Päästäisitkö lapsesi tällaiseen yökylään?
Kesän tullen tekisi mieli antaa 13 v lapsemme käyttää pihaamme yökyläilyihin. Ystävät ovat 13-15 vuotiaita ja meillä on kaksi hyvää telttaa käytettävissä. Ensimmäiseen telttakyläilyyn voisi tulla enintään kolme ystävää ja seuraavaan jopa kaikki. Kaveriporukassa on kahdeksan nuorta, jotka eivät ole koskaan hankkiutunut ongelmiin.
Asumme omakotitalossa keskisuuressa kaupungissa. Talomme takapihalle on näkyvyys vain päättyvältä tieltä, jota kuljetaan vain yhteen omakotitaloon ja tämän omakotitalon asukkaat ovat normaaleja ihmisiä. Etupihan puolella on tie, jossa on hyvin vähän yöllistä ohikulkuliikennettä, ei juurikaan melua, baarista tulijoita tms.
Mielestämme telttapaikka takapihalla, tai sateella katetulla terassilla talon takana, olisi riittävän turvallinen, kun se olisi sopivan piilossa satunnaisilta ohikulkijoilta. Vaikka lapset juttelisivat läpi yön, niin talomme seinä estäisi puhetta kuulumasta etupihan tielle päin. Kuulisin tarvittaessa itse avoimesta ikkunasta, että miten teltassa elämöitäisiin. Teltasta pääsisi myös sisälle, jos tahtoo.
Ajattelisin, että siinä olisi kivaa puuhaa, jos yöpyisivät teltassa. Pihalla voisi myös pelata pelejä ja grillata. Sisällä voisi käydä vessa, pesulla tai ruokailemassa, mutta lapsella on vain pieni oma huone, jossa ei olisi porukalla yhtä viihtyisää. Itse tein telttaretkiä yhdessä ystävieni kanssa kesäisin kauempanakin kotoa ja ilman valvovia aikuisia, mutta miten nykyiset kaupunkilaislapset?
Kommentit (12)
Päästäisin sellaisen ystävän luo, jonka vanhempiinkin voisin luottaa. Telttailu varmasti kivaa.
kivalta kuulostaa, kyllä päästäisin, toki vasta juteltuani yökylän vanhempien kanssa kuten meillä on tapana (vaikka kuulema kenenkään muun vanhemmat ei soita yökyläpaikkaan, minä vain :D)
Noin yleisesti teinityttöjen ei ole turvallista nukkua teltassa kaupungissa. Yöllä juuri hulluimmat hiipparit ovat liikkeellä. Ruotsissa on tapettu tyttöjä teltassa ym. Yöt nukutaan meillä sisätiloissa , siksi juuri on ovet ja lukot. Meiltä ei myöskään pääse yökylään sinne missä on isoveljiä paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Noin yleisesti teinityttöjen ei ole turvallista nukkua teltassa kaupungissa. Yöllä juuri hulluimmat hiipparit ovat liikkeellä. Ruotsissa on tapettu tyttöjä teltassa ym. Yöt nukutaan meillä sisätiloissa , siksi juuri on ovet ja lukot. Meiltä ei myöskään pääse yökylään sinne missä on isoveljiä paikalla.
Mitä? Isoveljet paikalla...
Omat jo aikuisia, mutta tutun kaverin luo olisin päästänyt. Omassa pihassakin oli aikanaan teltta ja lapset kavereineen yöpyivät siellä. Jo omassa lapsuudessanikin tätä harrastettiin. Ihan kivoja muistoja.
Tottakai. Kuulostaa hurjan kivalta ja sinä kuulostat vastuulliselta vanhemmalta.
-Ja tämän viestin kirjoitti äiti, jonka 13v ainokainen on ollut vain kaksi kertaa yökylässä (samassa paikkaa).
Tässä kaveriporukassa on tyttöjä ja poikia ja ovat yökyläilleet toistensa kodeissa sisällä pienemmillä kokoonpanoilla. Kaksi eri sukupuolta olevaa eivät ole nukkunut yhdessä, vaan silloin on ollut aina vähintään kolme. Sukupuoliasioista kyllä keskustelevat, mutta eivät ole tähän päivään mennessä seurustelleet keskenään.
Silloin kun minä olin nuori telttailimme tyttöporukalla.
Kiitos palautteesta. Lisää?
ap
Kuulostaa turvalliselta. Päästäisin.
Huoh. Muutaman vuoden päästä ne telttailee festareilla. Tuo nyt on ihan älytöntä paapomista.
Jos joku suostuu tulemaan, toki saavat telttailla.
Voi herran jestas millaisia mörön pelkääjiä. Lippukuntamme lapset käyvät yöleireillä teltoissa vanhemman johdolla n 10 vuotiaaksi ja siitä eteenpäin (n12v ->) retket tehdään omin voimin ilman aikuisia. Ajatelkaa: pimeässä, ehkä sateisessa, metsässä, teltassa tai laavussa, itse tekevät iltaruokansa trangialla ja yöpalan nuotioilla. Nukkuvat rauhallisesti. Ja kaikki tavarat kannetaan itse metsään ja takaisin.
Yksikään mörkö, veitsimies, susi, raiskaaja tai karhu ei ole heitä uhannut eikä pelotellut.
Äidit, älkää katselko älyttömiä amerikkalaisia kauhusarjoja, joissa paha vaanii heti oven takana.
Olen mielestäni aika turvallisuushakuinen itsekin, mutta mitä mieltä sinä olet tästä suunnitelmastani? Kirjoitin lapsista, vaikka ovat toki jo teinejä.
ap