Saimi Hoyer kuppasi 3 miljoona mm. pankilta ja veronmaksajilta
Mutta yrittäjiä kuuluu ihailla.
Hotelliin haettiin myös työntekijöitä sopimuspalkalla. Eli pienipalkkaisilta haluttiin viedä lisätkin ja sopia joustavasti työehdoista Saimin hyväksi?
Tulee vaikutelma ihmisten ja yhteiskunnan hyväksikäytöstä.
Kommentit (48)
Joo ihan fuulaa tuollainen firma. Saimi sai kivan harrastuksen ja paistatella otsikoissa hotelliyrittäjänä. Työntekijät raatoivat pähkinäpalkalla ja muut maksoivat loppulaskun
Oikein tehtynä konkurssi on hyvä tulonlähde.
No onhan tuo erikoista että Saimille jää velkaa vain 100 000 ja yrityksestä kuitenkin miljoonien tappiot. Mikä järjestely tuossa on takana?
Tässäpä hyvä esimerkki miksi yritystuet eivät ole hyvä asia
Pääasia, että kalliista mätäpaiseesta päästiin eroon.
Elykeskukselta sai 700 000e. Siihen päälle kolmen miljoonan velat.
Vierailija kirjoitti:
Elykeskukselta sai 700 000e. Siihen päälle kolmen miljoonan velat.
Ohhoh, Saiminhan olisi pitänyt olla meidän neuvottelija koronatukineuvotteluissa. Ei takuulla olisi jääty 5,2 miljardia häviölle, vaan päinvastoin.
Harmitteli myös ettei saanut koronatukia kaadettavaksi pohjattomaan kaivoon.
Yritys toimi 7 vuotta, tulos ei käynyt lähelläkään nollaa koko aikana. Pelkkää raskasta tappiota
Nähtiinkö Saimia ikinä tarjoilemassa tai siivoamassa huoneita?
Mihin ne miljoonat meni?
Kenen taskuun?
Aina jos on jotain hämärää pisneeteissä, rahavirtoja seuraamallahan asia selviää jos ne rahavirrat ovat selvitettävissä.
Hesarin toimittaja purkaa paineita, mitä olis pitäny kirjottaa, mutta Saska esti😂
Vierailija kirjoitti:
Elykeskukselta sai 700 000e. Siihen päälle kolmen miljoonan velat.
Hyi stana, onneksi se toinen puulaaki joka melkein tehtiin Ylöjärvelle ei saanut latikaan elyltä.
Vierailija kirjoitti:
Oikein tehtynä konkurssi on hyvä tulonlähde.
Lakimiehille hyvä tulolähde. Niin kauan juttua hoidetaan kuin konkurssipesässä riittää varoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elykeskukselta sai 700 000e. Siihen päälle kolmen miljoonan velat.
Hyi stana, onneksi se toinen puulaaki joka melkein tehtiin Ylöjärvelle ei saanut latikaan elyltä.
Saihan se lopulta yli 800 000e elyltä kun idea siirrettiin Rantasalmelle jonne synnytettiin Kuruprojekti luksuspuumajoineen. Homma kusi mutta olihan meillä kaikilla hauskaa eikö vaan.
Vierailija kirjoitti:
No onhan tuo erikoista että Saimille jää velkaa vain 100 000 ja yrityksestä kuitenkin miljoonien tappiot. Mikä järjestely tuossa on takana?
Koskaan, eli ei ikinä pidä antaa rahaa sellaiseen yritykseen, johon omistajat ei ole sitoutunut omalla rahalla.
Sai kyllä niin väärän kuvan näistä naisten lehtien hehkutuksista, tästä Saimin hotellibisneksestä.
Mulle tuli ihan yllätyksenä että se on ollut pelkkää persnettoo alusta loppuun asti, ja vielä tuollasilla summilla.
Siä on kyllä laitettu raha haisemaan, mutta mihin?
Vierailija kirjoitti:
Nähtiinkö Saimia ikinä tarjoilemassa tai siivoamassa huoneita?
Haistakaa nyt pitkä p elämäänne katkeroituneet, koulut keskenjättäneet vassariloiset.
Ja kysymykseesi vastaus: kyllä on tehnyt ihan kaikkea, mitä hotellin pitoon liittyy.
Joillakin on pokkaa. Ja sit haetaan uhripisteitä sääliä olemalla leikkauksissa, sairaalassa.. esim rva larm ex gurukuru muija, jossa ei ole enää yhtään luonnollista uloketta.
Mitä hän kuppasi pankilta ja veronmaksajilta? Ymmärrätkö liike-elämästä mitään? Kerropa ihan reippaasti ja selvästi!