Miksi salasuhteessa oleva ei jätä kumppaniaan?
Työkaverillani on salasuhde. Hän on kuulema rakastunut tähän toiseen. Miksi hän ei jätä puolisoaan? Rakastaa kuulema molempia. On uskoutunut minulle ja puoliso ei tiedä salasuhteesta.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Ei puolisoa niin vain jätetä, kun on yhteiset lapset, talo ja laina. Eikä ole mitään takeita siitä, että salasuhteesta tulisi parisuhdetta. Vaihtaminen on riskipeliä. Nykyisen puolison kanssa ainakin tietää mitä saa.
Puolisopa jättää niin vain kun salasuhde tulee ilmi. Helppoa kuitenkin puolisolle.
Mulla ei ole salasuhdetta, mutta olen harkinnut sellaista. Nykyinen suhde on muuten oikein hyvä, mutta seksi ei enää maistu kummallekaan, koska olemme olleet niin pitkään yhdessä. Kipinä on kadonnut. Eli sitä seksiä voisin ehkä hakea muualta, mutta en sen takia haluaisi jättää puolisoani, jonka kanssa on pitkä yhteinen elämä rakennettu.
Tyhmintähän tässä on se, että puolisolla voi olla samat aatokset, jolloin avoin suhde voisi toimia meillä, mutta kumpikaan ei uskalla ottaa asiaa puheeksi. :/
Kyllä avoimet kortit on oltava, että kukin eli myös petetty puoliso voi faktat tuntien sitten tehdä oman ratkaisunsa. Muu on alhaista.
Vierailija kirjoitti:
Ei puolisoa niin vain jätetä, kun on yhteiset lapset, talo ja laina. Eikä ole mitään takeita siitä, että salasuhteesta tulisi parisuhdetta. Vaihtaminen on riskipeliä. Nykyisen puolison kanssa ainakin tietää mitä saa.
Jos suhde on huono, niin minusta kannattaa vaihtaa se sellaiseen suhteeseen, joka ainakin saattaa olla parempi.
Ei varmaan oikein tiedä, kumpaa rakastaa enemmän.
Ei se kyllä rakkautta ole. Sanotaan, että ihmiset on liian kaukana toisistaan, jos siihen mahtuu joku väliin.
Itse en eronnut, koska pelkäsin elintason täydellistä romahtamista, lasten romahtamista, arjen sujumista monen pienen lapsen kanssa yksinään, rakkaat harrastukset jäisi jne...
Erosin vasta, kun lapset oli isompia ja talous paremmalla tolalla.
Itsekkäistä syistä, haluaa nauttia kaikista eduista. Ei arvosta toista, eikä voi väittää rakastavansa myöskään tuolla toiminnalla. Hyvin alhaista toimintaa, toivottavasti karma maksaa takaisin.
Koska tietää, että uutuuden huuma ei välttämättä
kestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei puolisoa niin vain jätetä, kun on yhteiset lapset, talo ja laina. Eikä ole mitään takeita siitä, että salasuhteesta tulisi parisuhdetta. Vaihtaminen on riskipeliä. Nykyisen puolison kanssa ainakin tietää mitä saa.
Puolisopa jättää niin vain kun salasuhde tulee ilmi. Helppoa kuitenkin puolisolle.
Ei jättänyt. Näin kävi meni meillä. Salasuhde toki loppui.
Olen parhaillaan 'salasuhde' ja se toinen osapuoli on salasuhde minulle. Emme me halua arkea yhdessä. Kumpikin haluaa jatkaa nykyisessä parisuhteessa, molemmat olemme onnellisia niissä. Mutta meidän välillämme on jotain erityistä. Sen avulla nimenomaan jaksaa jatkaa arkea ja sitä arkipäiväistä, turvallista parisuhdetta.

Meillä jätti. Se asia ei ole pettäjän päätettävissä.
Velvollisuus, vastuuntunto, lupaus huolehtia toisesta jne. Onhan noita syitä.
Vierailija kirjoitti:
Olen parhaillaan 'salasuhde' ja se toinen osapuoli on salasuhde minulle. Emme me halua arkea yhdessä. Kumpikin haluaa jatkaa nykyisessä parisuhteessa, molemmat olemme onnellisia niissä. Mutta meidän välillämme on jotain erityistä. Sen avulla nimenomaan jaksaa jatkaa arkea ja sitä arkipäiväistä, turvallista parisuhdetta.
Se kiva arki katkeaa kuin kananlento kun jäätte kiinni. Sitten alkaa ihana yhäri- tai uusperhehelvettiarki. Kannattaa varautua tulevaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen parhaillaan 'salasuhde' ja se toinen osapuoli on salasuhde minulle. Emme me halua arkea yhdessä. Kumpikin haluaa jatkaa nykyisessä parisuhteessa, molemmat olemme onnellisia niissä. Mutta meidän välillämme on jotain erityistä. Sen avulla nimenomaan jaksaa jatkaa arkea ja sitä arkipäiväistä, turvallista parisuhdetta.
Sama. En voisi kuvitellakaan parisuhdetta salarakkaan kanssa, mutta seksi toimii.
Ei vanhaa autoakaan hävitetä ennenkuin on uutta käyty kunnolla koeajamassa. Ja silloinkin se vanha saatetaan jättää kakkosautoksi jolla ajellaan arkena töihin.
Lisään myös itsekkäämmät motiivit eli mukavuudenhalu (on kiva että on joku joka osallistuu kodin ylläpitoon ja maksuihin), pelko jääsä yksin ja ihan se jännitys - eiköhän salasuhteen suola ole juuri siinä että se on salaista jolloin se tuntuu erityisen seksikkäältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei puolisoa niin vain jätetä, kun on yhteiset lapset, talo ja laina. Eikä ole mitään takeita siitä, että salasuhteesta tulisi parisuhdetta. Vaihtaminen on riskipeliä. Nykyisen puolison kanssa ainakin tietää mitä saa.
Puolisopa jättää niin vain kun salasuhde tulee ilmi. Helppoa kuitenkin puolisolle.
Ei ole helppoa. Missä ihmeen satumaailmassa oikein elät? Vaikeaa se on aina, eikä parisuhde läheskään aina pääty siihen, kun pettäminen paljastuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei puolisoa niin vain jätetä, kun on yhteiset lapset, talo ja laina. Eikä ole mitään takeita siitä, että salasuhteesta tulisi parisuhdetta. Vaihtaminen on riskipeliä. Nykyisen puolison kanssa ainakin tietää mitä saa.
Puolisopa jättää niin vain kun salasuhde tulee ilmi. Helppoa kuitenkin puolisolle.
Ei jättänyt. Näin kävi meni meillä. Salasuhde toki loppui.
Ja nyt se petetty pettää sinua joka ikisessä tilanteessa.