Vastapuolella "ei ole tunteita" tai "en ole tyyppiä"
Niin mikähän siinä on että kun listataan toivottuja ominaisuuksia miehessä niin useimmat niistä toteutuu omalla kohdalla, myös muiden ihmisten sanomisten mukaan. Tästä huolimatta kuitenkaan vastakkainen sukupuoli ei juuri koskaan halua tavata mikäli kuvat katsotaan ennen tapaamista, tai mikäli mennään ulos ilman kuvia, niin radiohiljaisuus alkaa ensimmäisten tai toisten treffien jälkeen. Tämä siitäkin huolimatta että nainen haluaa ottaa yhteiskuvia ja tekee vihjauksia tulevasta. Mikä siinä on, että sitä tulevaa ei koskaan tapahdu? Kyselkää lisää ja mietitään syitä. Tarkoitus ei ole löytää vikoja naisista vaan kehittyä itse, että olisi myöhemmin mahdollisesti haluttavampi kumppaniehdokas. Chateissa juttu luistaa ja livenä myös, mutta tuntuu että "jotain" puuttuu. Mikä se jokin on?
Kommentit (55)
Kuinka mones aloitus aiheesta tällä viikolla?
Kerro tyypillisten ensitreffien kulku. Siitä kun kohtaatte toisenne siihen, että eroatte toisistanne.
Yrität olla liikaa "toivottu ominaisuus", jolloin lopulta et ole sitä kenellekään.
Se jokin ei ole sinun ominaisuutesi, vaan jotain mikä syntyy sinun ja toisen ihmisen välillä orgaanisesti. Ei auta muu kuin tavata paljon ihmisiä. Se jokin syntyy vain harvojen ihmisten kanssa. Todella harvojen.
Seksuaalinen vetovoima. Mulla on käynyt monenkin kanssa niin, että ollut kivan näköinen tyyppi, juttu luistanut mukavasti, mutta fiilis on ollut silti pelkästään kaverillinen tai kuin hän olisi oma veli, ei olisi voinut kuvitellakaan seksuaalista suhdetta hänen kanssa. Eli "kemia puuttui". Osassa tapauksissa tämä ehkä osin johtuu miehen käytöksestä: hän ei ole ollut yhtään flirtti tai elehtinyt kiinnostuneesti, jolloin on tullut vaistomaisesti olo ettei häntäkään kiinnosta varmaan. Osassa taas sekin on ollut ok, mutta jotenkin vaan ei ole jokin mätsännyt juuri mun kanssa - ehkä jonkun toisen kanssa myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Se jokin ei ole sinun ominaisuutesi, vaan jotain mikä syntyy sinun ja toisen ihmisen välillä orgaanisesti. Ei auta muu kuin tavata paljon ihmisiä. Se jokin syntyy vain harvojen ihmisten kanssa. Todella harvojen.
Joo tämä. Joskus wanhaan aikaan kun tapa oli, että lähes kaikki meni tietyssä iässä naimisiin, ja oli sosiaalinen häpeä olla vanhapiika tai vanhapoika, asiat oli toisin. Oli myös useimmille ihan taloudellisen pärjäämisen takia välttämätöntä pariutua, yhden talous ei usein pärjännyt. Silloin monelle riitti vähemmän, sellainen ihan kunnollisen oloinen ihminen jonka ulkonäkökään ei silmää häirinnyt. Mukava, ok näköinen tyyppi. Sellainen jonka kanssa pystyisi elämään vuosikymmenet ja lapset kasvattamaan.
Nykyään taas kun ei kenenkään ole mikään pakko pariutua ollenkaan, niin useimmat etsii enemmän kuin vain jotain sopuisaa elinkumppania. Täytyy olla jotain "sielunkumppanuutta" tai erityistä kemiaa tai yhteyttä. Ja sellaista löytyy kahden yksilön väliltä paljon harvemmin kuin vain ulkoisesti ok:ita ja mukavia tyyppejä. Jos on itse jotenkin harvinaisempaa persoonallisuustyyppiä tai ulkoisesti erikoisempi tyyliltään tms niin on vielä hankalampaa, samoin jos on esim. poikkeuksellisen älykäs. Silloin niitä joiden kanssa tulee tunne että nyt löytyi oikea tulee harvemmin vastaan kuin tavanomaisemmille.
Vierailija kirjoitti:
Ihan ensiksikin kuulostaa todella oudolta että ylipäätään kumpikaan haluaisi mitään yhteiskuvia ottaa ekoilla tai seuraavillakaan treffeillä. Tai saa ainakin kuulostamaan varsin pinnallisilta nuo treffikumppanit.
Miten itse käyttäydyt treffien jälkeen, osoitatko aitoa kiinnostusta jatkaa tutustumista? Oletko ujo tai hiljainen? Kyseletkö treffeillä yhtä aktiivisesti treffikumppanilta asioita vai vastailetko vain hänen esittämiin?
Näin äkkiseltään tulee mieleen että useampi on halunnut ottaa kuvia, vaikka eivät kaikki. Ehkä kyse on siitä että halutaan näyttää kavereille että vientiä on? Tai jos halutaan muisto siltä varalta että jutusta tulisikin jotain? Itse en ole koskaan kuvia ottanut tai ollut aloitteellinen niiden suhteen.
En ole ujo taikka hiljainen, kysyn asioita ja yritän muodostaa keskusteluita chateissa, livenä elän tilanteessa ja jutut tuntuu niinikään luistavan hyvin, välillä sanon jotain hauskaa ja toinen nauraa. Usein sanotaan että minun kanssa on helppo viettää aikaa. Kenties liiankin helppoa? Voisiko se olla jopa ongelma?
Vierailija kirjoitti:
Kuinka mones aloitus aiheesta tällä viikolla?
En ole aloittanut tällä palstalla koskaan ainuttakaan keskustelua terv. AP.
Jos ei ulkonäkö miellytä? Tai jokin olemuksessa ei vastaa kirjoituksen luomia odotuksia?
Kävin treffeillä miehen kanssa, joka oli ihan ok ulkonäöllisesti ja muutenkin ja kertoi, että haluaa nähdä toistekin. Sovittiin, että nähdään ja viestiteltiin vielä illalla treffien jälkeen. Hän vain kertoi, mitä aikoo tehdä seuraavana päivänä eikä esim. kysynyt minulta mitään, vaikka tiesi, että minulla on vapaata.
Ihan ok, mutta sitten hänestä ei kuulunut mitään viikkoon, seuraavaksi viesti: et sitten ollut kiinnostunut tutustumaan enempää. Olisin voinut ollakin, mutta hän kertoi vain omista tekemisistään ja luulin, että hävisi sitten. Seuraavana päivänä sen sijaan joki muu pyysi treffeille, menin kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan ensiksikin kuulostaa todella oudolta että ylipäätään kumpikaan haluaisi mitään yhteiskuvia ottaa ekoilla tai seuraavillakaan treffeillä. Tai saa ainakin kuulostamaan varsin pinnallisilta nuo treffikumppanit.
Miten itse käyttäydyt treffien jälkeen, osoitatko aitoa kiinnostusta jatkaa tutustumista? Oletko ujo tai hiljainen? Kyseletkö treffeillä yhtä aktiivisesti treffikumppanilta asioita vai vastailetko vain hänen esittämiin?
Näin äkkiseltään tulee mieleen että useampi on halunnut ottaa kuvia, vaikka eivät kaikki. Ehkä kyse on siitä että halutaan näyttää kavereille että vientiä on? Tai jos halutaan muisto siltä varalta että jutusta tulisikin jotain? Itse en ole koskaan kuvia ottanut tai ollut aloitteellinen niiden suhteen.
En ole ujo taikka hiljainen, kysyn asioita ja yritän muodostaa keskusteluita chateissa, livenä elän tilanteessa ja jutut tuntuu niinikään luistavan hyvin, välillä sanon jotain hauskaa ja toinen nauraa. Usein sanotaan että minun kanssa on helppo viettää aikaa. Kenties liiankin helppoa? Voisiko se olla jopa ongelma?
Itsessään se ei ole ongelma, paitsi jos se tarkoittaa ettet ole yhtään pilke silmäkulmassa tai flirtti, vaan pelkästään kaverillisella tavalla helppoa seuraa. Sillä tavalla päätyy lähinnä friendzonelle, jos jonnekin, ja naiset kokee ettei ollut kemiaa.
Veikkaan että sun kannattais olla hieman pidempi, ja hieman paremman näköinen kasvoista.
Vierailija kirjoitti:
Kerro tyypillisten ensitreffien kulku. Siitä kun kohtaatte toisenne siihen, että eroatte toisistanne.
Edellisellä kerralla meni niin että oli vaikea saada järjestettyä aikaa. Kummallakin oli halu nähdä ja monen vaiheen jälkeen olin kaupungilla ja laitoin viestiä, hän kysyi että jos odottaisin, niin hän ajaa sinne. Sitten näimme ja halasimme lämpimästi. Hän ehdotti itselleen tuttua ravintolaa jossa "ottaisimme yhdet". Hän sanoi että ei tarvitse miettiä kelloa, hän kyllä heittää minut kotiin. Se ravintola oli kiinni, menimme toiseen ja siellä tarjosin hänen ehdottamat drinkit molemmille, olihan hän kuitenkin ajanut sinne minun vuoksi ja luvannut heittää kotiin. Alun perin olimme ajatelleet pelata jotain peliä mutta juttu sujui niin hyvin että ei pelattu vaan juteltiin ja tultiin tosi hyvin juttuun. Baarin mennessä kiinni puhuimme siitä kuinka mukavaa oli ollut ja että varmasti näkisimme uudelleen. Hän heitti minut kotiin ja halasimme siinä vielä kerran kun lähdin. Minusta hyvin lupaavan oloinen startti?
Vierailija kirjoitti:
Ihan ensiksikin kuulostaa todella oudolta että ylipäätään kumpikaan haluaisi mitään yhteiskuvia ottaa ekoilla tai seuraavillakaan treffeillä. Tai saa ainakin kuulostamaan varsin pinnallisilta nuo treffikumppanit.
Miten itse käyttäydyt treffien jälkeen, osoitatko aitoa kiinnostusta jatkaa tutustumista? Oletko ujo tai hiljainen? Kyseletkö treffeillä yhtä aktiivisesti treffikumppanilta asioita vai vastailetko vain hänen esittämiin?
Joku veto taustalla, siksi pitää ottaa yhteiskuva? :D
Aattele, maailma on avoin ja ihmisille on kymmeniä, satoja tai tuhansia seuralaisehdokkaita napin painalluksen päässä. Sun täytyy olla jotan todella spessua jos aiot deittipalstapelissä menestyä pysyvämmin. Aina voi löytyä parempi. Tuntuu että olet tyyppi, joka onnistuu tutustumaan naisiin livenäkin. Suosittelen sitä. Törmää ihanaan tyyppiin odottamatta ja ilman odotuksia. Silloin se jokin syntyy helpommin. Rakkautta kesääsi!
Täällä jo aiemmin mainittiin seksuaalinen vetovoima. Jotakin mitä ei voi pakottaa. Sitä joko on tai ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Yrität olla liikaa "toivottu ominaisuus", jolloin lopulta et ole sitä kenellekään.
En yritä mitään, olen vain oma itseni. Yritän toki olla loukkaamatta muita vahingossa enkä esimerkiksi kerro natsivitsejä treffeillä vaikka ne voivatkin olla hauskoja. Ajattelen että niitä voi kertoa sitten kun on tutustuttu paremmin ja tiedetään että niiden kertominen on ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro tyypillisten ensitreffien kulku. Siitä kun kohtaatte toisenne siihen, että eroatte toisistanne.
Edellisellä kerralla meni niin että oli vaikea saada järjestettyä aikaa. Kummallakin oli halu nähdä ja monen vaiheen jälkeen olin kaupungilla ja laitoin viestiä, hän kysyi että jos odottaisin, niin hän ajaa sinne. Sitten näimme ja halasimme lämpimästi. Hän ehdotti itselleen tuttua ravintolaa jossa "ottaisimme yhdet". Hän sanoi että ei tarvitse miettiä kelloa, hän kyllä heittää minut kotiin. Se ravintola oli kiinni, menimme toiseen ja siellä tarjosin hänen ehdottamat drinkit molemmille, olihan hän kuitenkin ajanut sinne minun vuoksi ja luvannut heittää kotiin. Alun perin olimme ajatelleet pelata jotain peliä mutta juttu sujui niin hyvin että ei pelattu vaan juteltiin ja tultiin tosi hyvin juttuun. Baarin mennessä kiinni puhuimme siitä kuinka mukavaa oli ollut ja että varmasti näkisimme uudelleen. Hän heitti minut kotiin ja halasimme siinä vielä kerran kun lähdin. Minusta hyvin lupaavan oloinen startti?
Kuulostaa hyvältä. Halaamiset tavatessa ja erotessa, molemmat ilmaisivat viihtyneensä. Outoa, ettei toinen sitten ollutkaan kiinnostunut. Harmillista. Vaikutat hyvältä tyypiltä ja toivon, että se oikea löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan että sun kannattais olla hieman pidempi, ja hieman paremman näköinen kasvoista.
Nämä ei ole selvästi niin tärkeitä kuin joskus väitetään. Itse tunnen pitkiä, komean näköisiä joilla on vaikea löytää seuraa ja toisaalta lyhyempiä, ei kummoisen näköisiä joilla ei ongelmaa ole. Yksi selvä juttu on, että ne vaikeimmin pariutuvat on usein aika introverttejä ja totisia, jolloin treffeillä voi olla jotenkin vaivautunut tunnelma eikä se sitten jatku. Mun oma veli on tällainen, pitkä, tumma ja komea, mutta ei osaa oikein jutella naisten kanssa ja menee ujoksi ja vaivautuneeksi, joten ei niistä mitään oikein tule niistä tapaamisista. Hänen vastakohta on eräs työkaveri, noin 170 cm, ihan tavallisen näköinen, mutta kova supliikkimies, ei ilmeisesti ole naisseurasta pulaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro tyypillisten ensitreffien kulku. Siitä kun kohtaatte toisenne siihen, että eroatte toisistanne.
Edellisellä kerralla meni niin että oli vaikea saada järjestettyä aikaa. Kummallakin oli halu nähdä ja monen vaiheen jälkeen olin kaupungilla ja laitoin viestiä, hän kysyi että jos odottaisin, niin hän ajaa sinne. Sitten näimme ja halasimme lämpimästi. Hän ehdotti itselleen tuttua ravintolaa jossa "ottaisimme yhdet". Hän sanoi että ei tarvitse miettiä kelloa, hän kyllä heittää minut kotiin. Se ravintola oli kiinni, menimme toiseen ja siellä tarjosin hänen ehdottamat drinkit molemmille, olihan hän kuitenkin ajanut sinne minun vuoksi ja luvannut heittää kotiin. Alun perin olimme ajatelleet pelata jotain peliä mutta juttu sujui niin hyvin että ei pelattu vaan juteltiin ja tultiin tosi hyvin juttuun. Baarin mennessä kiinni puhuimme siitä kuinka mukavaa oli ollut ja että varmasti näkisimme uudelleen. Hän heitti minut kotiin ja halasimme siinä vielä kerran kun lähdin. Minusta hyvin lupaavan oloinen startti?
Kuulostaa hyvältä. Halaamiset tavatessa ja erotessa, molemmat ilmaisivat viihtyneensä. Outoa, ettei toinen sitten ollutkaan kiinnostunut. Harmillista. Vaikutat hyvältä tyypiltä ja toivon, että se oikea löytyy.
Joku saa vielä ap:stä hyvän miehen, mutta se ei ole sinä eikä se deittinainen. :)