saa mussa (tai muissakaan) hyrinää aikaiseksi.
Olisiko jollakin vinkata ohjeita?
Kommentit (18)
Minäkään en oikein osaa, mutta kasvisnyytit ovat hyviä, helppoja ja aina onnistuneet.
Folion sisään esim pilkottua paprikaa, sipulia, kesäkurpitsaa, valkosipulia jne plus jotain tuorejuustoa mistä tykkää. Ehkä loraus jtn öljyä sekaan. Grillaus kypsäksi.
Mausta. Suolaa, makeaa, hapanta , umamia. Ja maista, maista, maista. Mieti mitä pitää olla enemmän, mitä vähemmän.
Myös se, että paahdat aluksi sen mitä teet, on hyvä vinkki
Sitruunalla maustaminen lopuksi toimii usein myös
Pitää olla parilagrilli tms
Kasvikset muhii ihanaksi öljyssä ja mausteissa, ei ritilöitä! Ne ravintolankin
Grillaa paprikaa, sieniä, tankoparsaa, porkkanaa, naurista, perunoita, laita vaikka sinihomejuustoa sulamaan päälle tai voita jne.
Varrastikkuun paistumaan paprikaa, kesäkurpitsaa, sipulia, herkkusieniä, ym. ja mausta lopuksi jollain sitruunaisella kastikkeella.
Ap tässä
Mietin, että pitäisikö niitä kasviksia pitää jossain marinaadissa etukäteen? Joskus laitoin kesäkurpitsaa muutamaksi tunniksi maustumaan, mutta ei niihin tullut oikein mitään makua.
Jostain luin, että grillikasvikset tulisi ensin grillata ja sitten marinoida, mutta ei se kuulosta kovin kätevältä...
Kannattaa googlata hyvä saslikin teko-ohje.
https://thishealthytable.com/blog/mediterranean-grilled-vegetables/
Tuoltapa ihan kelpo ohje, sivun lopussa.
Aloita valmiista grillikasviksista folio-tms. vuoassa. Joissakin on mausteet ja öljytkin mukana. Sellainen vaan grilliin. Äkkiä hoksaat, miten niitä voi tehdä itsekin ja juuri sellaisia kuin haluat. Hyviä myös tähteeksi jääneiden kasvisten hyödyntämisessä. Kirsikkatomaateista tulee ihania vuoassa grillaten, öljyä ja yrttejä sekaan.
Monia kasviksia voi grillata ilman vuokaakin tai parilaa. Halkaistut porkkanat, kesäkurpitsan viipaleet, maissintähkät, perunanpuolikkaat, suippopaprikanpuolikkaat jne. ovat helppoja. En marinoi, sivelen vain hyvällä oliiviöljyllä ja laitan maustetta pintaan. Suola ja pippuri on hyvä perus yhdistelmä, yrttejä voi viskellä mukaan, perunoille käy ihanasti kumina tai timjami, porkkana ei tartte kuin öljysipaisun.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa googlata hyvä saslikin teko-ohje.
Kysyttiin grillattavia kasviksia.
Kala ja broileri, vaikea epäonnistua toisin kuin muut kasvisvaihtoehdot
Varhaiskaali, noin 2cm paksuiksi siivuiksi ja grillitikku läpi että leikattu kiekko pysyy kasassa. Öljyä, suolaa ja pippuria päälle, sitruunamehua roiskaus. Nopea grillaus kuumassa niin että saa vähän väriä. Rapea ja niin makea! Nam.
Vierailija kirjoitti:
Aloita valmiista grillikasviksista folio-tms. vuoassa. Joissakin on mausteet ja öljytkin mukana. Sellainen vaan grilliin. Äkkiä hoksaat, miten niitä voi tehdä itsekin ja juuri sellaisia kuin haluat. Hyviä myös tähteeksi jääneiden kasvisten hyödyntämisessä. Kirsikkatomaateista tulee ihania vuoassa grillaten, öljyä ja yrttejä sekaan.
Monia kasviksia voi grillata ilman vuokaakin tai parilaa. Halkaistut porkkanat, kesäkurpitsan viipaleet, maissintähkät, perunanpuolikkaat, suippopaprikanpuolikkaat jne. ovat helppoja. En marinoi, sivelen vain hyvällä oliiviöljyllä ja laitan maustetta pintaan. Suola ja pippuri on hyvä perus yhdistelmä, yrttejä voi viskellä mukaan, perunoille käy ihanasti kumina tai timjami, porkkana ei tartte kuin öljysipaisun.
Juuri näin. Tuosta foliosta olisin vähän varuillani kun se voi kuulemma nykytytkimuksen mukaan irrottaa alumiinia ruokaan jos on marinaadi tehty hapokkaista ainesosista. Ainakin se perusfolio on aika karsee kun kädet on harmaat käsittelyn jälkeen. Ja alumiinikattilat ainakin ne vanhat.
Kesäkurpitsa ja munakoiso kannattaa 'itkettää' ennen marinadia/grillausta, eli merisuolaa viipaleille ja nesteen irrotessa kuivattelua talouspapetiin. Pysyy rakenne parempana ja mausteetkin tarttuvat paremmin.
Paprika ja kesäkurpitsa grillissä tai uunissa valmistettuina ovat todella hyviä. Nuo eivät oikein tarvitse mitään marinadeja tai mausteitakaan, vain suola, pippuri riittävät.
Kaupassa on myös valmiita kasviksia grilliin tai uuniin laitettavaksi lämpöä kestävässä rasiassa. Näissä on mm. paprikaa, kesäkurpitsaa, tomaattia, sipulia ja valkosipulia. Ainakin VIA-merkillä on näitä ihan grillikasviksina hevi-osastolla. Kalliita toki ovat.
Googlaa joku hyvä marinadi niille. Ei kasvikset sellaisenaan oikein miltään maistukaan.