Onko teille muille jäänyt ajatuksiin jotain lapsuuden "arvoja" vaikka olette suvaitsevaisia`?
Eli hätkähdätte jos näette tatuointeja, mustia ihmisiä tai homoseksuaaleja. Itseäni nuo ei haittaa yhtään , mutta joku sisällä aina herää sekunniksi asuttuani pienessä kylässä lapsuuteni.l
Kommentit (28)
En muista että meillä kotona olisi edes puhuttu mainitsemistasi asioista. Ihan itse olen tullut siihen tulokseen etten pidä tatuoinneista.
Olen Karjalan evakkojen jälkeläisiä, jolla on yhä vaikutuksensa
Vierailija kirjoitti:
Olen Karjalan evakkojen jälkeläisiä, jolla on yhä vaikutuksensa
Kerro esimerkki.
Jaa, meillä isän mielestä nazzit oli aika ok-jengiä kun pistivät kommareita turpaan. Niin kai sitten minunkin mielestä asia on näin.
Minulla oli pitkään se luulo, että perskännit on ok. Nykyään tajuan jo, että kännääminen on noloa. Olen samanlaisista taustoista kuin Sanna Marin.
Vierailija kirjoitti:
Olen Karjalan evakkojen jälkeläisiä, jolla on yhä vaikutuksensa
Yllättävän pitkään evakkokokemukset kulkeutuvat jälkipolville, vaikka niitä ei edes tarkoituksellisesti välitettäisikään.
Nimimerkki kaikki isovanhempani joutuivat pakenemaan Karjalasta.
Meillä lapsuudenkodin arvoihin ei kuulunut tatuoinneista, ulkomaalaisista ym. hätkähtäminen. Me matkustimme ja näimme muutakin maailmaa kuin suomalaisen harmaan kaupungin takapihan.
Eikö täällä saakaan vastata aloittajan kysymykseen? Vastasin aiemmin, etten luota ryssiin pätkääkään. Nyt kommenttini olikin poistettu? Senkin kaksinaismoralistiset snobit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen Karjalan evakkojen jälkeläisiä, jolla on yhä vaikutuksensa
Kerro esimerkki.
Tästä aiheesta voisi kirjoittaa kirjan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen Karjalan evakkojen jälkeläisiä, jolla on yhä vaikutuksensa
Yllättävän pitkään evakkokokemukset kulkeutuvat jälkipolville, vaikka niitä ei edes tarkoituksellisesti välitettäisikään.
Nimimerkki kaikki isovanhempani joutuivat pakenemaan Karjalasta.
Ikävä puoli oli että sodan jälkeen emme saa neet kuullaa touuksia.Oi jotenin tabu olla puhumatta kaikesta kokemasta. Ja ry-sän pelko.
Lapsena ja myös nuorena kokemani kohtaamiset hevosurheilijoiden kanssa ovat juurruttaneet tietyn varovaisuuden heitä kohtaan. Ei siis heidän rotunsa vaan käytöksensä.
Millainen perhe sinulla oikein oli? Olen köyhästä yh-perheestä ja kasvoin hyvin suvaitsevaksi. Siperia tosin on opettanut ja ole täysin erilainen kuin nuorena.
Köyhä saa olla muttei varas.
Ahdistunut saa olla muttei valehtelija.
Raha ja seksi ovat henkilökohtaisia aiheita joista ei puhuta julkisesti.
Aina kun kuulee jonkun puhuvan intomielisesti jostain (haukkuvan, yllyttävän, ym.) pitää ensin miettiä kuka puhuja on ja toiseksi millä motiivilla puhuja puhuu.
Tässä taisikin olla lapsuuteni opit, joita siirrän omille lapsilleni.
Sananvalinta oli mielestäni vähän väärä. Ei tuossa ole mistään 'arvoista' kysymys, enemmänkin että mitä ennakkoluuloja perheessä oli eri asioita, ihmisiä jne. kohtaan ja vaikuttavatko ne sinun omaan ajatusmaailmaasi vielä tänäkin päivänä.
Ainakin kummeksunta ja jonkinlainen "he ovat eri lajia" -tyyppinen suhtautuminen esimerkiksi päihdeongelmaisiin, juoppoihin ja narkkareihin, sekä kadulla itseään myyviin (toki kytköksissa päihteisiin lähes aina). Äitini varoi ja pelkäsi heitä sekä arvosteli kovin sanoin. Sama jäi minuun, eli en voi edelleenkään ymmärtää tuollaista elämää, vaikka hyväksyn toki heidät. Myös valtavaa ylipainoa kohtaan tunnen sellaista säälinsekaista kauhua. Isäni oli aina aika lihava, mutta nykymittakaavalla aika pesu :o. Hän oli myös äkäinen ja epäreilu, joten mulla jäi sellainen kammo "itsensä kehollista menettämistä" kohtaan.
Keskeistä on tiedostaa nämä jutut.
Jokainen tietää näkemättä ja kuulemattakin epänormaaliksi, ja vaistomaisesti kiertää kaukaa.
TW: Hassua, että ajattelin, että hyvin lihavalla ihmisellä ei ole kehoa. Hän on vain ajatuksensa ja tunteensa. Keho on välttämätön muotonsa menettänyt möykky, jossa tuo ihminen on kahleissa. Pudottamalla painoa ja liikkumalla sen kehon saisi veistettyä sieltä taas esiin, sellaiseksi kuin se on tarkoitettu.
Ei liene ole epäselvää, että jonkinlaisista syömishäiriöistä olen kärsinyt itsekin. Tästä ajattelusta en tunnu pääsevän sisäisellä tunne- tai vaistotasolla oikein eroon, vaikka järki tietenkin osaa pyöritellä erilaisia ajatusrakennelmia ja valita niistä sen pätevimmän.
Ei.