Mitä huhuja olet kuullut itsestäsi?
Kommentit (77)
Miten niin eivät pitäneet paikkaansa? Itse asiassa ne pitivät paikkansa varsin hyvin.
No ei minusta kai paljoa ole juoruiltu. Mutta jos joku jaksaa niin tehdö niin kaikin mokomin.
Että olen lesbo vaikka olen ihan hetero
Varmaan yleisintä se, että olen raskaana vaikka oon vaan lihonnut.
Että olen mies. Että en itsekään tiedä, kumpaa sukupuolta olen. Että minulla ei ole p*llua.
Oikeasti olen täysiverinen naiseksi syntynyt heteronainen. Ei minulla ole mitään ongelmia sukupuoli-identiteettini kanssa.
Lemmikkilinnut kerran yhden vähän erikoisemman ihmisen kanssa ja hän oli sitten kertonut kaverilleen joka oli meillä töissä ja vähän kiinnostunut minusta. Hihittele sitten tätä työtovereilleni. Sain kovan naistenmiehen maineen. Se mikä on naiselle suuri höpeä on miehelle suuri kunnia, etenkin kun olen pikemminkin hiljainen kuin äänekäs rehentelijä. Kuvittelin ainakin että sekä miesten että naisten suhtautuminen muuttui hieman.
Vierailija kirjoitti:

Mitäs teitte niille lemmikkilinnuille?

No mitäs luulet, kun kerran kovan naistenmiehen maineen sai. Tipu kuin tipu 🍆🐥💦
Maria O. kirjoitti:
Täällä pienellä paikkakunnalla kiertää huhu, että myisin seksipalveluja. Ei pidä paikkaansa, aina olen ilmaiseksi antanut.
Sama.
Olen kuulemma pannut koko kylän miesten kanssa.
Tämä kyllä pitää paikkansa.
M47
En kuuntele huhuja itsestäni, koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
- oon tehnyt itsemurhan (poistuin facebookista, joten yks ei keksiny tälle muuta selitystä)
- käytän huumeita ja seurustelen nistin kanssa (entisellä miespuolisella tutulla meni pakit tunteisiin)
- lapsi on otettu huostaan (tietääkseni en oo kertaakaan ollut edes raskaana)
- oon omalla käytökselläni rikkonut välit vanhempiin ja eivät sen takia halua olla mun kanssa tekemisissä (hautausmaalta on vähän vaikea pitää yhteyttä)
Kannattaa olla lähtöisin pikkukylältä!
- Olen jakorasia joka antaa kenelle tahansa. No ei pidä paikkaansa. Mulla oli tuohon aikaan seksisuhde YHDEN miehen kanssa ja sen jotkut juoruilijat sai tietää ja asia käännettiin sitten niin, että olen jakorasia.
- Sairastan keuhkosyöpää ja olen kuolemaisillani. No syöpä oli kyllä, mutta ei keuhkosyöpä ja tässä olen edelleen melkein 25 vuotta myöhemmin.
- Kun erosin avoliitosta, niin olin kuulemma pettänyt miestä. En kyllä tiedä vieläkään, että kenen kanssa kun ketään toista ei ollut.
- Yksi mies väitti, että olen ollut sängyssä hänen kanssaan. Mä en siihen mieheen koskisi ikinä, on sen verran ällö tapaus.
Pokannut kaverin miehen vaikka todellisuudessa (ex)mies pokasi (ex)kaverini.
Ja muutenkin kuulemma jaan helposti.
On se erikoista kuinka jotkut jaksaa.
Sen sorttisia, että jos ne sais käräjille vietyä, niin saisin isot rahat kärsimyskorvauksina!
Luulen että jotkut miehet levittivät perättömiä juoruja kavereilleen tai jonnekin. Ihan ammattimaisia tyhjänpuhujia. Heidän oma käytös herätti kysymyksiä. Luokkakaverit todennäköisesti myös ja muut sellaiset. Jos joku perustuu edes totuuteen, asia toinen. Mutta voiko juorujen kohde koskaan itse selittää omaa versiota, jos muistaa asian oikein.
Että mieheni olisi ostanut minulle uuden auton. Miehen ex näki minut ja mieheni menemässä kaupan pihassa erilaiseen autoon kuin aiemmin, tästä veti johtopäätöksen, että mies on ostanut auton minulle, ja asioikseen ilmoitti tästä muutamalle miehen sukulaisellekin.
Kyseessä oli siis mieheni auto, jonka hän osti ihan itse itselleen. Miehen exällä on outo päähänpinttymä, että eläisin hyvätuloisen mieheni rahoilla, vaikka tienaamme suunnilleen saman verran, eikä ex tiedä minusta oikeastaan muuta kuin nimen.
Tämä tapaus ei ole ainoa laatuaan, joskin erikoisin tuon vuoksi, että tämä ex infosi asiasta miehen sukulaisia, joihin ei muutoin ole ollut vuosikausiin minkäänlaisissa yhteyksissä. Ei uskoisi että kyseessä on korkeasti koulutettu, arvostetussa ammatissa oleva henkilö.
Ihminen joka vihaa minua ilman syytä, ja on käyttäytynyt törkeästi useamman kerran, kertoo asiaa eteenpäin niin, että minä olen käyttäytynyt sillä tavalla häntä kohtaan.
Löytyykö veikkauksia, mistä sairaudesta on kyse? Narsismia se ei ole.
Minustakin on huhu, että olen alkoholisti, kun en enää ole facebookissa. Jopa lastensuojelu ilmoituksella on uhkailtu. 🤔
Aivan kaikki mahdolliset ja mahdottomat. :D
Uteliaita, muka tietäviä ihmisiä löytyy kaikkialta, jotka elävät oletuksista ja juoruista. Sangen köyhä on oma elämä tuolloin mutta jos tuollainen harhoissa eläminen helpottaa millään lailla sitä, niin by all means.