Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainoa jolla hyvin rajoittunut sosiaalinen elämä?
10.07.2010 |
Siis oikeastaan ns. oikeaa sosiaalista elämää ei ole lainkaan. Ystävät asuvat eri puolilla Suomea ja näemme vain kun he tulevat lapsuudenkoteihinsa. Nämä ystävät ovat ala- ja yläasteajoilta. Lukio- ja amk-kaverit ovat lähinnä sellaisia faceook-kavereita, mutta emme tapaa. Työkaverit ovat, no työkavereita eli emme ole juurikaan tekemisissä työn ulkopuolella ja muita kavereita en olekaan onnistunut aikuisiällä saamaan. Eli ongelma on, että minulla ei ole ystäviä lähellä, joita tapaisin ja pariskuntanakaan meillä ei ole ystäviä, koska mieheni on aina töissä (7 pv viikossa: arkisin normi 8-16 ja la-su 12-22), joten ei ole aikaa kutsua ketään kylään tai ylläpitää mitään suhteita.
Todella masentavaa huomata 30-vuotiaana, että on yksin facebookissa tai av:lla, kun lapset nukkuvat. Varsinkin näin kesällä naapurustosta kuuluu viikonloppuisin päivästä yömyöhään musiikkia, puheensorinaa, iloista naurua ja tuoksuu grilli... ei vain meidän pihassa tai meidän elämässä.
Ei en ole katkera tai ainakaan en pysty sitä vielä myöntämään :-) Mutta miten helvetissä minun elämästä tuli tällainen ja miten minusta tuli tällainen?
Kommentit (39)
pihalla pyörivät ovat omaa sukua, esim. sisarusten puolisoita, poika- ja tyttöystäviä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä olet suomalainen, tuollainen rajoittuneisuus on ihan normaalia!!
en hyväksy ketä tahansa, olen liian kriittinen ja jäänkin siten yksin.
Olen kokenut paljon pahaa ja kartan kaikkea sitä.
En uskalla tutustua kehenkään.
Vauvan (nyt 3 kk) synnyttyä olen huomannut, että olemme ei toivottujen listalla kaikkiin kaveripiirin juttuihin. Mies on nyt toisella paikkakunnalla työharjoittelussa ja olipa kiva kuulla eilen, miten hauska juhannus heillä oli ollut kaverin mökillä grillaillessa, kun itse olin äitini luona vauvan kanssa (kerrostalo Helsingissä). Vettä satoi ja paistoimme makkaraa uunin yläosassa...
Taloyhtiömme on sellainen, että siellä voisi maata kämppäänsä kuolleena ihan rauhassa eikä ketään kiinnostaisi. Joitain vuosia alakerrassa olikin käynyt niin. Onni onnettomuudessa on se, että oltuani muutaman vuoden ulkomailla töissä, nyt kotiuduttuani Suomeen olen nähnyt monia vanhoja kavereita ainakin pikaisesti.
en hyväksy ketä tahansa, olen liian kriittinen ja jäänkin siten yksin.
Olen kokenut paljon pahaa ja kartan kaikkea sitä.
En uskalla tutustua kehenkään.
Se vaan menee niin, että jo jonkin aikaa tunnettuani petyn ihmisiin ja alan viihtyä mieluummin yksin. Kyllästyttää se, että ollaan liian erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tahtoisin ystäviä, jotka osaavat iloita elämästä ilman materiaa, lasten kasvattamisesta ilman tavarakisailua jne..
Tekis mieli muuttaa jonnekin korpeen, mutta kun ei ole varaa ostaa edes lahoa korpimökkiä:(
en hyväksy ketä tahansa, olen liian kriittinen ja jäänkin siten yksin. Olen kokenut paljon pahaa ja kartan kaikkea sitä. En uskalla tutustua kehenkään.
Se vaan menee niin, että jo jonkin aikaa tunnettuani petyn ihmisiin ja alan viihtyä mieluummin yksin. Kyllästyttää se, että ollaan liian erilaisia.
Ollaankohan perfektionisteja? Minussa on ainakin joitain piirteitä joissain asioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäpä jos alkkaisit järjsä amk kavereiden kanssa luokkakokousta?Nyt luot teille oman ryhmän missä sovitte kaikki oleelliset?Sen illan jälkeen alat pitää enemmän yhteyttä heihin!!
t:yksi joka myös ihan out mutta pärjään kun keksin kaikkea kivaa vanhojen kavereiden kanssa
en hyväksy ketä tahansa, olen liian kriittinen ja jäänkin siten yksin. Olen kokenut paljon pahaa ja kartan kaikkea sitä. En uskalla tutustua kehenkään.
Se vaan menee niin, että jo jonkin aikaa tunnettuani petyn ihmisiin ja alan viihtyä mieluummin yksin. Kyllästyttää se, että ollaan liian erilaisia.
Ollaankohan perfektionisteja? Minussa on ainakin joitain piirteitä joissain asioissa.
että mulla toi varmaan johtuu siitä, että kuuntelin nuorena paljon Ylen Ykköstä ja odotan nytkin sen vastapuolen ruokkivan mun ajatteluani yhtä paljon kuin radion puheohjelmat... Sellainen turhanpäiväinen löpinä ja eri aaltopituuksilla oleminen käy hyvin nopeasti hermoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
piiriä naapureiden kanssa. Niin minä olen tehnyt, vaikka piiriä on muutenkin. On vain niin helppoa pienten lasten kanssa sosiaaliseerata naapureiden kanssa ilman sen suurempia muodollisuuksia. Eli me vietetään naapureiden kanssa grilli-iltoja, pidetään mölkkyturnauksia yms. ja tietysti hoidetaan toistemme lapsia. Hyvä tapa "mennä sisään" onkin huikata, että voit katsoa naapurinkin lapsia, jos tarvis.
olisi naapureiden kanssa muutakin yhteistä kuin naapuruus. Eli totuushan on se, että molempien täytyy pitää toisesta ja olla yhteisiä kiinnostuksen kohteita, että siitä syntyisi ystävyyttä. Onneksi rajanaapurilla on juuri samanikäiset lapset, jotka leikkivät ja me vanhemmatkin tullaan toimeen, joten välillä saa keskustella aikuistenkin kanssa, mutta sen syvempää ystävyyttä tästä tuskin tulee.
Ja vaikea sellaiseen valmiiseen kaveripiiriin, joka on ollut nuoruudesta asti tiivis, on ulkopuolisen päästä sisälle. Suurin osa näistä mainitsemistani porukoista kuulettaa olevan juuri näitä. Tuntuu, että näitä tuttuja ja jonkin sortin kavereita kyllä on (vaikkei tavatakaan), mutta sitä syvempää ystävyyttä ei.
ap
kuin mun elämästä. että on meitä muitakin. meillä tosin ei naapureistakaan mitään iloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eniten harmittaa, kun ei ole ketään kenen kanssa lähtisi vaikka terassille. Ryyppyiltoja en kaipaa, mutta kiva olisi käydä tyttökaverin kanssa parantamassa maailmaa hyvän ruoan ja juoman parissa.
Minulla myös kouluaikaiset kaverit ympäri Suomea, työkaverit ovat kaikki 50+ vuotiaita. Naapurissa asuu vain eläkeläisiä... Lapsillakin vain vähän kavereita, onneksi ovat vielä niin pieniä etteivät osaa kaivatakaan koko ajan seuraa.
Eniten harmittaa, kun ei ole ketään kenen kanssa lähtisi vaikka terassille. Ryyppyiltoja en kaipaa, mutta kiva olisi käydä tyttökaverin kanssa parantamassa maailmaa hyvän ruoan ja juoman parissa.
Minulla myös kouluaikaiset kaverit ympäri Suomea, työkaverit ovat kaikki 50+ vuotiaita. Naapurissa asuu vain eläkeläisiä... Lapsillakin vain vähän kavereita, onneksi ovat vielä niin pieniä etteivät osaa kaivatakaan koko ajan seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa sosiaalista elämää. Minulla sosiaalisuus menee vähän kausittain: joskus haluan pitää yhteyttä useammin, toisinaan taas olla omassa rauhassa. Kun on erilaiset arvot ja omalaatuinen huumori verrattuna suurimpaan osaan ihmisistä, niin ei niitä uusia ystäviä niin helposti saa.
Yleensä en edes pääse "mihinkään" koska olen yksinhuoltaja ja sukulaiset asuvat muilla paikkakunnilla.
Tänään olisin halunnut lähteä johonkin, mutta ei ollut ketään kenen kanssa lähteä.
Haluaisin löytää hyvän, samanhenkisen ystävän...
Miehellä ei ole yhtään kavereita eikä niitä kaipaakaan. Minä kaipaisin mutta vanhat ystävät asuvat eri puolilla Suomea, yhteydenpito on ollut vuosia tosi harvatahtista ja osan kanssa loppunut itsestään jo aikoja sitten. Naapurustossa eletään eri elämänvaihetta, heillä useimmilla on lapset jo nuoria aikuisia meillä vielä alle kouluikäisiä. Suku asuu kaukana, ei yhteyksiä (monesta syystä) Tylsää olla aina vain omalla porukalla, tunteet tiivistyvät liikaa, kiukuttelua tulee niin aikusilla kuin lapsillakin.
Toisaalta hyvä etten ole ainoa yksin möllöttäjä...
mutta emme todellakaan ole onnellisia näin.
varsinkin miehen suku on pullollaan 'kilpavarustelijoita', joiden kanssa tulee aina vaivautunut olo. Puheenaiheetkin ovat manikyyristä autonvaihtoon...Hoh hoijaa.Ei siis voisi vähempää kiinnostaa!
Tahtoisin ystäviä, jotka osaavat iloita elämästä ilman materiaa, lasten kasvattamisesta ilman tavarakisailua jne..
Tekis mieli muuttaa jonnekin korpeen, mutta kun ei ole varaa ostaa edes lahoa korpimökkiä:(
Pieni lohtu tämäkin :-)
Tosiaan varsinkin nämä kesäillat saa kaipaamaan ystävää/ystäviä lähelle, grillausta, terassia, piknikkiä puistoon, ihan mitä vain arjesta poikkeavaa.
ap
olen jonkin sortin erakko, aika helposti myös lopetan yhteydenpidon jos ystävyys menee yksipuoliseksi eli minulle soitellaan vain kun ollaan jotain vailla.
Lähes kolmekymppisenä alkaa olla jo aika kyyninen etsimäänkään uusia kavereita, varsinkaan näin pieneltä paikkakunnalta.
piiriä naapureiden kanssa. Niin minä olen tehnyt, vaikka piiriä on muutenkin. On vain niin helppoa pienten lasten kanssa sosiaaliseerata naapureiden kanssa ilman sen suurempia muodollisuuksia. Eli me vietetään naapureiden kanssa grilli-iltoja, pidetään mölkkyturnauksia yms. ja tietysti hoidetaan toistemme lapsia.
Hyvä tapa "mennä sisään" onkin huikata, että voit katsoa naapurinkin lapsia, jos tarvis.