Onko jonkun nuori jäänyt sairauslomalle

On. Et ole ainoa!

Oikea karhunpalvelus jättäytyä pois koulusta. Riski siihen ettei enää koskaan palaa ns."normaaliin arkeen" on liian suuri.

Vierailija kirjoitti:

Oikea karhunpalvelus jättäytyä pois koulusta. Riski siihen ettei enää koskaan palaa ns."normaaliin arkeen" on liian suuri.

Tätä itsekin mietin enkä ole sairausloman kannalla.

- ap

Mä olin itse joskus nuorena. Nyt syrjäytyneenä kökötän kotona. Ei missään nimessä sairaslomaa. Se vaan pahentaa tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Oikea karhunpalvelus jättäytyä pois koulusta. Riski siihen ettei enää koskaan palaa ns."normaaliin arkeen" on liian suuri.

Itse en jäänyt sairauslomalle, mutta muuten vaan lopetin koulun ja olin vuosikausia tekemättä mitään. Kynnys tehdä jotain nousi koko ajan, meni melkein kymmenen vuotta ennen kuin pääsin opiskeluun takaisin kiinni. Nyt koen fiilikseni paljon paremmaksi kun opiskelen, vuorokausirytmi on normalisoitunut ja jaksaminen on jopa lisääntynyt.

Toivottavasti lapsesi saa apua ja tukea sen mahdollisen sairausloman ajalta, ettei tipu kokonaan syrjäytymiseen.

Kiitos kommentista. Yritämme vielä välttää sairausloman kokonaan, jos vain mahdollista. Itselläni nimenomaan se pelko, että sen jälkeen asiat ja kouluunmeno vasta vaikeaa olisikin.

Ap

Fyysisen sairastumisen jälkeen kynnys mennä kouluun oli todella korkea muutaman kuukauden sairaslomanjälkeen, lisänä pelko sairauskohtauksesta koululla. Psyykkisessä sairaudessa varmaan vähintään yhtä paha? Meidän nuori oli toisaalta siinä kunnossa että kouluun meno ei ollut vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Fyysisen sairastumisen jälkeen kynnys mennä kouluun oli todella korkea muutaman kuukauden sairaslomanjälkeen, lisänä pelko sairauskohtauksesta koululla. Psyykkisessä sairaudessa varmaan vähintään yhtä paha? Meidän nuori oli toisaalta siinä kunnossa että kouluun meno ei ollut vaihtoehto.

Kiitos tiedosta, tätä epäilen, että meilläkin kävisi; kynnys mennä vain nousisi. Hyvä, jos teillä nyt asettunut arki tavallisiin uomiinsa.

Minun mielestäni sairausloma kannattaa. Varsinkin jos lapsen sairaus johtuu kiusaamisesta, on tauko senkin vuoksi jo paikallaan. Puhun nyt omasta kokemuksestani. Minua kiusattiin todella rankasti yläasteella. Sairastuin syömishäiriöön ja ahdistuneisuushäiriöön sekä kärsin pakko-oireisesta häiriöstä. Poissaoloja oli paljon, mutta vanhempani eivät halunneet tehdä mitään sairauteni hoitamiseksi, he vaan häpesivät ja häpesivät minua. Osaltaan tämä haluttomuus auttaa minua johtui osaltaan siitä, että terapiassa olisi paljastunut lapsuuteni insesti ja väkivalta. Nämä siis vanhempieni tekemänä. Jokainen koulupäivä oli kärsimystä ja lintsaten sain huonoilla numeroilla peruskoulun läpi. Vasta aikuisiällä kävin lukion sekä suoritin amk-tutkinnon. Suoritin työelämää, mutta lopulta romahdin ja vasta tässä vaiheessa sain mielenterveysapua. Ongelmat olivat päässeet jo todella pahoiksi kestettyään kymmeniä vuosia. Jos olisin päässyt jo teininä mielenterveyshoitoon sekä saanut sairauslomaa, en varmasti olisi tässä pisteessä. 

Otatte sen sairausloman ja katsotte pystyisikö opiskelemaan kevennetysti vaikka iltalukiossa? Tai muutaman tunti silloin tällöin siellä omien kavereiden kanssa? Jos ei pysty ei pysty, sitten ensin toivutaan ja sitten mietitään noita kouluhommia. alle parikymppisellä on reilu 50v vielä edessä aikaa opiskella tehdä töitä. Tsemppiä teille kaikille, nuo on raskaita aikoja, puhun kokemuksesta. Oma nuori masentui koronavuosina todella pahasti, ja toipuminenkin kesti, nyt on paremmassa kunnossa, suorittaa varusmiespalvelusta ja miettii jatko-opiskeluja, kun sai ihan rimaa hipoen sen lakin suoritettua sitten vihdoin. Mutta rauhassa mennään kuitenkin.

Mikä on nuoren itsensä kanta sairasloma-asiaan? Ennen kaikkea se on tärkein. Vanhemmat saattavat ajatella asiaa lähinnä omista lähtökohdista, ei niinkään lapsen. On esim. tällainen tapaus, jossa vanhempi perusteli lapsensa sairausloman vastaanottamisesta kieltäytymistä juuri noilla ylläolevilla kommenteilla, kun todellisuus oli, että vanhempi ei vaan yksinkertaisesti halunnut nuoren saavan olla kotona, koska vanhempi vaali vain omaa rauhaansa ja lapsen läsnäolo olisi häirinnyt vanhempaa. Tälle vanhemmalle oli myös ehdotettu lapselle kotikoulumahdollisuutta, mutta vanhempi kieltäytyi lapselta asiaa edes kysymättä perustellen että haluaa nuoren saavan elää muiden nuorten ja vertaistensa joukossa. No tämä nuori nimenomaan ei olisi tätä halunnut, mutta vanhempi itsekkäästi päätti asian ja nuori joutui käymään koulussa, vaikka edellytykset oli tosi huonot ja kiusaaminen koulussa tosi rankkaa. Tässä myös vanhemmalla syynä ettei halunnut nuoren häiritsevät rauhaansa kotona.

Nuori ei ole halunnut sairauslomaa. Hoidossa tietenkin on ja kotonakin autetaan. Nykyisessä koulussa ei ole kiusaamista. Vanhassa oli.

Ap

Luulis että ensimmäinen askel on määrätä lääkkeitä ja keskusteluapua, ehkä lähete erikoissairaanhoitoon jossa järjestetään usein esim. ahdistuksenhallintaryhmiä, opastetaan liikunnan ja elintapojen kanssa, kartoitetaan tilannetta yms.

Saikkua ahdistuksesta voi saada yleensä silloin, jos sen katsotaan johtuvan elämäntilanteesta, esim. Läheisen sairastuminen tai kuolema, avioero tms. Tällöinkin yleensä vain pari viikkoa kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

Luulis että ensimmäinen askel on määrätä lääkkeitä ja keskusteluapua, ehkä lähete erikoissairaanhoitoon jossa järjestetään usein esim. ahdistuksenhallintaryhmiä, opastetaan liikunnan ja elintapojen kanssa, kartoitetaan tilannetta yms.

Saikkua ahdistuksesta voi saada yleensä silloin, jos sen katsotaan johtuvan elämäntilanteesta, esim. Läheisen sairastuminen tai kuolema, avioero tms. Tällöinkin yleensä vain pari viikkoa kerrallaan.

Voimakas ahdistus voi invalidisoida ilman mitään elämäntilanteesta johtuvaakin.

Vierailija kirjoitti:

Oikea karhunpalvelus jättäytyä pois koulusta. Riski siihen ettei enää koskaan palaa ns."normaaliin arkeen" on liian suuri.

Meillä meni jatkamaan iltalukiossa lukion loppuun ja pääsi mieleiseensä opiskelupaikkaan. Siellä tutustui samanhenkiseen seuraan ja syö masennuslääkkeitä lähinnä relapsin estämisen vuoksi.

Onneksi tk-lääkäri suositui laittamaan lähetteen Terveyskylän nettiterapiaan. Koulupsykologi hymisteli viikkoa ennen lopullista romahdusta, että hyvinhän sulla menee. Siksi sosiaalisten tilanteiden pelko vankistui entisestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikea karhunpalvelus jättäytyä pois koulusta. Riski siihen ettei enää koskaan palaa ns."normaaliin arkeen" on liian suuri.

Meillä meni jatkamaan iltalukiossa lukion loppuun ja pääsi mieleiseensä opiskelupaikkaan. Siellä tutustui samanhenkiseen seuraan ja syö masennuslääkkeitä lähinnä relapsin estämisen vuoksi.

Onneksi tk-lääkäri suositui laittamaan lähetteen Terveyskylän nettiterapiaan. Koulupsykologi hymisteli viikkoa ennen lopullista romahdusta, että hyvinhän sulla menee. Siksi sosiaalisten tilanteiden pelko vankistui entisestään.

Hyvä, että teillä asiat järjestyi. Meidän kokemus koulupsykologeista on juurikin tuollainen, että he lähinnä hymistelevät.

Oma ysiluokkalaiseni ei ole saanut koko vuonna opintojaan edistymään. Sairastaa vaikeaa masennusta ja tuota ahdistushäiriötä. Olen pitänyt kuitenkin vaikeasta tilanteesta huolimatta huolen siitä että käy koulussa joka päivä että rytmi säilyy eikä tule siihen itse lähtemiseen ja koulurakennukseen menoon korkeaa kynnystä. On koulussa 2h ihan vaan istumassa juuri em sekkojen vuoksi. Ei kannata kokonaan jäädä saikulle, silloin voi olla todella vaikeaa palata fyysisesti jo sinne kouluun.

Krista Muhonen. Eikös se ole kohta 30 v eikä tehnyt mitään yläasteen jälkeen.

Onnistuisiko opinnot etänä? Kun nykyäänhän netin kautta mahdollisuudet opiskella vaikkapa jopa ulkomaisissa opinahjoissa.

Tyttäreni sairastui vakavaan masennukseen ja uupumukseen. Poissaoloja kertyi ja lopulta joutui osastohoitoon useaksi kuukaudeksi yhdeksännellä luokalla. Ei pystynyt edes sairaalakoulua juuri käymään, koska edes ajatus koulusta ahdisti niin paljon. Tytär palasi kuitenkin kouluun, kun pääsi sairaalasta ja suoritti peruskoulun loppuun kevennetyllä lukujärjestyksellä. Lukujärjestyksestä oli pois muistaakseni liikunta, käsityö musiikki ja kuvaamataito. Niiden numeroiksi jäi siihenastiset numerot päättötodistukseen. Opiskelee nyt lukiossa, mutta yrittää neljässä vuodessa sen käydä, kolme vuotta ei millään riittäisi. Tytär on autismin kirjolla, mikä rasittaa häntä entisestään ja lukihäiriökin on.

Kai se koulunkäynnin tarpeellisuus riippuu tilanteesta. Meillä kävi hyvin, koska nuori kuitenkin haluaa opiskella ja on kunnianhimoinen. On onneksi nyt osannut hieman relata, eikä panosta lukiossa kaikkiin aineisiin. Mietittiin, että hän käy lukiota niin hyvin kuin pystyy ja jaksaa ja katsotaan sitten, että mihin se riittää. Ei lähdetä nyt laittamaan mitään tavoitteita yliopistoon tai muuallekaan.