Äitini valitteli taas kuinka hän on jo niiiiiin vanha, väsynyt ja raihnainen

Hyökkää itse ensin valittamaan omasta vanhuudestasi ja raihnaisuudesta. Katso mitä tapahtuu.

Onko sun pakko kuunnella sitä valittajaa. Me ainakin puolison kanssa aina päätetään, ettei puhuta mitään pikku vaivoista ,kun ollaan jälkikasvun kanssa tekemisissä. Tietysti silloin kerrotaan, jos on jotain niin vakavaa, että he voi asialle jotain, mutta muuten ei valiteta.

Kerrotaan vaan,kuinka on lenkkeilty ja käyty salilla.

Sano sille että niin oletkin, ihme että olet vielä hengissä. Kysy miten haluaa jäämistön jaettavan, on helpompi sitten perillisille kun on vainajan tahto tiedossa.

Niin. Kai se on joku hokema hänellä. Vaikka voihan keski-ikäisenäkin olla kremppoja ja hormonit reistaa. Vitamiinit? Entä jos istuu sohvalle tai nousee, sitten sanoo joka kerralla aijaijaijai ja aaa. :)

Täytin juuri 60 vuotta. En mielestäni kovasti valita, ainakaan lapsilleni. Mutta ystävättärien kanssa usein tulee vaivat puheeksi. En olisi ikinä voinut uskoa, miten yhtäkkiä sitä tulee "raihnaiseksi". Polvet turvottelevat ja ovat jäykät. Silmät kuivuvat. Vatsa kiukkuilee milloin mistäkin. Iho on paperia, haavat paranevat huonosti. Unet ovat usein rikkonaisia ja menevät valvoessa. Käsien nivelet kipuilevat, samoin olkapäät ja kyynörpäät. Aamuisin en saa korkkia auki maitopurkista. Hammaslääkäriä tarvitaan ympäri vuoden, ja kengiksi käyvät vain harvat, usein aika kalliit.

Olen ollut koko elämäni liikunnallinen, normaalipainoinen ja pyrkinyt elämään terveellisesti. Itselläni ei ole onneksi sydänvaivoja (kahdella lähimmällä samanikäisellä ystävättärelläni on), ei selkäkipuja (monet ikätoverit kärsivät sellaisista), eikä tiettävästi mitään syöpiäkään. Työelämässä tietysti olen, vaativaa asiantuntijatyötä teen. On ärsyttävää ja ällistyttävää, kun mieli vielä menisi pitkin kallioita ja juostakin tahtoisin, ja tanssia. Mutta se on nyt sitten tällä hetkellä hyvin rajoittunutta, jos ollenkaan mahdollista.

Olisiko aloittajan ärtymyksen takana oman vanhenemisen pelko? Nauttikaa ihmeessä kivuttomasta ja toimivasta kehostanne. Se ei ole ikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Täytin juuri 60 vuotta. En mielestäni kovasti valita, ainakaan lapsilleni. Mutta ystävättärien kanssa usein tulee vaivat puheeksi. En olisi ikinä voinut uskoa, miten yhtäkkiä sitä tulee "raihnaiseksi". Polvet turvottelevat ja ovat jäykät. Silmät kuivuvat. Vatsa kiukkuilee milloin mistäkin. Iho on paperia, haavat paranevat huonosti. Unet ovat usein rikkonaisia ja menevät valvoessa. Käsien nivelet kipuilevat, samoin olkapäät ja kyynörpäät. Aamuisin en saa korkkia auki maitopurkista. Hammaslääkäriä tarvitaan ympäri vuoden, ja kengiksi käyvät vain harvat, usein aika kalliit.

Olen ollut koko elämäni liikunnallinen, normaalipainoinen ja pyrkinyt elämään terveellisesti. Itselläni ei ole onneksi sydänvaivoja (kahdella lähimmällä samanikäisellä ystävättärelläni on), ei selkäkipuja (monet ikätoverit kärsivät sellaisista), eikä tiettävästi mitään syöpiäkään. Työelämässä tietysti olen, vaativaa asiantuntijatyötä teen. On ärsyttävää ja ällistyttävää, kun mieli vielä menisi pitkin kallioita ja juostakin tahtoisin, ja tanssia. Mutta se on nyt sitten tällä hetkellä hyvin rajoittunutta, jos ollenkaan mahdollista.

Olisiko aloittajan ärtymyksen takana oman vanhenemisen pelko? Nauttikaa ihmeessä kivuttomasta ja toimivasta kehostanne. Se ei ole ikuinen.

Joo, ymmärrän kyllä että ihmiset vanhenee ja kipuja tulee. Kyllä itsellänikin jo on (olen 42 v.) ja ymmärrän että ne siitä vain pahenevat.

Sinulta jäi kuitenkin varmaan aloituksesta huomaamatta kohta, jossa kerroin äitini valittaneen itseään väsyneeksi, _vanhaksi_ ja raihnaiseksi jo ainakin kolmekymppisestä saakka. Olen alle 10-vuotiaasta siis kuunnellut toistuvasti tätä äidin valitusta. Eikö muka ikinä saa kyllästyä?

Mulla on vertailukohtana myös anoppini, joka on samanikäinen kuin äitini. Hän kärsii kaikenlaisista vaivoista, syö vahvoja kipulääkkeitä, valvoo monesti yöt läpeensä, kun ei kivuiltaan saa aina nukuttua. SILTI, en ole kertaakaan kuullut hänen valittavan. On elämänmyönteinen, kuntouttaa itseään, tekee hymyssä suin sen minkä pystyy. Eikä valita ikinä. Nämäkin valvomiset ja kivut on kertonut ns. ohimennen, esim. kun hänet piti kyytiä leikkaukseen, jossa operoitiin hänen jalkojaan.

Nostan tässä asiassa anopille hattua.

Ap

No ehkä sun äiti on yksinäinen? Vaikutat aika empatiakyvyttömältä tyttäreltä. Ehkä sun oma elämä on liian helppoa niin et voi ymmärtää jonkun toisen vaivoja. Sanopa joskus jotain kaunista äidillesi, tuntuu että jo lähtökohtaisesti asennoidut negatiivisesti hänen ottaessaan yhteyttä.